"Istanbul on kymmenen miljoonan elämän sekamelska. Se on kymmenen miljoonan sotkuisen tarinan avoin kirja. Istanbul on heräämässä levottomasta unestaan, valmiina ruuhka-ajan kaaokseen. Tästä eteenpäin on liikaa rukouksia, joihin vastata, liikaa rienauksia, joita huomata, ja liikaa syntisiä, yhtä lailla kuin viattomiakin, joita pitää silmällä. Istanbulissa on jo aamu." Elif Shafak: Kirottu Istanbul.
Tervetuloa mukaan matkalle. Tämä blogi kulkee Turkissa ja sen lähialueilla, ajaa Suomeen ja takaisin sekä kurkistelee porttikongeihin ja uusille lenkkipoluille Istanbulissa. Unohtamatta arkea ja juhlaa.

torstai 26. syyskuuta 2013

542. tarina (Sillan alta sillan alle)

Ruuhkabussissa toisiamme ihan liki. Saakohan yksinäinen näistä pakollisista ihokontakteista lohtua? Päätä pitää kääntää niin, että ei hengitä päin toisen kasvoja. Toivottavasti en ole syönyt valkosipulia. Imam Hatip-lukiolla helpottaa. Puoli bussillista siirtyy koulun suojiin ja meillä muilla on taas ilmaa ympärillämme.

Oman sataman lautta lähtee jo puoli yhdeksältä. Aurinko on suorastaan kuuma. Toiset aloittavat näin jokaisen työpäivänsä. Tuntevatkohan siitä enää minkäänlaista iloa? Minä nojailen kaiteeseen ja nautin heidänkin edestään tästä aamuisesta hetkestäni salmella.








Tänään kävelen sillan alta sillan alle. Bonuksena matka Beşiktaşista Ortaköyhin. Selkä on märkä ennen ensimmäistäkään sillan alitusta. Istanbulissa on näköjään taas kesä. Villatakin saa pakata reppuun ja mielessä käy, että juomistakin olisi hyvä ollut olla mukana.






Luksusveneiden kannella istuvat miehet. Käskyttävät apupoikia. Paidattomat sedät onkiensa päässä. Vesipullot kädessä lenkkeilevät naiset. Merkkiverkkareissa ja värillisissä lenkkareissa. Kilometri toisensa perään. Ohitan Arnavutköyt ja Bebekit. Aurinko porottaa ja vesi kimmeltää.










Jos sittenkin olisin rikas. Asuisin kattohuoneistossa. Istuisin tukka ojennuksessa keskustelemassa tien vierustan kahvilassa. Tai kenties olisin kiivennyt terassille laiskana silmäilemään ohi kulkevia laivoja. Jaksaisinkohan lenkkeillä rantabulevardilla säsvysävyyn suunnitellussa lenkkiasussa, vai olisiko personal trainerini pyytänyt minua ilmastoidulle kuntosalille? Tai makaisinko kauneusgirurgin pöydällä rasvaimussa. Suunnittelemassa, kuinka tästä hyvästä tilaan toisenkin Tiramisun.





Raukeat rantaleijonat ovat väsyneet pallon peluuseen. Kieleni tartuu jo kitalakeen. Mieleni istuisi Sade Kahvessa hörppimässä jotakin kylmää. Vieressä kohoavat Rumeli Hisarin muurit, joten olen loppusuoralla. Katukioskista ostan Cola Lightia ja kävelen toisen sillan alta kohti bussipysäkkiä.










1,5 tunnin kävelymatka taittuu bussilla noin 20 minuutissa. Samat maisemat, mutta toisesta suunnasta ja huomattavasti helpommalla katseltuna. Ensi viikolla päätän palata kävelemään ainakin Arnavutköyn ja Bebekin. Lautassa paleltaa. Hikinen paita viilenee tuulessa. Kaikki te ilmassa lentävät virukset, kulkekaa ohitseni siitä huolimatta. En jouda nyt sairastamaan, sillä minun täytyy kävellä nämä kadut. Tiputtaa nämä kilot. Ja juosta ostamaan se palkintokaappi.

25 kommenttia :

Pepi kirjoitti...

Tästä tuli päivän nautinnollinen tuokio (töissä) ja täytyy ottaa katselmus kotona uusiksi ajan kanssa !
Ihania taloja! Ihanat maisemat! Ihana Istanbul :)

Käypä ottamassa kuva siitä kaapistasi niin me kaikki kannustetaan (kävelemään ja juoksemaan ja) ostamaan se :D

Allu kirjoitti...

Tulee noista tuoksuista mieleen meidän firman entinen turkkilainen siivooja. Haistoimme aina, että hän oli käynyt toimistossani tyhjentämässä paperikorin, hänellä oli sellainen oma tuoksunsa, vähän valkosipulia ja vähän hikeä ja ehkä hajuvettäkin.

Satu kirjoitti...

Ihan huikeita maisemia. Kiitos katselmuksesta. Minä varmaan istuisin noilla rannoilla harva se päivä.

Kirjailijatar kirjoitti...

Voi miten ihania kuvia! Tämä on sitä Istanbulia, jota rakastan ja kaipaan kroonisesti :) Miten nuo huvilat ovatkaan kauniita, kaikki nuo viehättävät yksityiskohdat. Pamukin Istanbul-kirjassa on minusta juuri noita huviloita kuvattu erittäin viehättävästi.

Mine kirjoitti...

Pepi: En uskalla mennä sinne. Jos se on vaikka kadonnut ja sitten ei ole motivaattoria enään?

Allu: Minä RAKASTAN valkosipulia, joten olen varsinainen haisuli tuon tuosta. Sympatiseeraan siis siivoojaanne. Nytkin täällä valkosipuli haisee, kun teen mezeitä huomista tapaamista varten. Miehen kanssa aina muistetaan syödä molemmat samaan aikaan, niin ei olla hajuhaittana ainakaan toisillemme:).

Satu: Minä en kyllästy Bosboriin ikuna, en kuuna päivänäkään. Aina se mieleni iloittaa ja rauhoittaa pään. Harvemmin vain tulee istuttua sen rannoilla. Istumis-osuus on yleensä siinä laivan kannella salmea ylittäessä.

Kirjailijatar: Niin, Pamuk ja huvilat ja salmi. Siinä se on se Istanbul. Lisätään vielä ihmiset, hälinä, basaarit ja maut sekä tuoksut. Nyt maistuu suussa munakoiso valkosipuliyugurtilla. Tuli ehkä hieman liikaa sitä yugurttia...

Vihreatniityt kirjoitti...

Näitä postauksia lisää, please.

Terhi kirjoitti...

Ihana! Jotenkin tuli ihan kesä tänne ruudun toisellekin puolelle :)

Mine kirjoitti...

Vihreatniityt: Katsotaan kuinka mamma ehtii ja jaksaa lenkkeillä?

Terhi: Täällä on tosiaan kesä. Esikoinen juuri taas tuskaili asiaa. On ostanut uusia neuleita ja huiveja, sekä saapikkaat, mutta näissä helteissä niille ei todellakaan ole käyttöä.

Anonyymi kirjoitti...

Keski-Suomessa on satanut tällä viikolla vettä, rakeita, räntää ja LUNTA ! Esikoisesi uusille asusteille olisi ollut käyttöä !

Jännittävää, kuinka erilaisissa maisemissa oletkaan nyt lenkkeillyt ! Jäin pohtimaan, kuinka täältä ruudun takaa onkaan helppo (?) sääliä kurjuutta, ihailla rosoista kauneutta ja paheksua rikkautta, olla moraalisesti närkästyneitä asiasta jos toisesta...

Tunnustan, että vaikka kuvissasi katson kauniiksi vanhaa ja rosoista; nyökyttelen päätäni ja ihailen aitoutta, mutta silti tuntuu, että teeskentelen tai mitä se sitten onkaan ?

Kyllä voin myöntää "syntini"; saattaisin jopa mennä rasvaimuun, jos olisi rahaa ja voisin jopa huvipurren kannelta komennella apupoikia sävy-sävyyn pukeutuneena uusissa merkkilenkkareissani...

Hyvää viikonloppua ! t: Tiina

R Hänninen kirjoitti...

Ihania vanhoja rakennuksia. Ovatko uudetkin rakennukset yhtä kauniisti koristeltuja? Miten siellä päin on ihmiset tykkäävät asua, omakotitalossa vai kerros-rivitaloissa?

Anonyymi kirjoitti...

Olen useampaankin otteeseen näitä Minen blogeja lukiessani nostanut olematonta hattuani sinulle Anonyymi-Tiina. Taidatpa nähdä pintaa syvemmälle siinä kuin blogistimme Minekin. Kolahtaa. Anisi

Mine kirjoitti...

Tiina: Jos kenelle tahansa meistä tarjottaisiin ilmaiseksi luksushuoneistoa Bosborin rannalla tai huoneistoa kunnostusta vailla olevassa puutalossa kyseenalaista huomiota keränneessä kaupunginosassa, jota pääosin asuttaa mustalaiset (anteeksi, romanit), emmeköhän me kaikki tietäisi mitä valita? Ainakin minä ottaisin kiljuen sen Bosborinrantakodin. Ja minä ottaisin sen rasvaimunkin, jos joku sen minulle maksaisi ja lupaisi, että se ei ole terveydelle haitallista. Ja huvivenekin kelpaisi ja se toinen Tiramisu. Värillisistä lenkkareista en ole ihan varma?

Mutta toivoisin, että jos voitan lotossa tai perin Amerikan tädin, en siltikään ikävästi käskyttäisi apupoikaa, tarjoilijaa, kaupan kassaan tai ketään muutakaan tavista. Vaan muistaisin, että ihmisiä tässä ollaan, eikä minun asemani nouse toista painamalla.

Nyt minusta tuntuu, että olen piirtänyt hirveän kuvan Istanbulin rikkaista. Enhän minä edes heitä tunne, törmäilen vain siellä ja täällä tilanteisiin, jotka sitten vahvistavat stereotypioitani. Anteeksi siis te Istanbulin rikkaat. Ja mahdollisesti harhaan johdetut lukijani.

Ai niin, toivon myös rikastumisen sattuessa, että en jäisi elämään kiillotettuun kuplaani, vaan jatkaisin tutkimusretkiäni elämään. Ja että haluaisin nähdä sen elon koko kirjon, myös ihmisten suhteen. Sillä erilaisuus on rikkautta, eriarvoisuus taas kaikkea muuta. (Apua, taas annan olettaan, että rikkaat eivät tätä tekisi vaan elävät vaan kuplassaan. Elävätkö he?)

R Hänninen: Kyllä täältä löytyy jos jonkunlaista taloa ja tönöä. Koristeilla ja ilman. Kaupungissa kun ollaan, on asutus pääosin kerrostaloissa. Rivitaloja täällä ei ole juuri lainkaan.

Anisi: Minäkin aina oikein odotan Tiinan kommentteja, saa aina blogistikin muistutuksen siitä mitä (hölmöäkin) suustaan päästää:D.


Anonyymi kirjoitti...

Et sinä Mine mitään hölmöyksiä suustasi päästä, päinvastoin. Tuot nähtäväksi sen todellisuuden ja ristiriitaisuuden, mikä elämässä on. Ketään sen enempää nostamatta tai painamatta. Lisää kiitos! Anisi

Anonyymi kirjoitti...

Kääk ! Palasin tänne vielä lauantai-illan iloksi (?) kirjoittamaan yhden kommentin, joka ei vaihteeksi liittyisi mihinkään ja KAUHISTUIN ! Kääk !

Pahoittelen, JOS (ja KUN) kommenttini ovat tuntuneet vähemmän rakentavalta palautteelta ! En millään voi vaan aina hillitä itseäni, eikä se minun tyylistäni olisikaan...

Mine-Hyvä ! Mitään hölmöä blogissasi EI ole ollut ! En viitsi täällä edes lähes päivittäin vierailla, jos tekstisi tai kuvasi olisivat hölmöjä ! Aikani on (ikävä kyllä) nykyisin niin kortilla opintojen ja töiden vuoksi, että en sitä muiden hölmöilyyn käyttäisi ! t: Tiina

Anonyymi kirjoitti...

...viitsisi...

Anonyymi kirjoitti...

Ja sitten vielä se mihinkään liittyvä kommentti:

Olen lukenut tänään ensi viikon kirjatenttiin. Työn alla on kirja Johtaminen terve Matkaydenhuollossa (2005). Sivulta 23 löytyi seuraava (suora) lainaus: "...Vain varakkaat ja toimeliaat matkustivat ja saattoivat siten kehua saavutuksillaan, kuten nuori Mika Waltari romaanissaan Yksinäisen miehen juna. Matka Istanbuliin oli Waltarille yhtä monimutkainen kuin keskivaikea erikoissairaanhoidon potilasepisodi..." t: Tiina

Ps. Voi todeta, että en ole tajunnut tuosta kirjasta vielä MITÄÄN, vaikka olen jo menossa sivulla 159.

Anonyymi kirjoitti...

...Johtaminen terveydenhuollossa...

Tietokone teki jonkun tempun; sorry !

Mine kirjoitti...

Anisi: Olen minä selvästi vähän asenteellinen. Enkä aina välillä niin vähääkään.

Tiina: Älä pahoittele, sinulla on justiinsa hyvät kommentit. Minä saan niistä hyvää peilauspintaa ja tässä postauksessa huomasin olevani turhan asenteellinen Istanbulin rikkaita kohtaan. Et väittänyt sellaista, mutta itse ymmärsin tämän ajatusten vaihdon aikana niin olevan. Ehkä myös tuon esiin jotakin sellaista köyhäromantiikkaa ja sekään ei ole omalla osallani ollenkaan totta. En minä mitään köyhyyttä ja surkeutta itsellenikään halua. Vaan niin hyvää ja kaunista, kun suinkin on mahdollista saada. Että kiitos vaan sinulle kivoista kommenteistasi:D. Ja tsemppiä lukemisiin....

Anonyymi kirjoitti...

Jep ! Keskustelu tältä osin päättynyt; ok ? t: Tiina

Mine kirjoitti...

Tiina: Saa keskustelua jatkaakin, jos on asiaa. Ja vaikka ei niin olisikaan:D.

Anonyymi kirjoitti...

Eikös hyvän blogin kuulukin herättää ajatusten vaihtoa? Omien ajtusten tuulettaminen ei koskaan ole pahasta - puolin tai toisin. Turha pelko pois. Anisi

Anonyymi kirjoitti...

Arnavutkoyssa asuneena pakko kommentoida: Ei Arnavutkoy mikaan luksuspaikka ole vaikka merenrannalla onkin. Vuokrat ovat noin 200 metria rannalta Arnavutkoyn takakujilla todella alhaisia, viidenneksen merinakoala-asunnoista. Durmaz Garajin takana slummi. Monella slummin asukkaalla itse asiassa ON vara kahvitella merenrannalla Arnavutkoyn belediye tesisin eli kaupunginhallituksen pikkukahvilassa poliisilaitoksen edessa vaikka joka paiva. Tiramisuakin sielta saa todella edullisesti, se tosin on pakastekamaa eika siina ole likooria mausteena. Bebekin Cafe Nerossakin, josta luksuspaatteja voi katsella suoraa parvekkeelta, kuppi teeta maksaa vain about 3tl, siihen ON taviksellakin varaa. Ainakin itsellani oli silloin kun tein toita tassa maassa minimipalkalla (sekin on koettu).
Minusta on turhaa analysoida ja arvostella mitaan sosiaalista luokkaa tai kulttuuria ymmartamatta sen omia lainalaisuuksia. Pitaa muistaa, etta Turkissa moni taysin varatonkin valitsisi mieluummin tyylikkaat vaatteet kuin uuden sohvan. Ulospain nayttaminen on todella tarkeaa, monet varakkaalta nayttavat ihmiset asuvat suomalaisittain vaatimattomasti sisustetuissa asunnoissa. Eli siis taysin painvastainen tilanne kuin Suomessa, jossa ihmisilla on iittalaa, artekia, hackmannia kotona ja vaatekaapissa sekundaa. Itse entinen presidenttimme bongattiin pari kolme vkoa sitten muiden hesalaisten kanssa roskalavaa dyykkaamasta. Tarja loysi lavalta itselleen paistinpannun vai kattilako se oli, en muista. Turkissa ei monet koyhatkaan suostu kayttamaan toisten vanhoja, niin suuri sosiaalinen merkitys vaatetuksella on.
Lisaksi: Bebekissa nakemasi verkkarit saattavat hyvinkin olla basaarikamaa; 4. Leventin tiistaimarkkinoikka "Vuittonit" ja "Adidakset" saa hintaan 40-50tl eli alle 18 euroa, monella keskiluokkaisella on siihen varaa ja itse ainakin bongaan naita ”merkkeja” Bebekissa aika usein, erityisesti siella lenkkeilevien nuorten naisten paalla.
Monilla ihan keskiluokan istanbulilaisillakin on tapana tulla rannalle kerran viikossa kavelylle ja silloin he pistavat paalle ”parhaimpansa”; taten yleiskatsaus sielta ei anna realistista kuvaa ihmisten tulotasosta, todellisuus kotona saattaa olla hyvin erilainen, parempi tai huonompi. Suomessahan lenkille ei lahdeta nayttaytymaan vaan kuntoilemaan. Tama on kulttuuriero etelan ja pohjoisen valissa. Lisaksi ei Turkissakaan mikaan yksittainen merkkivaate ole "taloudellinen saavutus", monella istanbulilaisella ON varaa ostaa yksi tai kaksi merkkivaatetta ja pitaa niita juuri ulkoillessaan viikonloppuna. Ei kaikilla alueilla mutta monilla.
Itse merkkivaatteet eivat Suomessakaan ole rikkauden merkki. Monella ihan tavallisella siivoojalla ja sairaanhoitajalla on varaa ostaa itselleen pari kolme Niken toppia ja pitaa niita paallaan kuntosalilla / pururadalla.
Kannattaa myos muistaa suhteellisuudentaju naissa asioissa; faktahan on se etta jos ihmisella on tassa maassa varaa kouluttaa lapsensa yksityisesti han kuuluu automaattisesti maan eliittiin. Moni Arnavutkoyssa asuva ei voi hankkia kuin yhden lapsen koska rahat eivat yksinkertaisesti riittaisi koulutukseen, eivatka he halua muuttaa kaupungin laidalle asumaan. Kyse ei siis niinkaan ole varallisuudesta vaan valinnoista.
Terv. RP ;)

Mine kirjoitti...

Anisi: Minä vaihtelen mielelläni ajatuksia. Joskus jopa mieltäni:D.

RP: Ystäväperhe kärsi kamalista taloudellisista vaikeuksista. Velkaa tuli otettua ja lapset näki välistä jo nälkää. Sitten onnistuivat saamaan hieman rahaa ja minä ajattelin, että nythän nuo maksavat velkansa ja pistävät hieman sukanvarteen pahan päivän varalle. Ja kattia kanssa. Juoksivat kauppaan ja ostivat rouvalle uudet vaatekerrat ja saapikkaat. Kävivät vielä kampaajalla ottamassa uuden värin. Silloin pistin suuni suppuun ja nostin kädet ylös. Ja opin taas jotakin uutta maan kulttuurista.

Minulle ei kuulu mihin kukakin rahansa pistää. Oma pukeutuminenkin on Turkin vuiosien myötä muuttunut, enkä pidä suomalaista "käytännöllistä" pukeutumista mitenkään tavoittelemisen arvoisena tai hienona. Minusta on mukavaa, että ihmiset näyttävät täällä huolitelluilta ja ihailen vähävaraisempien ystävien kekseliäisyyttä vaatehuollossaaan.

Tässä rikkaassa väestössä minua ei siis häiritse vaatteet tai muut statussymbolit. Minua häiritsee se käytös, jolla tylytetään ja käskytetään "alempiarvoisia" ihmisiä kuin itse. Häpeän samassa pöytäseurueessa, jossa valitetaan tarjoilijalle joka asiasta, huomautellaan siivoojalle tai apupojalle jne. Sitä, kuinka ei tervehditä porttivahtia tai juoksutetaan vähemmän koulutettua ihmistä mielin määrin. Niissä tilanteissa suutun. Enkä todellakaan kaipaa kaveerata tämän tyylin ihmisten kanssa, vaikka sen öykkäröinnin takaa saattaakin löytyä ihan mukava ihminen.

Huomenna kävelen Arnavutköyn. Huomasin näet, että meidän satamasta menee sinne aamulla lautta. Toivottavasti löydän myös ne slummit ja takakujat rannan lisäksi. Tykkäsin myös rannastakin, ei sen puoleen. Ja kunhan laihis on ohi, käyn sitten testaamassa ne Tiramisut.

Anonyymi kirjoitti...

:) tiedan mista puhut. joillakin on se kasitys, etta omaa sosiaalista statusta voi "nostattaa" tylyttamalla muita heikommin palkattuja tai vahemman koulutettuja, mutta ihmisen sivistystasoa ei mitata rahalla vaan kaytoksella ja silla mita ihmisella on korvien valissa. omasta mielestani todellinen alykkyys ja sivistystaso nakyy nimenomaan siina kuinka paljon korostaa omia saavutuksiaan; jos niita on paljon, ihminen ei yleensa itse koekaan enaa mitaan tarvetta korostaa omaa egoaan joka yhteydessa tyyliin "tiedatko kuka olen"... eraalla italialaisella tutullani oli tahan kysymykseen erinomainen vastaus mutta koska se on painokelvotonta materiaalia jatan kertomisen valiin.
RP

Mine kirjoitti...

RP: Ihan totta. Varmaan on niin, että tämä tietynlainen tylyttäjä-porukka onkin siitä rikkaiden alemmasta tai keski-tuloisten ylemmästä porukasta. Jos on tarpeeksi rahaa ja asemaa, ei tarvitse niin kovin todistella asemaansa, taloudellista tilaansa ja omaa arvoansa?