"Istanbul on kymmenen miljoonan elämän sekamelska. Se on kymmenen miljoonan sotkuisen tarinan avoin kirja. Istanbul on heräämässä levottomasta unestaan, valmiina ruuhka-ajan kaaokseen. Tästä eteenpäin on liikaa rukouksia, joihin vastata, liikaa rienauksia, joita huomata, ja liikaa syntisiä, yhtä lailla kuin viattomiakin, joita pitää silmällä. Istanbulissa on jo aamu." Elif Shafak: Kirottu Istanbul.
Tervetuloa mukaan matkalle. Tämä blogi kulkee Turkissa ja sen lähialueilla, ajaa Suomeen ja takaisin sekä kurkistelee porttikongeihin ja uusille lenkkipoluille Istanbulissa. Unohtamatta arkea ja juhlaa.

torstai 28. maaliskuuta 2013

419. tarina (Gallipoli - pysähdy matkalainen)

Loma-aamun voi alkaa vaikkapa kitaramusiikin säestyksellä. Pukea päälle, ehostaa kasvot, kerätä tarvikkeet päivän retkiä varten. Esikoisesta on kehittynyt varsin taitava ja häntä on ilo kuunnella.


"Pysähdy Matkalainen" kehottaa teksti salmen toisella puolella. Olemme laivassa, joka kuljettaa meidät Çanakkalesta Gallipoliin. Salmessa, jonka merkitys itäisen Välimeren kaupalle ja sen myötä politikoinnille on ollut merkittävä historian aikana. Monet sotapäälliköt muinaisista troijalaisista Winston Churchilliin ovat johtaneet armeijoitaan näille vesille. Parhaiten kai muistetaan vuoden 1915 taistelu, jolloin englantilaiset joukkoineen kokivat katkeran tappion tällä niemellä. Gallipolin taistelujen aikana 130 000 miestä kuoli, muuttaen alueen suureksi hautausmaaksi ja sotamuistomerkiksi.





"Ne sankarit, jotka vuodattivat verensä ja menettivät henkensä, voitte nyt levätä rauhassa, sillä makaatte ystävällisen maan mullassa. Meille ei ole mitään eroa noiden Johnien ja Mehmetien välillä, jotka makaavat rinta rinnan maassamme. Te äidit, jotka lähetitte poikanne kaukaisiin maihin, pyyhkikää kyyneleenne. Poikanne makaavat nyt rauhassa. Menetettyään henkensä tässä maassa, heistä tui meidänkin poikiamme." -Mustafa Atatürk-






Tätä marttyyrit toivovat Jumalalta: "Jumalani, lähetä meidät takaisin maailmaan, jotta saisimme kuolla tähtesi uudelleen marttyyrikuoleman."


Alue on laaja ja sen tutkimiseen tarvitsee autoa. Hautausmaita ja muistomerkkejä on siellä ja täällä. Katsoimme kotona poikien kanssa turkkilaisen Çanakkale-elokuvan ja se aukaisee nyt paikkoja mukavasti. "Ai niin, muistatteko, täällä tapahtui se kun...." Pojat ovat kiinnostuneita siitä mistä laivat tulivat ja mihin veneet rantautuivat. Esikoinen jaksaa tutkia hautakiviä. "Tämä oli vain 17-vuotias, tuo 21." Turhalta tuntuu jokainen kuolema.









Viime kesänä avatussa Çanakkale Destani-keskuksessa vietämme tunnin näyttelyssä, joka kierrättää meitä salista saliin. Välillä seuraamme taistelua laivan tärisevällä kannella, seisomme juoksuhaudoissa, lennämme alueen yläpuolella jne. Näyttely oli tehty niin, että se tuntui lapsistakin mielenkiintoiselle katsoa. Kolmosen matkan kohokohta oli kuitenkin isän ja sisarusten kanssa tehty NERF-taistelu oikeissa juoksuhaudoissa jossakin siellä katseilta piilossa.






Levätkää rauhassa kaikki te Johnit, Mehmetit, Alit ja Nickit. Kunpa olisitte saaneet elää. Mutta ehkä kuolemanne muistuttaa meitä elämään. Etsimään rauhaa ja sopuisaa rinnakkaiseloa?


Rankkojen kohteiden jälkeen tarvitaan rankat eväät. Palasimme illalla Cafe du Parisiin ja söimme herkkuruokien lisäksi vielä herkkujälkiruoatkin. Tietäen elävämme ja elämä, se on hyvä.

9 kommenttia :

Mari Jalava kirjoitti...

Kiitos koskettavasta retkestä!
Varmaan hieno ja tärkeä paikka paikallisillekin.

Satu kirjoitti...

Oi vau, kitaristi ihan omasta takaa. Teillä taitaa olla aika musikaalinen perhe, kun muistelen miehesi soitelleen kirkossa urkuja... :-)

A kirjoitti...

Kiitos tästäkin postauksesta, Mine!<3333

Jotenkin turhilta tuntuvat nuo sotakuolemat...

Hyvää pitkäperjantaita, Mine!

Anonyymi kirjoitti...

Rovaniemen kupeessa on saksalaisten sotilaiden haustausmaa; ei niin kaunista ja juhlavaa kuin teidän matkanne päässä, mutta vähintääkin yhtä vaikuttavaa. Suosittelen poikkeamaan ! Kerran käytiin kesälomalla ja oli aika koskettavaa, kun vanha saksalainen mies (+pojan poika) etsi veljensä hautaa. Löysivät muistaakseni, vaikka samaan hautaan on haudattu sotilaita monessa kerroksessa. Nimet oli kaiverrettu kiviin.

Meilläkin soi välillä kitara; Keskimmäinen soittaa silloin tällöin; ei ole niin taitava, mutta piano soi jo kauniisti !

Rauhaisaa ja Juhlavaa Pääsiäistä ! t: Tiina

Mine kirjoitti...

Mari: Sitä se todella on ja etenkin nyt suurin osa kävijöistä oli paikallsia. Kesäisin käy kyllä sitten todella paljon ryhmiä myös Briteistä, Uudesta Seelannista ja Australiasta. Varmaankin kuolleiden omaisia yms.

Hippu: Mieheni soittaa siis kitaraa ja pianoa. Esikoinen ja kakkonen kitaraa, kolmonen rumpuja ja kuopus vielä miettii. Minä sujuvasti kuuntelen kaikkia muusikoitani:).

Aili: Turhilta tosiaankin. Gallipolin sodasta sanotaan, että siinä sodassa hävisi voittajakin. Turkki maksoi voitostaan suuren hinnan. 130 000 kuolleesta kolmannes oli liittoutuneiden ja loput Turkin poikia.

Tiina: Minä tykkäänkin hautausmaista. Laitanpa tuonkin korvan taakse muistiin. Ja soitossa pätee sama kun elämässä muutenkin: harjoitus tekee mestarin.

Hyvää Pääsiäistä myös sinulle!

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Kiitos matkasta, jonka jaoit kanssamme!
Mukavaa pääsiäistä!

Jael kirjoitti...

Hieno retki teillä;Gallipolista minulle muistuu mieleen Mel Gibsonin tähdittämä elokuva,joka kertoo juuri tuosta.Ah kitara...minun on nurkassa ja pari kieltä poikki...pitäisi korjata ja yrittää muistella miten sitä käytettiin..
Mukavaa pääsiäistä teidän porukalle!

sannabanana kirjoitti...

Gallipoli on täällä vieläkin usein otsikoissa ja monet matkustavat sinne vierailulle. Brittisotilaiden joukossa oli useita ausseja.

Mine kirjoitti...

Irmastiina: Hyvää Pääsiäistä myös sinulle ja kiitos matkaseurasta.

Jael: Piti käydä googlettamassa tuo elokuva. Olisikin ihan mielenkiintoista nähdä elokuva sen toisen puolen kertomana.

Sannabanana: Niin ymmärsin, että sieltä päin edelleen vieraillaan. Ja vierailun arvoinen kohde se todella onkin. Ihan ihmettelin, että miten menimme sinne vasta nyt.