Laivassa tupakkakieltoa uhmaava nuori mies. Muistan taas millaista on passiivinen tupakointi. Vieressä itkevä hunnutettu nuori nainen. Kukaan ei kysy: "Mikä hätänä?" Miksi en minäkään? Istumme ulkona nojaten laivan seinään ja aurinko lämmittää. Lenkkeilyn alkulämmittelynä käynee jalkojen nostaminen laidalle, pois ja laidalle. Ohitseni kulkee jatkuva kulkijoiden jono, joten jalat saavat koko matkan ajan tehdä työtä. Olen matkalla Süleymaniyeen.
Mikä saa nuoren miehen nukkumaan jätesäkissä? Tai korealaisen temppelin nousemaan Eminönün rantaan? Täällä minä sukkeloin niiden välissä, ikään kuin se olisi itsestäänselvää. Tai se, että saan aamukävellä teille sellaisen Istanbulin, jossa luulisi Orhanin lapsuuden kuluneen.
Tukkukauppa-alue myötäilee rantaa. Tästä saisi mukaansa korin, kamiinan, kasan köyttä tai vaikkapa vesipiipun. Kävelen tyhjin käsin, mutta silmäni ja nenäni nappaavat matkaan muistoja. Tahdon muistaa miltä aamuinen Istanbulini tuoksuu. Kuinka dönerliha alkaa tiristä vartaassa ja ravintolassa valmistuu linssikeitto. Millaiselta näyttää leivät leipomon edustan koreissa ja kuinka huumaava on juuri jauhetun kahvin tuoksu.
Löydän myös sen mitä etsin. Puiset talot kumartumassa tietä kohden. Aivan kuin miettien, että jaksaako tässä enää seistä. Süleymanie on juuri sellainen Istanbul josta pidän. Rähjäiset ja ryhtinsä menettäneet sovussa kauniisti kunnostettujen kanssa. Purku-uhatut aitojen takana, kaiken luovuttaneena. Kattojen päältä aukeava näkymä Kultaiselle sarvelle. Kissat kieli keskellä suuta teroittamassa kynsiään puuhun. Voi Orhan, jos en tietäisi, sanoisin sinun olevan täältä kotoisin. Sanoisin, että minäkin voisin olla.
Kadut kulkevat ylös ja ne menevät alas. Minä käännyn sieltä, missä näyttää mielenkiintoisimmalle. Istanbulin merkillisyys on se, että turistialueen vierestä voi löytää jotakin ihan oikeaa. Kaupunginosat, joiden voisi kuvitella olevan tavallisen väestön saavuttamattomissa, eivät sitä olekaan. Lapset resuisissa paidoissaan äitiensä silmien alla. Tässä täytynee olla heidän kotinsa? Hyvä niin, mutta eikö joku voisi huolehtia kunnossapidosta. Siitä, että nämä korttelit säilyisivät myös tuleville polville? Ei kliinisen hienoina, mutta ehjinä kuitenkin?
Alamäessä törmään arkkitehti Sinanin hautaan. Sen vieressä myydään tuotteita Pyhiinvaellukselle. En tarvitse rukousmattoa, rukousnauhaa enkä kaapuja Mekkaa varten. Ei minua kiinnosta nyt turistirihkamakaan. Tuon kauniin oven tuolta hyljätyn rakennuksen ikkunasta sen sijaan voisin ottaa. Koska ei nyt kuitenkaan ole paikkaa, johon sen voisi laittaa, eikä kantajaa, joka toisi sen meille kotiin, kuvaan senkin vain muistojeni oveksi.
Hieman ennen laskeutumistani Eminönün rantaan, eksyn Kupari Maahan. Mardinin kuppikokoelmani täydentyy vielä muutamalla kupilla. Kaupan päälle saan kutsun liikkeen kuparipajaan. Siellä käy kolke ja kolina. Syntyy kuppia, tarjotinta ja lautasta. Onneksi Istanbulin kuparin ja minun maailmat kohtasivat vasta nyt, sillä tämä tuttavuus voisi helposti rasittaa liiaksi kukkaroani. Lohduttauduin kuparihulluudessani näet aina sillä, että Mardiniin on pitkä matka, joten sinne ei tule liian helposti lähdettyä kuparikuppeja ostelemaan. Entäs nyt, kun tiedän tällaisen paikan olevan lähes naapurissani?
Lauttasatama jo häämöttää. Vielä kuvaan viimeiset kujat. Mietin, että tänne tuon appivanhemmat arpavoitto-ostoksille. Tuossa nyt söisin, jos en olisi näin suoraselkäinen. Askel kiihtyy, on alamäki. Kotona sitten appelsiinirahkaa ja kuppi kuumaa kahvia.
Miten yksi nainen pystyy kävelemään ihan kunnon lenkin, tekemään ostoksia ja kuvaamaan toista sataa kuvaa puolessatoista tunnissa?
16 kommenttia :
Niin, kyllä tämä vaan on se kiinnostavampi puoli kaupunkia :)
Ja korealainen rakennus oli kyllä ihan kuin suoraan Koreasta.
Hyvää työtä puolessatoista tunnissa, huhhuh!!!
Kylla Orhanin lapsuuden Nişantasi on varmaan ollut tallainen tai sitten han on kulkenut naita samoja kujia kanssasi? En ollut patkan vertaa kiinnostunut kuparista mutta sitten tulin Turkkiin ja niin voisin haalia kuparia talon tayteen....
Mukaansatempaavia reportaaseja. Kiva että saamme nauttia lenkkeilyistäsi :)
Oih! Sanat eivat taaskaan riita kertomaan...
Aika tehokas olit! :-) Minä yritin tässä taannoin yhdistää lenkkeilyn, valokuvaamisen ja geokätköilyn, huonolla menestyksellä. Tulipahan kuitenkin samoiltua kaksi tuntia, kun eksyin metsään. :-D
Mukava kierros taas, kiva kun olet taas aloittanut lenkkeilyn :) Muurikuvan paikan tunnistin - hauskaa, kun tietää edes suurinpiirtein suunnan, missä päin liikut :)
Kupari on kaunista, itselläni on esim. muutamia ns. hiilipönttöjä, korkea ja pyöreitä isoja ja pienempiä. Ovat kauniita ja monikäyttöisiä.
Hieno vanha ovi. Ja nuo puutalot aivan kuin oikeasti kallistuisivat kohden katua.
Hyvin erilaiset ovat minun lenkkimaastoni pitkin järvenrantoja...ja nyt tämä kaivattu ruska.
Kaunista viikon jatkoa!
Ihania taloja. Kyllä kelpaisi noissa maisemissa lenkkeillä! :-)
Istanbulissa käydessämme monessa paikassa oli korean lippuja ja mainoksia yms. ja mietittiinkin kovasti mistä tämä johtuu?! :-D
Voi mahdoton taas miten hienoja kuvia! Tulee ihan mieletön matkakuume! Kyllä tuollakin pitäisi joskus päästä käymään :)
Mielenkiintoisen näköistä. Sanoisinko Ruman koreeta. Kyllä sä monesta asiasta jäät paitsi, kun muutat sieltä pois. Varmasti kaiholla muistelet Istanbulin toria, kun käyt täällä torilla ostoksilla. Voisin sanoa, että tunnelma ja tuoksut tulee puuttumaan.
Mahottoman kiva kierros taas :)
Täytyy kyllä sanoa ettei tuo valtaisia välimerenristeilijä oikein sovi maisemaan, vaikka Istanbul on kuinka vastakohtaisuuksien kaupunki - äimistelin sitä jo keväällä.
Mitä tarkoitti "kuparikuppi", oliko sellainen siinä kuvassa. Mihin niitä käytetään? Kupariastia ei kai voi olla ruoka-astia?
Terhi: Täällä on siis jotkut korealaisen kulttuurin päivät ja Korea esillä siellä ja täällä.
Petra: En minäkään innostunut siitä suomalaisesta kiiltävästä kuparista, mutta tuosta tinatusta sitäkin enemmän.
Cheri: Kiva, kun jaksatte pysyä mukana.
Anu: Näitä katuja minäkin jään kaipaamaan, en niitä Nisantaseja.
Satu: No sehän oli tehokasta yhdistelyä:).
Tiina: Tuo on itseasiassa hyvä alue, kun on ihan lähellä turistikohteita, eli helppo löytää.
Leena: Nauttisin varmaan sinunkin lenkkimaastoista. Ja omista tulevistani:).
neeakoo: Kelpaahan niissä, kun näkee lähtemisen vaivan. Nyt kun kävelen tuolla toisella mantereella, menee jo lenkkipolun päähän pääsemiseen harmillisen paljon aikaa. Ja täällä on siis joku korealaisen kulttuurin päivät menossa...
Matkatar: Tervetuloa, tervetuloa. Kannattaa tulla Istanbuliin.
Amalia: Varmaan niinkin, mutta luulen iloitsevani myös Kotkan torikahvilasta ja rantojen lenkkipoluista Kotkassa. Ja odottaahan se Istanbulini minua, kuin vanha uskollinen ystävä.
Pepi: Nyt niitä oli neljä jättiläistä peräkkäin. Hurjan kokoisia laitoksia.
Paavalinkukka: Täällä on siis kupariastioita, jotka tinataan ja sitten ovat valmiita käyttöön ja voidaan myös pestä tiskikoneessa. Kauniita, mutta myös käytännöllisiä.
Kiitos taas mahtavasta kierroksesta kapeilla kaduilla ja kujilla.
Olet kirjoituksillasi ja kuvillasi luonut Turkista ja sen eri osista mielenkiintoisen maan, todellisen tuhannen ja yhden mahdollisuuden maan.
Toivon joskus itsekin sinne pääseväni.
SatuSanna: Toivottavasti pääset, ja löydät sen aidon ja alkuperäinen tuhansien tarinoiden Turkin, joka joskus piilottelee turistikulissien alla.
Lähetä kommentti