477. tarina (Kıyıköy - maksetaan tarjotinta palauttaessa)

Pyhän Nikolaksen luostari oli jo tippunut muistini päältä. Onneksi näimme sinne osoittavan kyltin kylästä poistuessamme ja se palasi hetkessä taas mieleeni. Käännyimme kyltin osoittamaan suuntaan ja löysimme tämän hurmaavan vanhuksen puiden alta. Se oli rakennettu Keisari Justinian (527-565) aikana, kallioon kaivertaen, mutta paljon muuta tietoa siitä ei sitten ollutkaan. Kıyıköy ei selvästikään kokenut tarvetta leveillä tällaisella historiallisella helmellä, vaan se oli maksuton, vapaaehtoisen oppaan kaitsennassa ja selvästi myös vapaaehtoisen kääntäjän varassa (lue kyltti):).

Kolmosen mielen ja muistin päälle ei mahtunut muu kuin kalastus. Päästimme pojan siis piinasta ja ajoimme kylän toisella puolella olevaan kalastussatamaan. Sieltä lähtivät kalastusveneet saalista hakemaan. Sataman jälkeen laskeutui mereen joki ja joen takana häämötti hiekkainen uimaranta ja merestä nousevat kalliot. Satama-aluetta rajasivat aallonmurtajat, jotka tekivät myös pieniä hiekkaisia uimapoukamia. Jokaiselle jotakin. 

Kalastajat ei pieniä kesäsateita kavahda, onneksi paksista löytyi myös sateenvarjot.

Kuopus oli ainoa joka uskaltautui veteen. Sillä aikaa kalamiehet olivat muuntautuneet ravustajiksi ja narrasivat rantakivillä köllöttäviä rapuja katkaravuilla.

Lähellä jokea oli satama-alueen alussa mainostettu "kalaravintola". Sieltä vain ei saanut kahvia. Neuvoja oli kuitenkin tarjolla ja kahvit löytyi satama-altaan vieressä olevasta "kahvilasta". Palasin sillalle tarjottimella neljä kuppia kuumaa vettä ja neljä pussia nescafea sokerilla ja maitojauheella. Maksulla ei kuulemma ollut kiire, voisimme suorittaa sen tarjottimen ja kupit palauttaessamme. 

Tarjolla alue perheille ja kalalajitelma! 

Laiturilla juotiin kahvit. Kupit saattoi jättää peseytymään hetkeksi sateeseen. Kala nappasi laiskasti, kuten myös rapu. Pitkähiaisilla oli käyttöä ja joku päätyi jo autoon lukemaan matkakirjaa. Kun oli saatu tihkusateisesta kylästä kylliksi, palautettiin tarjottimet ja kupit, maksettiin kahvit ja lähdettiin paluumatkalle kohti Istanbulia.

Vielä ennen urbaaniin cityelämään paluuta, saimme varsinaisia luontoelämyksiä. Ensin tien vierustalla seisoi paimen laumoineen. Olipa hänellä hieno vuohipukki laumassaan, jota kelpasi esitellä. Seuraavaksi seisoi tien vierustalla vesipuhveli. Vesipuhvelin yogurttia oli tarjolla seuraavissa kylissä. Jäi tällä kertaa maistamatta, mutta siivoojani mukaan se on hieman kitkerää. Kolmantena, mutta ei vähäisimpänä seisoi töpselikärsä pellon reunassa, ilmeisesti muslimipappaa kiusaamassa. Jälkimmäinen yritti osua siihen kivellä, mutta ei onneksi onnistunut.

Jos satut omistamaan auton ja Kıyıköy sattuu matkasi varrelle, poikkea ihmeessä. Se oli ehdottomasti käynnin arvoinen.