"Istanbul on kymmenen miljoonan elämän sekamelska. Se on kymmenen miljoonan sotkuisen tarinan avoin kirja. Istanbul on heräämässä levottomasta unestaan, valmiina ruuhka-ajan kaaokseen. Tästä eteenpäin on liikaa rukouksia, joihin vastata, liikaa rienauksia, joita huomata, ja liikaa syntisiä, yhtä lailla kuin viattomiakin, joita pitää silmällä. Istanbulissa on jo aamu." Elif Shafak: Kirottu Istanbul.
Tervetuloa mukaan matkalle. Tämä blogi kulkee Turkissa ja sen lähialueilla, ajaa Suomeen ja takaisin sekä kurkistelee porttikongeihin ja uusille lenkkipoluille Istanbulissa. Unohtamatta arkea ja juhlaa.

sunnuntai 15. syyskuuta 2013

535. tarina (Istanbul - hämäyskuvia ja runoutta)

Jotta ette tietäisi, että lähes koko kummitytön vierailun ajan me olimme ostoksilla, laitan muutaman hämäyskuvan tähän välille. Toisena vierailupäivänä me nimittäin kävimme Mustallamerellä uimassa. Helle helli, joten auringonotollekin oli mahdollisuus vielä tarjolla. Lapset lapioivat hiekkaa ja ruokaakin saatiin läheisestä ravintolasta.




Linnoituksella seurattiin kolmannen sillan rakennustöiden edistymistä ja puhuttiin korkeanpaikan kammosta. Minulla on sellainen ja se aiheuttaa ylisuojelevaa käytöstä, vatsan väänteitä ja muita selittämättömiä tuntemuksia korkealla ollessamme. Tiedostan, että se ei ole aina järkevää, mutta silti toimin aina vanhan kaavan mukaan. Minusta tulee varoittelija ja hysteerinen nalkuttaja. Ne, joilla ei ole tällaista ongelmaa, saattoivat istua linnotuksen reunuksella ja vain ihailla maisemia.



Illan hämärtyessä vietiin vieraat lähikukkulalle katsomaan Istanbulin valoja. Tämäkin on monesti kuvattu kohde, joten ei siitä sen enempää. Uutena oli tullut tuo valokaari, joka varmastikin vetää monenlaisia kuvattavia allensa tulevina vuosina. Tämäkin kun on morsiuspareille mieluisa kohde.









Istanbulin kesäillat ovat ihan omanlaisiansa. Kuuman päivän päätteeksi aurinko joutuu poistumaan näyttämöltä ja kaupunki on taas ihmisten käytössä. Asukkaat astuvat kaduille, juoksevat leikkipuistoihin ja täyttävät terassit. Aistit terästyvät. Koko päivän helteessä huokaillut ruumis vetää henkeä. Aivot surahtavat käyntiin, ruumis lepää. Korvat keräävät kaupungin äänet ja huomaan kaiken kuulostavan kauniimmalta pimeässä. Nenä haistaa, kova kuulee, silmä ihailee. "Kuuntelen Istanbulia, silmät kiinni..."

Olisinpa taitava kääntäjä, jotta voisin suomentaa teille tämän turkkilaisen runoilija Orhan Velin ihanan runon "Istabul'u dinliyorum". Koska en ole, jätän sen tähän turkintaitoisten luettavaksi. Orhan on mielestäni osannut hienosti vangita Istanbulin hengen. Minusta henkilökohtaisesti se on parhaiten läsnä Istanbulin pimenneessä elokuun illassa.

ISTANBUL'U DINLIYORUM

İstanbul'u dinliyorum, gözlerim kapalı; 
Önce hafiften bir rüzgar esiyor;
Yavaş yavaş sallanıyor 
Yapraklar ağaçlarda;
Uzaklarda, çok uzaklarda 
Sucuların hiç durmayan çıngırakları; 
İstanbul'u dinliyorum gözlerim kapalı. 

İstanbul'u dinliyorum gözlerim kapalı; 
Kuşlar geçiyor derken 
Yükseklerden, sürü sürü, çığlık çığlık;
Ağlar çekiliyor dalyanlarda; 
Bir kadının suya değiyor ayakları; 
İstanbul'u dinliyorum, gözlerim kapalı. 

İstanbul'u dinliyorum, gözlerim kapalı;
Serin serin Kapalıçarşı, 
Cıvıl cıvıl Mahmutpaşa 
Güvercin dolu avlular, 
Çekiç sesleri geliyor doklardan
Güzelim bahar rüzgarında ter kokuları; 
İstanbul'u dinliyorum, gözlerim kapalı.

İstanbul'u dinliyorum, gözlerim kapalı 
Başında eski alemlerin sarhoşluğu, 
Loş kayıkhaneleriyle bir yalı
Dinmiş lodosların uğultusu içinde. 
İstanbul'u dinliyorum gözlerim kapalı. 

İstanbul'u dinliyorum, gözlerim kapalı; 
Bir yosma geçiyor kaldırımdan. 
Küfürler, şarkılar, türküler, laf atmalar.
Bir şey düşüyor elinden yere; 
Bir gül olmalı.
İstanbul'u dinliyorum, gözlerim kapalı. 

İstanbul'u dinliyorum, gözlerim kapalı;
Bir kuş çırpınıyor eteklerinde. 
Alnın sıcak mı, değil mi bilmiyorum; 
Dudakların ıslak mı değil mi, bilmiyorum 
Beyaz bir ay doğuyor fıstıkların arkasından
Kalbinin vuruşundan anlıyorum;
İstanbul'u dinliyorum...

Orhan Veli Kanık

13 kommenttia :

Anonyymi kirjoitti...

Voi, miten ihania kuvia!!!
Juuri Istanbulissa käyneenä voin vielä aistia sen tunnelman;
Suloisen pehmeät illat, kauniit valot ja mausteiden tuoksut.
Sinne vielä joskus palaamme.....
-Ulla

Kirjailijatar kirjoitti...

Olisipa ihanaa ymmärtää tuo runo!

Tutun näköinen kukkulakin, ainakin olen tunnistavinani paikan. Muistan ne omanlaisensa viilenevät illat.

Allu kirjoitti...

Kuvat oli kivoja, mutta runosta en sano mitään muuta kuin Istanbul'u.

anumorchy kirjoitti...

Mutta, englanniksi tuon kauniin runon englannin kaannos loytyi sekunnissa taalta:
http://www.turkishclass.com/poem_148

Muistammeko viela mita elama oli ennen Googlea?

Mina en voi katsoa kun ihmiset isuvat tai liikkuvan jonkun jyrkanteen reunalla. Pelottaa. Oma korkean paikan kammoni on vahan laantunut kun taalla usein retkeillaan vahan jyrkemmilla poluilla ja on pakko menna. Jos on mista pitaa kasin kiinni niin se menee hyvin, muuten ei.

Petra kirjoitti...

Ihana runo, kiitos siita ja mina olen hysteerikko, viimeeksi tanaan kiehunut meren aaressa paniikissa tytön perassa ettei juokse aaltoihin.

Pepi kirjoitti...

Tästähän tuli illalle haaste :)
Joskus aikaa aikaa sitten opettelin turkkia kääntämällä Tarkania, Burak Kutia, Suat Sunaa ja ties ketä.
Aika vapaasti.aika vapaasti kai tämäkin:

Kuuntelen Istanbulia suljetuin silmin
Ensin kevyttä tuulen henkäystä
Hiljaa, hiljaa keinuttaa se
lehtiä puiden
Kaukana, hyvin kaukana
helisee vedenkantajan taukoamaton tiuku
Kuuntelen Istanbulia, suljetuin silmin

Kuuntelen Istanbulia, suljetuin silmin
Linnut ylityävät tienoon
parvina taivaalla kirkumassa
Kalastajien verkkojen houkuttelemana
Ja naisen kastellessa jalkansa vedessä
Kuuntelen Istanbulia, suljetuin silmin

Kuuntelen Istanbulia, suljetuin silmin
Suuri basaari on rauhallinen ja viileä
Täynnä kaupankäynnin sirkutusta
Pihat kyyhkysiä täynnä
Telakalta kantautuu vasaran pauke
Kevättuuli tuo hienhajun mukanaan
Kuuntelen Istanbulia, suljetuin silmin

Kuuntelen Istanbulia, suljetuin silmin
Maailman vanhinta hauskanpitoa, humalahakuista
hämärässä venevajassa rannalla
raivoisan lounatuulen huminassa
Kuuntelen Istanbulia, suljetuin silmin

Kuuntelen Istanbulia, suljetuin silmin
Ilotytön kävelyä keimaillen
Kirosanoja, lauluja, kansanlauluja, solvauksia
Jotain putoaa kädestään maahan
ruusu, kenties
Kuuntelen Istanbulia, suljetuin silmin

Kuuntelen Istanbulia, suljetuin silmin
Lintu hameesi lepattavalla helmalla
Onko otsasi kuuma vai ei, en tiedä
Ovatko huulesi kosteat vai eivät, en tiedä
Valkoinen kuu kulkee mantelipuun takaa
Ja sydämesi sykkeestä ymmärrän kaiken
Kuuntelen Istanbulia.


Jahas, meniköhän edes sinne päin :D
Hauskaa oli kuitenkin, nyt öitä!

pikkupikkuriikki kirjoitti...

Eipä voi kun huokailla jälleen..ihanat kuvat..ihanat muistot ja kaunis runo!

Mine kirjoitti...

Ulla: Kannattaa palata. Ehkä jonakin alkusyksyn hetkenä tai loppukeväästä, jolloin helle ei helli liian päällekäyvästi.

Kirjailijatar: Iltojen ihanuus johtuu kai niiden tuomasta helpotuksesta? Kontrasti päivään on niin monilla tavoin aistittavissa.

Allu: No, nyt on monta käännöstä tarjolla:).

Anu: Kiitos, kyllä Google osaa, kun se on taitavissa käsissä:).

Minäkin vielä itseni kanssa pärjään, mutta kun rakkaat on reunalla niin, hui kauhistus.

Petra: No, kohtalotoveri, sitten tiedät, kun sisällä muljahtaa.

Pepi: Nyt istun täällä kunnioituksesta mykkänä. Aferin sana! Minähän tulkkaan täällä päivät pääksytysten, mutta pelkäsin kääntää runoa, sillä ajattelin, että en osaa vangita sen runoutta Suomeksi. Mutta sinäpä vaan tuosta käänsit ja hienosti meni. Ehkä voisin siis koittaa joskus omaakin versiotani. Orhan Veli on ihan lempirunoilijoitani täällä, joten....

Pikkuriikki: Vielä yksi satsi teidän vierailusta, sitten loppui ne kuvat.

Satu kirjoitti...

Ainakin minuun meni täydestä tämä hämäys. :-)

Lisää vaan, kiitos, noita Istanbul iltavalaistuksessa -kuvia. Tykkään. ♥

Aili Mummo kirjoitti...

Kuvasi ovat kuin taikaa, niin hienoja ja kauniita:)

Kiitos runosta Mine ja Pepi, kaunis on myös runo!

Oikein hyvää alkanutta viikkoa, Mine!

Mine kirjoitti...

Satu: Istanbul onkin hieno iltavalaistuksessa ja kohta onkin niitä kuvia lisää...

Aili: Kiitos. Pepi tekikin hyvän työn:D. Orhan Veli on tehnyt monia hienoja runoja.

Hanna kirjoitti...

Tuo kukkula oli kyllä ihana paikka ja tosi kauniita kuvia sinulta Mine sieltä!

Mine kirjoitti...

Hanna: Se on niitä paikkoja, joihin tulee palattua aina uudelleen. Näidenkin kuvien jälkeen jo kerkesin siellä käymään viimeisimmän vieraan kanssa.