Mistä tietää tulleensa kotiin? Millainen on se maisema, joka tuntuu omalle? Mitä haluan löytää kotitieni päästä tai mitä toivoisin löytäväni taloni takaa? Riittääkö, että löytää hyvän talon, vai kuinka paljon ostopäätökseen vaikuttaa se missä talo sijaitsee? Entä kenen mielipidettä kuunnellaan, kun perheessä on kuusi erilaista mielipidettä ja kuusi erilaista omaa maisemaa?
Lapsuuden maisema on jokaiselle se rakkain? Oma ja mieheni lapsuuden koti sijaitsi 70-lukulaisessa omakotitalo-korttelissa. Oli piha, tie ja pihan takaa alkava metsä. Lasteni lapsuus taas sujui istanbulilaisessa kerrostalossa. En tahdo asua kerrostalossa, enkä 70-lukulaisessa omakotitalo-korttelissa.
Kesäiset viikonloput vietin saaressa telttaillen. Rantakalliot, meri, puutalot ja juurakkoiset metsäpolut. Siinä se on missä sieluni selvästi lepää. Sisimmässäni olen kai saariston lapsi? Jos siis saisin valita, sijaitsisi kotini lähellä merta ja rantakallioita. Tähän toiveeseen meistä yhtyy myös mies, enkä luule lapsillakaan olevan mitään sitä vastaan.
Taloa haen hakusanoilla halpa, puinen ja vanha. Paljon takkoja, kiitos. Tässäkin tahdossa saatan jo kävellä perheeni tahdon yli? En voi kuvitella itseäni mihinkään uuteen enkä kiviseen. Entä jos se olisi juuri se, mitä kaikki muut tässä perheessä haluaa? Kuinka on edes mahdollista löytää meille kaikille sopiva koti? Voiko olla taloa, johon astuessamme meistä jokainen tietää; "Olen tullut kotiin"?
Kuten ehkä arvaatte, täällä on pohdittu näitä kysymyksiä. Olen varannut neljä näyttöä. Torstain asunnon tienpäästä löytyy tämä yllämainittu maisema. Minä sanoin sille: "Voisiko mitään näin ihanaa olla"? Mies näki vain tehtaan ja lapsuudestaan jo tiesi, että "Sunila haisee." Me tarvitsemme johdatusta, joka vie oikeaan pihaan!
18 kommenttia :
Kompromissi oli meidän avainsana. Ei vielä olla unelmien kodissa, etsintä jatkuu, nirsona eläminen on tälläistä. Tällä välin olemme kuitenkin tehneet tästä kämpästä kodin, jossa kaikilla on hyvä olla, juuri nyt.
Mutta kyllä sen tietää kun sen näkee, sen teidän oman.Pidän peukkuja, että se tulee vastaan. Ja siinä välissä tarkentunee sekin, mitä kukakin haluaa.
Terv. Pikkujutut
MInä uskon tuohon johdatukseen.
Onnea sille tielle.
Sunila tottavie haisee! Olipa jännä huomata blogia pidempään seuranneena että olette samoilta kulmilta kuin minä :D Katselin kuvia ja olin ihan wou kun bongasin tutut näkymät.
Onnea teille etsintään! Kun se oikea koti esiin sattuu, sen sitten tuntee että se on tässä ja nyt! Ja varmaan sitten koko påerhe yhtyy ajatukseen, tämä on koti.
Onnea vaan, uskon että se oma talo löytää teidät! ;)
Kyllä siinä saa aika diplomityön tehdä jos ei väitöskirjaa kunnes löytää sopivan. Onnea vaan etsimiseen! Onko teillä paikkakunta selvä vai useampia mahdollisuuksia?
Pikkujutut: Tilimme loppusaldo johtaa väenvängällä kompromissiin. Niin talon, kun sen sijainninkin suhteen. Mutta mikä on se kompromissi, jonka meistä itse kukin on valmis ottamaan, on nyt SE kysymys:).
Rva Pioni: Minäkin uskon. Matkan varrella se usko saattaa hieman joutua koetuksille, mutta luotan siihen, että lopulta olemme kotona.
Anonyymi: Me olemme miehen kanssa molemmat Aittakorvesta lähtöisin, mutta lukioaikana muutimme äidin kanssa Itärantaan. Huomasin, että toisella puolella jokeakin voi elää, eikä Sunilakaan aina haise:D.
Mummeli: Minä ajattelen, että jos näkisi edes sen, että "Tästä voi tehdä kodin", niin sekin olisi hyvä. Ja sekin riittää, jos itse näen sen, lapsilta se näkökyky vielä useissa asioissa puuttuu.
Matkatar: Niinkin voi käydä, kävihän teillekin. Tosin minun mies ei taitaisi olla valmis samansuuruiseen remonttiin, kun teillä on menossa.
Allu: Etsimme nyt sellaisella 30 km:n säteellä Kotkasta, tämä kun on lapsille se Suomi, joka heillä on jotenkin mielikuvissa. Ja täällä on meidän mummolat.
Jospas se onkin niin, että ei tarvitsekkaan tuntea tulleensa kotiin HETI. Te teette itse talosta ja maisemasta kodin. Vähän niin kuin järjestetty avioliitto (silloin kun se toimii), että rakkaus syntyy ja kasvaa talossa asuessanne.
Yksi neuvo: Talosta pitäisi olla hyvät kulkuyhteydet ja nyt tarkoitan niitä suomalaisittain. Koulut ja kerhot siis pyöräilyetäisyydellä.
Etukäteen on viihtyminen tärkeä asia, mutta muut järkisyyt on otettava huomioon.
Talosta tulee koti, kun asuu siinä ja tekee sen itsensä näköiseksi eli te kuusi teette sen yhdessä:))
Hyvää loman jatkoa, Mine.♥
Kyllä sen tietää kun kotiin tulee :)
Ja onneksi se koti on muutakin kuin seinät, se voi olla vaikka talo joka ei ole vielä edes myynnissä, se odottaa että te löydätte sen.
Löysinhän minäkin tämän pikkuisen tönön. Ei tämäkään myynnissä ollut :D
Ostakaa joku vanha ihana maatila järven rannalta. Niitä on Suomi täynnä.
Toinen, mutta rankempi vaihtoehto: Ostakaa iso tontti haja-asutusalueelta ja rakentakaa tai rakennuttakaa talo sinne. Minä olen toteuttanut kerran tämänkin...
Vihreatniityt: Mutta miten uskaltaa ostaa jotakin jota ei tunne omakseen? Hui, se se vasta olisi hurjaa. Olisi ihanteellista, että joka paikkaan pääsisi pyörällä, mutta toisaalta olemme oppineet Istanbulissa kuljettamaankin. Eli sijainnin suhteen olen valmis joustamaan, jos vaan saan hyvän talon.
Aili: Niin. Toivon, että tulee alkutunne; Hyvä tästä tulee. Ja sitten vaan tekemään siitä kotia.
Pepi: Niin, ehkä se meidän koti tulee myyntiin vasta ensi kesänä. Ajattelin, että olisi mukava jos koti löytyisi nyt. Sitten tietäisimme mihin olemme tulossa, mitä kannattaa ottaa mukaan ja mihin kouluun lapset tulisi ilmoittaa...
Leena: Ei järven, vaan meren. Niitä ei ole sattunut silmiin ainakaan meille sopivin hinnoin. Rakentamaan en rupea. Vanhaa sen olla pitää minulle. Ja avioliittoa en rupea menettämään rakentamis-stressin vuoksi:).
Minua ihan jännittää teidän puolestanne! Onnea asunnon etsintään!
Minunkin mielikuvissani Sunila haisee. :-D
Kotimietteissä myös täällä. Kaksi kotia tuntuisi oikealta, mutta $$$...
Onnea etsintöihin, minusta vaaditaan kyllä huumaava ensi-ihastus ja visio, että tulee hyvä koti :-) Keep looking!
Kun Esikoisen koulu aikoinaan oli alkamassa ja elämässä tehdyt väärät valinnat olivat selviämässä / ohi, alkoi meillä lopultakin oman kodin etsintä. Kävimme katsomassa monta, monta taloa ja torppaa. Mikään niistä ei tuntunut kodilta, mutta sitten yhtenä päivänä nettiä selailelessa löytyi ilmoitus, joka kutsui kummasti. Lähdimme ilta-ajelulle ja pääsyimme tuohon pihalle, vaikka talon väki ei ollut kotona, emmekkä edes sisälle päässeet, mutta jo siinä hetkessä, kun astuin autosta ulos, tiesin, että tämä talo on meidän KOTI ! Se oli selvää HETI ! (pankin kanssa oli neuvoteltu laina yms. kuviot etukäteen, niin tiesimme, mihin rahat riittäisivät ja etsimme sen mukaisesti).
Pihassa kävimme torstaina, sunnuntaina sisällä ja maanantaina oli kaupat sovittu (kuntokartoitus oli kaupan ehtona). Yhtään kompromissiä ei tehty ja kaikki loksahti kohdalleen ! Päivääkään ei olla kaduttu ! Koulut, työmatkat jne. järjestyivät aikanaan ja ajallaan hyvin.
Luottakaa ja kuulostelkaa rauhassa; KOTInne löytyy ! Olen varma siitä ! Tunelma ja tunne on tärkein ! t: Tiina
Ps. Mekään ei haluttu rakentaa itse; siinä olisi liitto joutunut liian kovalle koetukselle, kun vasta olimme selvinneet seitsemän vuoden "kärsimyksestä".
Satu: Jännäähän tämä on, totta tosiaan. Kolme taloa on nyt katsastettu ja mies oli viimeisen kannalla. Se on vain liian kallis, joten jäänee haaveeksi ihan sen takia.
Sannabanana: Rahahan se ratkaisee. Miten sääli. Pitäisköhän lotota?
Tiina: Me neuvottelemme pankin kanssa ensi viikolla. Vaikeus on se, että nyt meillä on nämä tulot mitkä on, mutta vuoden päästä on kaikki levällään, kun Jokisen eväät. Saas nähdä, että kuinka paljon pankki luottaa meihin.
Niin...ei meistäkään tiedä, vaikka palaisimme vielä meren rannalle, mutta siellä, minne tahtosimme ovat tontit kallion alla. Koti ja keittiö -lehden viimeisessä numerossa oli yksi pariskunta onnistunut saamaan merenrantatontin ja mökin omistukseensa vuosien vuokrarumban jälkeen ja sitten he rakensivat tontille aivan ihanan talon. Katso viimeisin Koti ja keittiö ja paikkakunta on Luvia eli mun juuret siellä. Yritimme samaa, mutta joku muu onnistui paremmin, siksi jatkamme nyt täällä Suomen syvimmän järven eli Päijänteen rannalla.
Leena: Kyllä se Päijännekin on ihana! Mutta meri on meri. Ja en edes ole uskaltanut toivoa taloa meren rannalta, mutta nyt on herännyt hienoinen toive asian suhteen.
Lähetä kommentti