"Istanbul on kymmenen miljoonan elämän sekamelska. Se on kymmenen miljoonan sotkuisen tarinan avoin kirja. Istanbul on heräämässä levottomasta unestaan, valmiina ruuhka-ajan kaaokseen. Tästä eteenpäin on liikaa rukouksia, joihin vastata, liikaa rienauksia, joita huomata, ja liikaa syntisiä, yhtä lailla kuin viattomiakin, joita pitää silmällä. Istanbulissa on jo aamu." Elif Shafak: Kirottu Istanbul.
Tervetuloa mukaan matkalle. Tämä blogi kulkee Turkissa ja sen lähialueilla, ajaa Suomeen ja takaisin sekä kurkistelee porttikongeihin ja uusille lenkkipoluille Istanbulissa. Unohtamatta arkea ja juhlaa.

perjantai 1. maaliskuuta 2013

402. tarina (Kiipeän kuolemasta elämään)

Kuljen kadun aurinkoista puolta, vaikka se tarkoittaa monia tienylityksiä. Koneeni on vasta käynnistymässä ja käsiä palelee. Kamera jähmettää aamupesuilla olevat kissat hassuihin asentoihin. Työhön menijöitä se naurattaa ja jäävät yleisöksi. Kirkossa ei saa kuvata, mutta sisään saa mennä  rukoilemaan. Rukoilen siis lasten ja miehen puolesta, pyydän siunausta ja varjelusta tähän päivään. Muistan rakkaita, jotka ovat fyysisesti kaukana, mutta kulkevat jatkuvasti mukana sydämen sopukassa. Kiitän auringonpaisteesta ja elämästä. Uudesta armon päivästä, johon olin herännyt. 





Lenkkeillessä olen viimeisen kahden viikon aikana törmännyt monenlaiseen, mutta eniten kuolleisiin. Istanbulista hautausmaa löytyy jokaisen tienmutkan takaa, niin tälläkin kertaa. Kiipeilen rappuja ja  mutkittelen polkuja. Hihittelen hassuille nimille. Minusta eläessä on tärkeä muistaa kuolevansa. Se asettaa arvot ja tahtomisen oikeisiin mittasuhteisiin. Pitää pienellä, mutta kiitollisella ja elämänmakuisella paikalla. 

Hautausmaan alanurkassa ei olekaan porttia. Siellä surraan ja muistetaan jotakin, joka ei enää ole täällä. Käännyn muutamaa hautaa ennen ja kiipeän taas. Ohi isoäitien, setien, lapsien ja puolisoiden. Mietin, että vaivaako vainajaa ajatus muurin takaa kuuluvasta jatkuvasta autojen humusta. Olisiko kuolleelle iloa siitä, että tietää yläpuolella lintujen kuoron aloittavan kevätkonserttia? Minua vaivaa nyt lähinnä se, että tällä hautausmaalla ei ole yhtään porttia. Aikani etsittyäni kiipeän aidan yli kuolemasta elämään.










Kapteeni joka katosi Mustenmeren syvyyksiin.


"Mitä teit tänään Jumalan hyväksi?" kysyy teksti moskeijan oven päällä. Liityn huivipäänaisten jonoon ja ajattelen, että miksi kirkon oven päällä ei lukisi tekstiä: "Mitä Jumala teki sinun hyväksesi?" Sivukadulta löytyy taas kapeimmat kujat ja kauneimmat talot. Sekä rappuset, jotka nostavat sydämen sykkeen ja punan poskille.






Allani lepää Üsküdar ja päässäni soi tämä ikivanha renkutus. Laitetaanpa vahinko kiertämään. 









Rannassa tekisi mieli jatkaa lenkkiä vaikka Istanbulin toiseen reunaan asti. Aurinko lämmittää ja liikekin on tehnyt tehtävänsä. Joku takaraivossa muistuttaa, että oikeastaan tänään on kyllä työpäivä. On aika kävellä kohti bussipysäkkiä. Matkalla törmään kalastajiin ja sammakkomieheen. Jälkimmäinen valmistautuu hyppyynsä, joten jään hetkeksi sitä odottamaan.













Sataman kukkaisnaisilta ostan vielä kimpun tulppaaneja, toivottavasti tänään siivoutuvaan kotiin. Ohi ei vain voi kulkea, kun ovat niin ihania. Sekä kukat, että ne kukkaisnaiset. Sitten hyppään bussiin tulppaaneineni ja ajan kotiin. 






1h 10 minuuttia. Se oli tämän haasteen aurinkoinen loppu. Jatkoa seuraa tavalla tai toisella. Kiitos mukana tsemppaamisestanne!

17 kommenttia :

Pepi kirjoitti...

Kiitos sinulle upeista lenkkimaisemista :D
On ollut ilo olla rinnallakulkijana, vaikka omat lenkkeilyt onkin vähän niin ja näin....ja tuo kevätaurinko kuvissa, se antaa toivoa siitä, että kyllä se vielä tännekin!
Viimeistään kun kotiin palataan.

Hauskoja kuvia on monia ollut, mutta tällä kertaa varsinkin tuo lautasantenniarmeija pisti hymyilyttämään :D

Kuukki kirjoitti...

On ollut ihanaa kuvalenkkeillä kanssasi, kun olen päivätolkulla potenut flunssaa kotona! Istanbul on aina kaunis, mutta kyllä aurinko tekee siitäkin vielä kiinnostavamman. Jähmettyneet kissat saivat minut nauramaan ;-)

hietzu kirjoitti...

Auringonpaiste paljastaa heti enemmän värejä ja kuvia on kivempi katsella (ja varmasti lenkkeillä) kuin harmaassa säässä. Kauniita hautausmaakuvia. Tuollakin saisi varmasti aikaa vierähtämään kiviä, kuvia ja tekstejä katsellessa.

Aili-mummo kirjoitti...

Olikin antoisa kuvarikas matka, kiitos Mine.<33333

Ja hyvää viikonloppua sinulle.<3

Amalia kirjoitti...

Kyllä oli taas kiva kulkea kanssasi. Älä vaan lopeta. Kissakuvat on tosi mainioita ja tuo auto :)

Yaelian kirjoitti...

Sun hautausmaat ovat näissä lenkkipostauksissa olleet mielenkiintoisia.Mielenkiintoista että noita hautausmaita löytyy noin monta sieltä sun täältä.Ja upeita kissoja!
Meillä aamulla (ennen klo 6) kun kävin lenkillä oli mukavan viileää muttei kylmää.
Mukavaa viikonloppua!

Mine kirjoitti...

Pepi: Itsekin huomaa, että auringolla pää on pystymmässä ja väkisin siitä saa lisäenergiaa. Tänäänkin ajattelin, että en mitenkään ehdi kaikkea mitä piti. Mutta ehdin kuitenkin, melkein. Ja muut saa jäädäkin odottamaan ensi viikkoa.

Kuukki: Minustakin Istanbul herää aurngossa henkiin. Värit rupevat välkkymään ja kaikki on kauniimpaa. Ohi olkoon nuhillesi. Toivottavasti saat terveen viikonlopun.

Hetzu: Tuo oli ilmeisen vanha hautausmaa. Ainakin bongasin nuo kaksi tyylikästä herrasmiestä 1300-luvulta.

Aili: Kuvia tulikin kamalasti. Oli vaikea karsia, Hyvää viikonloppua!

Amalia: En lopeta. Puhuin jo miehelle verkkareiden ostosta:).

Yaelian: Minusta hautausmaat on mielenkiintoisia kaikkialla. Täällä saa yleensä kävellä hautausmailla yksikseen. Turkkilaisille ne on vähän sellaisia pelottavia paikkoja. Kansanislam uskoo cinnien asuvan siellä. Mukavaa viikonloppua myös sinne!

Tiina kirjoitti...

Kiitos lenkeistä ja lenkittämisestä :)

Maria kirjoitti...

Kiitos, kiitos sinulle näistä kuvista ja tarinoista! Olen nauttinut kovasti seurassasi. Minulle uusia maisemia ja tunnelmia. Aivan kuin olisin käynyt matkalla!
Oikein hyvää viikonloppua! Meille lauhan jakson jälkeen luvattu oikein kylmää viikonvaihdetta.

//aNNiKa kirjoitti...

Nyt vasta jälkikäteen luin kaikki lenkkipostaukset ja katselin mahtavia kuvia. Blogien seurailu on jäänyt viimeaikoina, joten en ollut haastetta aiemmin huomannut. Mahtava idea!
On muuten jännä kuinka erilaisia ajatuksia hautaasmaat herättää eri kulttuureissa. Skotlantilaiset syövät rauhassa lounaansa hautakivien päällä keskellä kaupunkia, jossa sitten iltaisin nuoret parit viettävät romanttisia hetkiä.. :)

Mine kirjoitti...

Tiina: Ole hyvä, jatketaan sitten porukalla muutaman viikon päästä.

Maria: Kiva, kun kuljit mukana. Täällä sai onneksi kävellä sulia teitä, vaikka välillä märkiä olivatkin. Siellä lumessa olisi ehkä ollut korkeampi kynnys lähteä matkaan.

Annika: Vielä ehdit viedä meidät Barcelonan lenkkipoluille. Aion itse jatkaa, mutta en nyt ihan päivittäin raportoimalla.

Minusta suhtautuminen hautausmaihin kertoo jotakin myös kansan suhtautumisesta kuolemaan. Skotlantilaiset taitavat olla asian kanssa ihan sinut:).

Sateenkaari kirjoitti...

Varsinkin vanhat hautausmaat ovat mielenkiintoisia paikkoja. Minakin lueskelen hautojen kirjoituksia hautausmaalla kaydessani.
İhania kuvia. Kylla on mukavaa kulkea "kuvamatkalla" kanssasi.

Tulppaanit alkavat kukkimaan meilla myös. Kaupunki niita on istuttanut joka paikkaan.

Saga kirjoitti...

Hienosti olet saanut ihmisiä liikkeelle kameran kanssa kotikulmille lenkkarit jalassa. Hyvä Mine!

Minä käyn aina matkoilla hautausmailla. Samoin täällä kotona me käydään hautuumaalla usein, ei vain viemässä kukkia tai kynttilöitä vaan myös juttelemassa, kertomassa kuulumisia ja ilouutisia :)

Mine kirjoitti...

Sateenkaari: Odotan tulppaaneja hartaudella. Meillä joutuu odottamaan vielä muutaman viikon. Kotona on jo menossa kimppu numero 3.

Saga: Kaipasinkin jo sinua! Taisit pitää blogipaastoa? Minä myös katson mielelläni paikalliset hautausmaat, niin Suomessa kuin muualla. Suomeen omien haudoille pääsee vain niin kovin harvoin.

pikkujutut kirjoitti...

Siis, nyt näytettyäsi lenkkeilymaisemasi, et minun mielestä kyllä voi enää lopettaa lenkkeilyä.Tahdon siis sanoa, että olisi sääli jättää nämä näkymät katsomatta uudestaan vaikka eri suunnasta. Sinulla on visuaalisesti rikas lenkkeilyympäristö ja sitä paitsi omaksuit jo kuntoilijan roolin loistavasti, joten nyt vain siirrät kaiken arkirutiiniksi. Voin lupautua motivaattoriksi :)

Anonyymi kirjoitti...

En uskaltanut kuunnella lataamaasi kappaletta; olisi voinut tarttua vielä päähän...Viikonlopun ajan olen kuunnellut "jotakin renkutusta", jossa lauletaan mm. "...äänestäkää kirkkovaltuustoon..." Talo on ollut täynnä nuoria teologian opiskelijoita, kun Esikoinen tuli perioditauolle ja toi vielä kavereita kylään. Paistoin juuri 1,5 litran taikinan lettuja ja seuraavaksi aion heittäytyä sohvalle selälleni... t: Tiina

Mine kirjoitti...

Pikkujutut: Kiitos, motivaattoreita täällä kaivataankin. Ja tämä kaksi viikkoa on osoittanut kaikki syyni tekosyiksi. Istanbul on KAUNIS kaupunki, jossa todella on mielenkiintoisia reittejä kävellä. Mäet ovat vain hyvää lisäharjoitusta. Ilmat alkavat olla koko ajan paremmat ja paremmat. Aikaa löytyy, jos vain haluaa ja näkee vaivaa sen löytymiseksi jne.

Tiina: Olenpa iloinen kuullessani sinusta. Toivottavasti aurinko paistelee ja työntelee väsymysten pilviä pois taivaalta? Ainakin olet saanut voimia letun paistoon:). Meilläkin on paistettu ja kaivettu pikkulettupannu kaapista käyttöön. Siis lapsille. Minulle ei mitään, ennen kuin sitten viiden kilon päästä...