474. tarina (Istanbul - Pöytävaraus klo. 19)

Lauantain ja sunnuntain välinen yö oli Istanbulissa levottomin tähän asti. Poliisi tyhjensi Gezi-puistoa voimalla ja jahtasi mielenosoittajia pitkiä matkoja. Uutisiin levisi erityisesti viiden tähden Divan-hotelli, jonne poliisi heitti hotelliin pakenevien mielenosoittajien perässä ilokaasua, antaen vieraillekin siinä samalla oman osansa. Jätimme siis lapset sunnuntaina suosiolla kotiin ja lähdimme kirkkoon vieraiden kanssa, aikuisten kesken. 

Mennessä Istiklalkadulla siivottiin roskia. Siellä oli aivan rauhallista. Kirkosta tullessa katu oli vieläpä siivottu ja missään ei näkynyt minkäänlaisista levottomuuksista merkkiäkään. Päätimme siis tehdä pöytävarauksen kirkkoamme vastapäätä olevalle näköalaterassille klo. 19. Ravintola sijaitsi jo aikalailla lähellä kadun Tünelin puoleista päätä, kaukana Taksimista, joten arvelimme siellä olevan mahdollisten mellakoidenkin syntyessä rauhallista. Ainoa huolenaihe näytti olevan se, että sataisiko illalla vettä ja saisimmeko varmasti reunapöydän.

Ennen illallista meillä oli tarkoitus kierrellä hieman Sultanahmetilla. Siskokset Pepi ja Tiina vinkkasivat Istanbulissa käydessään löytämästään näköalaterassista, joten päätettiin käydä kierroksemme aluksi syömässä siellä alkupalat. Nälöalat oli kerrassaan hienot ja ruoassakaan ei ollut valittamista.  Hinnat ei ollut halvimmmasta päästä, mutta kyllä näistä näköaloista jo saattoi hieman maksaakin? Mellakoista muistutti pääministerin tukijoille järjestettyyn tilaisuuteen menossa olevat tai sitä mainostavat veneet, jotka lipuivat ohitsemme. Muuten oli vain kaunis kesäpäivä, hyvä ruoka ja seura.

Alkupalojen jälkeen kierrettiin hetki basaarilla, juotiin kahvit varjoisella sivukadulla ja päädyttiin lopulta Hamamiin pestäväksi. Ulkona kuumassa ei ihan heti ajatus Hamamista virkistänyt, mutta se oli oikeastaan aika ihanaa ja jälkikäteen oli syväpuhdas olo. Kellokin oli kerennyt puoli seitsemään, joten oli aika lähteä kohti illallispaikkaamme.

Galata-sillan Karaköyn puoleisessa päässä alkoi kypäröiden ja maskien myynti. Porukkaa alkoi olla koolla aikalailla. Arvelimme heidän olevan menossa kohti Taksimia. Tünel oli kiinni, joten oli lähdettävä kävellen ylöspäin. Meitä kiipesi mäkeä pitkin kaikenlaista kulkijaa. Turistia, mellakoitsijaa, mielenosoittajaa ja kasa uteliaita. "Siellä voi olla levotonta," huomautti kadun vierustalla istuva mies meidät nähdessään. "Meillä on pöytävaraus klo. 19," sanoin ja jatkoimme matkaa.

Pian väkeä oli jo koko kadun leveydeltä ja mies meni eteenpäin katsomaan, että onko eteenpäin järkevä jatkaa matkaan. Me vieraiden kanssa seurasimme tilannetta sivukadun alussa kaikessa rauhassa. Silloin lähti ensimmäiset kaduilla kävelevistä juoksemaan alaspäin. "Varovasti, hiljentäkää," huudeltiin joka puolelta. Mies saapui joukon matkassa ja huusi; "Alaspäin!" Tässä vaiheessa eno hävisi porukasta ja mies lähti etsimään häntä, me enon vaimon kanssa poikkesimme sivukadulle jonkun joukon matkassa vain huomataksemme sen olevan umpikuja. Hyvin rauhallinen sellainen, tosin. Käytin odotteluajan kuvaamalla sinitaivasta ja pääskysten liitoa, enkä ymmärtänyt, että miksi se mieheni ei usko, kun sanoin puhelimessa: "Menkää te vain, me tulemme kohta perästä. Ei meillä ole mitään hätää."

Turisti kuvaa, eikä ole ymmärtänyt pukeutua asian mukaisesti:).

Mies näkee tämän näyn ja tietää vaimonsa olevan kaasun kohdalla olevalla umpikujalla. Eikä usko, että meillä ei ole mitään hätää. Miksihän?

Hetken päästä uskaltauduimme taas päätielle ja löysimme toisemme. Poliisi oli tulossa mäkeä alas ja viimeiset juoksivat kaasua karkuun. Päätimme, että on turvallisempaa pyrkiä pois päätieltä ja kääntyä Galata-tornille. Katsoin taakseni, että olemme kaikki menossa samaan suuntaan, mutta mies ja enon vaimo kääntyivätkin alaspäin ja joutuivat suoraan keskelle kyynelkaasua, minun ja enon päätyessä Galata-tornille. 

"Siellä me olimme ja edessä olivat vain vessanovet, jotka sulkeutuivat edestä. Sitten saapui apuun ihmisiä, jotka vetivät minut muurille. Annoin edeltä kassini. Olin jollakin sisäpihalla, jossa oli vesipulloja ja minulle ojennettiin maitoa, jolla pestä kaasut kasvoilta," enon vaimo kertoi. Mies ei edes muista miten oli muurin yli selvinnyt, mutta pian hänkin oli maitopesuilla. Tässä vaiheessa sain heidät puhelimella kiinni ja yskältä tuli selväksi, että yritämme tahoillamme alaspäin ja sillalle.

Kaasun ja maitopesun jälkeen.

Pöytävaraus oli nyt selvästikin mahdottoman matkan päässä. Oli aika kaivaa Mondo-opas esiin ja ryhtyä suunnittelemaan vaihtoehtoa b. Mies soitti ravintolaan ja totesi: "Söimme kaasua, näyttää siltä, että varauksemme täytyy siirtää seuraavaan kertaan." Sillalla kuvasimme kalastajia, joita ei hetkauta yhtään sillan vierustalla tapahtuvat kaasuiskut ja kypäräpäiset juoksentelijat. Jotenkin se tuntui aika hupaiselle siinä tilanteessa.

Hamdi-ravintolassa Eminönün satamassa istuimme lopulta pöydän ääreen. Siinä olikin aitiopaikat seurata mielensoittajien marssia yli Galata-sillan. Poliisi oli selvästikin päättänyt poistaa kaikki ihmiset Beyoğlun alueelta, kyselemättä keitä nämä olivat ja mihin olivat menossa. Lopuksi sammuttivat myös alueen valot ja Galata-torni jäi ympäristöineen pimeään. 

Meidän pöytäkeskustelun aiheet oli aika ilmeiset. Tapahtunutta kerrattiin, nauratti, mutta tajuttiin myös, että ei se ollut mikään leikin asia. Annettiin itsellemme anteeksi, kun ei nyt kuitenkaan oltu ehdoin tahdoin menossa mielenosoituksia katsomaan, vaan ihan vain syömään viimeisen yhteisen illan kunniaksi. Onnistuihan se tässäkin. Mezeet maistuivat, niin myös kebapit ja jälkiruoat. Kippistettiin kyynelkaasulle.

Klo. 22.00 lähti viimeinen laiva Eminönüstä Üsküdariin. Kabataşin ja Beşiktaşin laivat oli jo peruttu aikaisemmin. Kanssamme seilasi paljon pääministerin kannattajia, tulossa vastamielenosoituksesta. Joku epäili paikalla olleen kolme miljoonaa Tayyıpin ystävää. Tämänpäiväinen uutisointi kertoi sen arvion olleen "hiukan liioiteltu." Vertaavaa tutkimusta ei voitu suorittaa, siitä piti poliisit, kaasu ja sähköjen katkaiseminen huolen.

"Mut' kokemus vailla vertaa oli mellakka, ei Tirvalla voi kokeakaan sellaista," kirjoittivat vieraat, nuo vanhat anarkistit, vieraskirjaan. Tänään ajoin heidät vankassa poliisivartioinnissa Istanbulin aasianpuoleiselle lentokentälle. Jokaikisellä ylikulkusillalla seisoi aseistetut poliisit. Eivät nyt ehkä kuitenkaan olleet siellä ihan meitä varten, sillä heti kentältä lähtiessäni ajoi vastaani mustien autojen letka vankassa poliisisaattueessaan. Liekö pääministeri oli tehtävänsä suoritettuaan matkalla Ankaraan?