"Istanbul on kymmenen miljoonan elämän sekamelska. Se on kymmenen miljoonan sotkuisen tarinan avoin kirja. Istanbul on heräämässä levottomasta unestaan, valmiina ruuhka-ajan kaaokseen. Tästä eteenpäin on liikaa rukouksia, joihin vastata, liikaa rienauksia, joita huomata, ja liikaa syntisiä, yhtä lailla kuin viattomiakin, joita pitää silmällä. Istanbulissa on jo aamu." Elif Shafak: Kirottu Istanbul.
Tervetuloa mukaan matkalle. Tämä blogi kulkee Turkissa ja sen lähialueilla, ajaa Suomeen ja takaisin sekä kurkistelee porttikongeihin ja uusille lenkkipoluille Istanbulissa. Unohtamatta arkea ja juhlaa.

tiistai 19. maaliskuuta 2013

414. tarina (Ryhdyin hyötyliikkujaksi)

Autolla on huoltopäivät edessä. Mies lähti sitä viemään kaupungin toiselle laidalle. Minä istuin alkumatkan kyydissä ja ryhdyin sitten hyötyliikkujaksi. Tiistaina meillä on kauppapäivä, joten oli luontevaa kävellä kauppaan. Ensin alkumetrit puiston polkuja puikkelehtien ja yläportista teiden varsille ja aitovierille.




Huipulta näkee kauas. Seisoin aikani tien vierustassa kuvaamassa ja arvioin silmämääräisesti kauppamatkani pituutta. Päämääräni seisoi jossakin tuolla lähellä Marmaramerta, kun kävelee alkuun suoraan tuosta lippujen välistä. Aika pian kyllä huomasin, että en saisi tuntia täyteen, jos kävelisin suorinta tietä. Otin siis käyttöön lapsuuden oikopolut, jotka kiemurtelivat matkan moninkertaiseksi, mutta olivat perinteistä reittiä hauskemmat kulkea.








Peruslähiöissä seisoi kerrostaloja kerrostalojen perään. Tienvierustat täynnä autoja. Roskalaatikot levittämässä aromeitaan roska-auton tuloon asti. Tässä syy miksi minua ei selvästikään ole luotu peruslähiöitä varten. En keksinyt kerrassaan mitään mitä sieltä kuvaisin. Silmäni eivät erottaneet montaakaa yksityiskohtaa tai kiinnostavaa asiaa. Kaikki oli ihan tavallista. Ei siinä mitään pahaa ole, mutta ei siinä ole oikein mitään esiteltävääkään.






Tasan tunnin päästä seisoin tässä ostarin kulmauksessa. Seuraava vajaan tunnin lenkki tulikin sitten ostoskärryjä työntäen ja ostoksia tehden. Olipas hyödyllistä. Siihen se hyötyliikunta sai sitten jäädäkin, vaikka olisi varmasti ollut tosi tehokasta kantaa koko matka ostoksia kotiin. Istuin kuitenkin taksiin ja annoin kuskin nostaa kassini ostoskärrystä paksiin ja taas kotipihalla paksista hissiin. Täytyyhän hänenkin nyt jotakin hyötyliikuntaa saada kaiken sen autossa istuskelun vastapainoksi. 


17 kommenttia :

Leena Lumi kirjoitti...

Mine, usko tai älä, niin hyötyliikunta on aliarvostettua. Hyötyliikutin itseäni Olgan vielä ollessa kunnossa ja puutarhan vaativimmillaan 3-6 tuntia päivässä. Mutta vielä viime suvenakin sain aseklmittariin 16 000 askelta ja vain puutarhan ja talouden töistä, sillä en lenkkeile kesäkuumalla, käyn vain uimassa.

Nyt voisi hiihtää aurinkoisella Päijänteellä tunteja, kuten tein ennen, mutta olen sisällä ja luen;-) Siellä on mahtavat ladut saaren ympäri.

Koin takapakkia oman yksityisen lääkärini kanssa, sillä vaadin tehtäväksi kaikki kokeet ja testit, mitkä selittäisivät tilanteeni. Hän vastasi vain, että 'sinulla kaikki on normaalin painonvaihtelun rajoissa.' Minusta ei, jos vain kaksi suvimekoistani mahtuu ylle ja farkut, kaikki farkut puristavat. Lauantaina käyn ostamassa uudet ja sopivat, mutta ei mitään mummofarkkuja.

Olen yhtäkkiä kylmän rauhallinen ja olen päättänyt olla alistumatta kohtalooni. Kävelen joka päivä rivakan lenkkini, teen jumpat ja sitten...Kerron myöhemmin, mitä sitten;-)

Ylhäältä näkee aina paremmin! Ja kaukaa vieläkin paremmin. Nyt on näkemisen kevät!

Tiina kirjoitti...

Vaihtelevia nuo maisemat, kaikinpuolin. Ja nuo ensimmäiset kuvat - aaaah, kevät!
Odottelen, että ensi viikon loppupuolella saan heittää kevyemmät kengät jalkaan...

Anonyymi kirjoitti...

Milloin Istanbulin kevät on vahvimmillaan, kuvissasi se paikoin on jo läsnä. Lupaus kesästä.

Anisi on lempinimi, jonka aikoinaan sain esikoiseltani, koko nimeni kun pienen pienen miehenalun suuhen ei oikein istunut. Kolmelle pojalleni olen toki Äiti, Anisi tarttui muiden ja itsenikin käyttöön. T. Anisi

Matkatar kirjoitti...

Tulipa mieleen, että olisi mielenkiintoista kuulla miten hyvin olet oppinut turkinkieltä? Se vaikuttaa niiiiiiiiin sekavalta ja haastavalta! :D

Mine kirjoitti...

Leena: Sen minä haluan kuulla, sillä minusta näyttää, että ainoa toivo on rasvaimu:D. Mutta lenkkeilyyn olen kyllä hurahtanut, josko se auttaisi sen, että ei nyt ainakaan enempää kerry vyötärölle?

Minä olen siis liikunut liian vähän, mutta liiasta syömisestäkään minua ei kai voi syyttää. En siis tiedä, että mikä tässä nyt mättää...

Tiina: Ei täällä nyt ole mitään lämmintä ollut, mutta liikkeessä tarkenee. Ja varmasti on keväisempää kuin Suomessa:).

Matkatar: Turkin kieli on onneksi looginen kieli oppia. En osaa niin hyvin kun haluaisin, mutta selviän perin mukavasti. Kuullun ja luetun kanssa ei ole ongelmia, kirjoittaminen tökkii, sillä en osaa kuulla milloin tulee c, ç, tai z. Puhun pelotta ja liikaa jopa turkiksi, vaikka kielioppi ei niin kohdalla olisikaan. Joidenkin turkkilaisten mielestä osaan ihan super hyvin ja joidenkin mielestä 12-vuodessa olisi pitänyt oppia paremmin. En jossittele. Kävin kurssit, kasvatin neljä lasta ja tässä on tulos. Turkki on toinen sydämeni kieli.

Jael kirjoitti...

Minulla on tuttava,johon olen tutustunut lempikahvilassani ,ja joka on hyötyliikuntayhdistyksen puheenjohtaja.Viime vuonna hän sai minut houkuteltua perjantaisin aikaisin aamulla Tel Avivin satamassa kokoontuvaan kävelyryhmään,mutta kun mulla meni niin paljon aikaa pelkästään sinne matkaamiseen ,jäi se sitten.Pusero jäi muistoksi;D

Satu kirjoitti...

Voi että noita maisemia! Minä istuisin noilla kukkuloilla varmasti joka ilta ihailemassa kaupungin valoja. Onneksi näen ne edes näin. :-)

Anonyymi kirjoitti...

Ikiaikaisena hyötyliikunnan kannattajana tämä päivitys ilahdutti kovasti; hulppeat on maisemat ja mannut hyötyliikkumiseen. t: Tiina

Ps. Joko se edellä ollut testi on selvinnyt ? Siis mistä sen löytäisi ? Olisi jännä kokeilla, vaikka olisikin sitten todennäköisesti "se mielenpahoittaja".

A kirjoitti...

Hyötyliikuntaa kannattaa harrastaa..:)))

Kivoja maisemia, kiitos tästä postauksesta, Mine.<33333

Allu kirjoitti...

Puhuuko teidän lapset joskus keskenään turkkia vai vain suomea?

Mine kirjoitti...

Jael: Hyötyliikuntayhdistys:). Muistankin sinun aamulenkkisi. Minulla ainakin olisi parantamista tässä hyötyliikunnassa.

Hippu: Niinhän sitä luulisi, mutta se on kumma miten kaikki arkipäiväistyy ja kuinka sitä jumittuu aina samoihin reitteihin yms. Olen kyllä todella tyytyväinen, kun ryhdyin tähän lenkkihomaan. On kuin Istanbul olisi vasta nyt oikein auennut minulle.

Tiina: Yritin etsiä sitä testiä, mutta en löytänyt. Liekö oli vain sen päivän, koska se oli jonkun mainoksen yhteydessä. Harmi, olisikin ollut hauska tietää, että mikä sinä olisit ollut.

Aili: Ihan totta. Ja kun käyttää vähän mielikuvitusta, niin johan löytyy joka päivä joku keino hyötyliikkua.

Allu: Meidän lapset puhuu keskenään suomea, joka on höystetty englannilla. Tähän tyyliin: "Onks sulla tänään arttia? Mitä ruokaa teillä oli lunchilla? Onks joku nähnyt mun PE kassia?" Ovat siis eglanninkielisessä koulussa ja huomaan, että joihinkin kouluelämän sanoihin heiltä puuttuu suomalainen vastine. Minulla ja miehelläni taas on höysteenä turkkilaisia sanoja, kuten "Muistitkos ottaa ikametin? Olikos siellä bussissa Hostes-ablaa? Meinasitko lentää Havayollarilla?"

Mine kirjoitti...

Anisi: Blogger laittaa valitettavasti jostakin syystä kommenttisi roskapostiin, joten minun täytyy muistaa käydä ne sieltä kaivamassa. Kummallista. Kevät on minusta parhaimmillaan tässä tulevien viikkojen aikana. Kukkaan puhkeaminen on kiinni siitä, kuinka saamme lämpöä ja sadetta.

Kirjailijatar kirjoitti...

Voi kun siellä on jo kevät! Aivan ihana katsella vihreitä kuvia, täällä maailma on niin valkoinen, yhä edelleen.

Minäkin tykkään kävellä, onneksi. Jos unohtaisin senkin liikunnan, olisin jo ihan pyöriteltävissä pallona.

Mine kirjoitti...

Kirjailijatar: Nyt täytyy tunnustaa, että minulla ei ole näinä kuukausina tippaakaan ikävä Suomeen.

Anonyymi kirjoitti...

Voi apua, mitä olet tehnyt! Löysin sivusi pari päivää sitten ja nyt sekä työ- että perhe-elämäni kärsii. Luen näitä, alusta alkaen, noin 100 kirjoitusta/päivä. Nyt olen viime vuoden heinäkuussa ja kiri on kova. Samoin addikti :) yritin luoda omia sivuja, google-profiilia, ladata kuvia jne. mutta kaikki meni reisille. Menkööt, sillä pinnani ei ole kovin pitkä. Kylvörikasta kevättä toivottaen,
Angelina

P.S. Vielä kun en tiedä mitä viime vuotisille tomaateillesi kävi. Ei juonipaljastuksia, kiitos!

Mine kirjoitti...

Angelina: Voi kiitos sinulle, nythän ihan nolostun. Onneksi 100 kirjoituksen päivätahdilla olet pian lukenut kaiken. Eikä perheellesi ja töillesi toivottavasti aiheudu pysyviä vaurioita.

Sisäinen parvekepuutarhurini alkaakin nostaa päätään. Pitäisköhän laittaa tomaatit tulolle?

Leena Lumi kirjoitti...

Mine, niin, ainakin hyötyliikunta ja tämä uudelleen herännyt lenkki-innostus pitää entisellään;-) Mun raja on nyt tullut vastaan ja tästä ei mennä kiloissa kuin alaspäin.

Tämä on nyt päätös ja diili!