Aamu oli tosi levollinen. En muista milloin viimeksi on miehen kanssa nukuttu yhteentoista?! Aamu myös ikään kuin pitkittyi parilla aamukahvilla ja notkumalla netissä. Kello 15.00 oli sovittu ystävien kanssa treffit metsäpuistoon. Sitä ennen alkoi jo tuntua, että voisihan tässä vaikka lähteä lenkillekin. Päätin siis kävellä sinne puistoon, joka sijaitsee jossakin tuolla meidän kodin takana.
Ei tarvinnut palella tänäänkään. Auringon lisäksi lämmitti mäkinen maasto. Alamäessä oli vielä helppo hyräillä. Hautausmaalta lähtikin sitten sellainen nousu, että pahimmissa kohdissa suunnittelin nelivedon ottamista avuksi. Ja toivoin, että eväsvastaavat muistivat ottaa mukaan juomapulloni.
Tämä osa Istanbulista on varsin mäkistä. Ylhäällä oli jo helpompi hengittää ja pysähdys tuli tarpeeseen. Kun henki taas kulki, nappasin muutaman kuvallisen todistuksen. Alla olevaa vaaleanpunaista taloa olen katsellut autolla ohi ajaessani. Nyt yritin hieman selventää, että mikä se oikein on. Aidalla istuvat pojat eivät osanneet sanoa, mutta kertoivat sen ehkä olevan jäänteitä osmaaniajoilta. Olisiko nyt kuitenkaan niin vanha? Autiolta siellä näytti ja piha oli päässyt rapistumaan.
Roskat tulessa.
Tunnin tarpomisen jälkeen puisto oli lopulta edessäni ja piknik seurue oli siellä jo itse asiassa. Juomista löytyi janoiselle ja päiväkahvikin odotti termarissa. Mukavanhan siellä oli makoilla metsän siimeksessä, kun lapset juoksenteli puiden alla ja miesväki otti hikeä pintaan jalkapalloa pelatessa. Naisille jää näissä piknikeissä se paras osa. Istua, jutella ja syödä.
Kotimatkalla ajettiin hautausmaan kautta. Olisinpa muistanut katsoa kilometrit, niin tietäisin, että millainen lenkki sitä tulikaan käveltyä. Sen sijaan nähtiin auringonlasku, mutta ei se näytä oikein miltään tässä kuvassa. Punainen pallo onkin tässä ihan väritön.
Ensimmäinen lenkkiviikko on takana. Neljä lenkkiä ehdin tehdä ja olen sen puoleen itseeni oikein tyytyväinen. Sen sijaan ruoka-hommelit on tässä viikon loppupuolella ryöstäytyneet hieman käsistä, joten huomenna on sitten parannuksenteon paikka! Huokaus.
11 kommenttia :
Monta kertaa olen jo sanonut etta kirjoitathan sen kirjan naiden kuvien kera Istanbulista?
Olipas hyvä lenkkiympäristö taas:)Odottelen että hieman viilenee niin alan minäkin sitten taas lenkkeillä kunnolla,etenkin kun kuntosalisopimukseni päättyy 2 viikon kuluttua enkä aio sitä uusia.
Teilläpä on hyvät unenlahjat! Vaikka menen kuinka myöhään nukkumaan niin joku ihmeen sisäinen kello herättää tosi aikaisin....
Tsemppiä vaan lenkkiprojektiin!
Siitä se lähtee...
Hieno tarina ja hienot kuvat. Näkyy olevan hautakivet erilaisempia kuin meidän Suomessa.
Te olette kyllä ihan aitoja turkkilaisia, täälläkin turkkilaiset istuu aina puistossa piknikillä.
Petra: Inshallah.
Jael: Emme mekään ole miesmuisteihin nukkuneet näin pitkään. Ihan kummallista. Oli kai kertynyttä väsymystä varastossa?
Vihreatniityt: Kyllä lähtee, kun saa vain itsensä aloittamaan.
R. Hänninen: Onhan ne erilaisia. Eikä ilmeisesti niin tarkkaan määrättyjä, kun siellä Suomessa.
Allu: Joo, ihan ollaan. Tosin nämä suomiporukan piknikit on hieman maltillisempia tuon ruoan suhteen. Voidaan lähteä matkaan sillä periaatteella, että "otetaan mukaan mitä kaapista löytyy". Turkkilaisten kanssa se ei käy.
Ihana päivä. ♥
Luonto on jotenkin paikassa kuin paikassa rauhoittava ja mukavaa katsella esim. miten erilaisia puut ympäri maailmaa ovat. Mitälie sypressejä tuolla hautausmaalla, mutta nousevat hauskasti hautojen lomasta.
Satu: Hyvä päivä, monessa mielessä.
Hietzu: Ihan totta, täkäläinen puusto poikkeaa Suomalaisesta. Istanbulissa pidän siitä, että vehreyttä on säästelty. Kaupunki ei ole mikään betonierämaa.
Aferina sana! Lenkkeilyn takia!! Oliko metsä Belgradin metsä?
kysyy Sylvi mummo
Sylvi: Ei, vaan tuo meidän takana oleva Kent Ormani.
Lähetä kommentti