"Istanbul on kymmenen miljoonan elämän sekamelska. Se on kymmenen miljoonan sotkuisen tarinan avoin kirja. Istanbul on heräämässä levottomasta unestaan, valmiina ruuhka-ajan kaaokseen. Tästä eteenpäin on liikaa rukouksia, joihin vastata, liikaa rienauksia, joita huomata, ja liikaa syntisiä, yhtä lailla kuin viattomiakin, joita pitää silmällä. Istanbulissa on jo aamu." Elif Shafak: Kirottu Istanbul.
Tervetuloa mukaan matkalle. Tämä blogi kulkee Turkissa ja sen lähialueilla, ajaa Suomeen ja takaisin sekä kurkistelee porttikongeihin ja uusille lenkkipoluille Istanbulissa. Unohtamatta arkea ja juhlaa.

perjantai 28. kesäkuuta 2013

481. tarina (Tahdoin kuulla meren pauhun)

Tänään aallot olivat valtavan suuret. Toisella puolella niemeä liehui punainen lippu, mutta toisella pääsi vielä uimaan. Hengenpelastajien rivistö oli jatkuvasti lähtövalmiina. Me asettelimme rantapeittomme pehmeään hiekkaan. Tahdoin kuulla meren pauhun, mutta se hukkui takanani olevasta kaiuttimesta jyskyttävään musiikkiin. Silmäni pitivät tauotta lapsia pinnalla. Näissä merissä kulkevat pohjavirrat, joita kohtaan tunnen kunnioittavaa pelkoa.







Hiekka pöllyää ja suolainen vesi tahmaa kameran linssiin kalvon. On se kesä, jolloin kakkonen ei enää halua rakentaa hiekkalinnaa. Miksi aina isoimmat saa päättää perheessä sen mikä on noloa ja sopivaa? Onneksi on mukana toisten pieniä, jotka vielä upottavat sormensa pehmeään hiekkaan ja lennättävät sitä peitolle.





Taivas on pilvessä ja mereltä tuulee. Olimme valinneet sopivan päivän lasten tuulettamiseen. Vähintään kolmen päivän välein on lähdettävä johonkin tai muuten kaatuu seinät päälle ja meistä tulee seinähulluja. Laskemme päiviä lomaan. Nyt niitä on 12.





Suihkutamme hiekat kasoiksi pesutilan lattialle. Kuinka monta kertaa äiti ehtiikään elämänsä aikana sanoa: "Hiekat kyllä lähtee jaloista, kunhan ne ensin kuivuu"? Suolainen ilma tekee meistä nälkäisiä ja tilaamme paahtoleipiä ja juomisia. Jäätelöä syödään paksissa, sillä en halua pestä sitä auton penkeiltä.






Kotimatkalla takapenkillä on hiiren hiljaista. Siellä uidaan unisaarille. Etupenkillä mietitään äitejä ja niiden tyttäriä, puidaan luopumista ja iloitaan tulevista lomapäivistä. Ollaan välitilassa. Ajassa ennen lomaa, mutta ei kuitenkaan vielä vapaalla. Työssä, mutta lomalaisten huoltojoukoissa.

13 kommenttia :

Matkatar kirjoitti...

Mukava rantapäivä teillä! Tuli omien lasten kanssa tehdyt retket mieleen ;) Nykyään on vähän erilaista kun ovat jo aikuisia!

A kirjoitti...

Mukavaa että tekin voitte huokaista lomalaisten kanssa! Muuten ei tuollaista kovaa hellettä kestäisikään, ellei voi välillä rentoutua ja viilentyä meren alloissa.

Oikein hyvää viikonloppua sinulle ja teille kaikille, Mine♥

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Ihanasti erottuvat suomalaiset pellavapäät, rannan tummista...:)

Hurmioitunut kirjoitti...

Ihania rantatunnelmia <3 Muistan kyllä vieläkin kuinka lapsena sitä serkkujen kanssa uitiin järvessä koko päivä. Välillä käytiin läheisessä mummolassa juomassa mehua ja syömässä pullaa ja taas pyöräiltiin takaisin rannalle. Se oli ihanaa aikaa. Ja illalla kyllä väsytti...

Mine kirjoitti...

Matkatar: Meilläkin onneksi kaikki osaa jo uida. Se helpottaa huomattavasti näitä rantaretkiä:).

Aili: Tänään oli tuulinen ja pilvinen päivä, vain 24 astetta. Tuntui suorastaan kylmälle. Nautin siis viiletyksestä todella paljon. Huomiseksi ja ylihuomiseksi luvataan sadetta. Senkin otamme kiitollisena vastaan.

Irmastiina: Juu, eivät pääse hukkumaan massaan:).

Hietzu: Minäkin muistan. Pyöräiltiin merelle ja hampaat kalisi kylmästä, mutta ei annettu periksi. Ja iltauinnit oli ihan parhaita. Silloin ajettiin suoraan pyörällä mereen ja illalla vesi tuntui kaikkein lämpimimmältä.

Anonyymi kirjoitti...

Voi Mine, saitpa kirjoituksellasi omat muistot lasteni kasvuvuosista pintaan. Tuskinpa niista silloin osasi riittavasti nauttia, painetta kun samaan aikaan ainakin ajoittain monenmoista. Lasten toivoo kasvavan, samalla suree sita, mika jaa taakse. Mitahan isovanhemmuus toisi mukanaan? Sita mahdollisuutta itse odotan.

Monenmoista rantaelajaa kuvissasi, peittava vaatetus, uimarenkaat ...
Anisi

Anonyymi kirjoitti...

Tuolta aikaisemmin luin Esikoisesi syntymäpäivästä ja tunnelmista vuosien varrella; jostakin syystä tulikin kyyneleet silmiin, eikä voinut silloin edes hyvää syntymäpäivää hänelle toivottaa... Nyt siis jälkikäteen vielä Lämpimät Onnittelut 15-vuotiaalle ja Onnistunutta Rippileiriä, kun sen aika koittaa !

Nämä kolme viimeistä postaustasi on saanut minut pohtimaan välillä aika raastavastikkin äitien ja tyttärien suhteita. Puhuttiin siitä / niistä töissäkin. Onkohan erilaista olla tyttären kuin pojan äiti ? En tiedä, kun itsellä on kolme tytärtä ja koirapoika. Luulisin, että on ? Ehkä se on persoonaan liittyvä kysymys ? Aikaisemmin luulin, että vanhemmus helpottuu, kun lapset kasvavat, mutta enää en luule... Huoli ja murheet vaan muuttavat muotoaan. Miten ihmessä sitä voisi suojella lapsiaan "maailman pahalta" ja "houkutuksilta" ? Voi hyvänen aika ! Ja kohta taas huoli puristaa rintaa... t: Tiina

Mine kirjoitti...

Anisi: Ainahan se on vajavaista tämä vanhemmuus. Tuskin omanikaan olivat täydellisiä. Silti muistan lapsuudesta lähes pelkästään ihanat kesäiset päivät ja saariston telttailut. Toivon siis omilleni myös sellaista valikoivaa muistia. Että unohtuu riidat ja kiukut, mutta muistaa kuinka syötiin jäätelöä portailla ja oli mukavaa yhdessä.

Tiina: On erilaista olla tyttöjen äiti ja poikien äiti. On erilaista olla erilaisten tyttöjen ja erilaisten poikien äiti. Huolta riittää, mutta ei kannata antaa sille valtaa. Jätän omani Herran haltuun, mutta en unohda muistutella ja opastaa tarpeen vaatiessa. Murehtimisella ei voi pidentää omien eikä lasten päivien määrää... Luotetaan siis, että siivet kantaa ja osaavat tuoda heidät aina pesäkoloon.

Anonyymi kirjoitti...

Sitä vaan pohtii, että riittääkö se muistuttelu ja opastus... Yhtenä iltana jäin miettimään (kun olisi pitänyt nukkua), että monta vuotta minun olisi syytä pysyä hengissä, että saisin Iltatähden aikuiseksi elämänsä alkuun...

Itse tekevät omat valintansa, mutta voikun osaisi opastaa semmoisen suuntaan, että pysyvät terveinä psyykkisesti ja fyysisesti. Pesäkoloon voivat AINA tulla maailman tuulilta ! Kun nyt edes sen muistaisivat ! t: Tiina

Anonyymi kirjoitti...

Huomasin että esikoisemme ovat syntyneet samana päivänä. Meidän 15- vuotiasta juhlittiin myös Istanbulissa kun oltiin lomalla siellä juuri sillon. Me shoppailtiin ensin Istical caddessa ja sitten tehtiin Bosporin risteily.
Synttäreitä vietettiin jo viikkoa ennen virallista päivää kotona Ruotsissa synttärikakun kera.
/ Camilla

Kirjailijatar kirjoitti...

Missä te käytte yleensä uimassa? Me kävimme vain siellä Prinssisaarilla.

Osaavatko ihmiset yleensä siellä päin uida? Aallot ovat monessa paikassa varmaan niin valtavia, että sen takia on hankala opetella uimaan.

Enää 12 päivää, teillä taitaa alkaa loma silloin, kun meillä jo loppuu se.

Satu kirjoitti...

Minun piti myös kommentoida, että hyvin erottuvat pellavapäänne muista. :-)

Minä en kyllä tykkää yhtään rannalla pauhaavasta musiikista. :-(

Mine kirjoitti...

Tiina: Pakkohan sen on riittää, kun ei voi toisen puolesta hänen elämäänsä elää? Valitettavasti:D.

Camilla: Voi miten hauskaa. Toivottavasti teillä oli hyvä reissu ja 15-vuotiaanne oli tyytyväinen juhlapäiväänsä?

Kirjailijatar: Me ajamme Mustallemerelle. Meitä lähin ranta on Rivan kylässä täällä Aasiassa. Hieman kauempana on Sile, joka on hauska kylä ja siellä on hienot pitkät rannat. Istanbulista pääsee sinne bussilla (Haremin asemalta). Suosittelen.

Eivät kaikki osaa ja se näkyy. Ennätyskamala päivä oli kerran, kun olimme Silessä. Siellä hukkui 15 ihmistä sinä päivänä. Yhdistelmä isot aallot, pohjavirtaukset ja huono uimtaito on huono yhdistelmä:(.

Satu: En minäkään. Tuollakin sanottiin monta kertaa, että musiikki hiljemmalle, mutta aina joku käänsi sen taas täysille:(.