"Istanbul on kymmenen miljoonan elämän sekamelska. Se on kymmenen miljoonan sotkuisen tarinan avoin kirja. Istanbul on heräämässä levottomasta unestaan, valmiina ruuhka-ajan kaaokseen. Tästä eteenpäin on liikaa rukouksia, joihin vastata, liikaa rienauksia, joita huomata, ja liikaa syntisiä, yhtä lailla kuin viattomiakin, joita pitää silmällä. Istanbulissa on jo aamu." Elif Shafak: Kirottu Istanbul.
Tervetuloa mukaan matkalle. Tämä blogi kulkee Turkissa ja sen lähialueilla, ajaa Suomeen ja takaisin sekä kurkistelee porttikongeihin ja uusille lenkkipoluille Istanbulissa. Unohtamatta arkea ja juhlaa.

perjantai 8. marraskuuta 2013

569. tarina (Perjantain pienet ilot)

Perjantai on siivouspäivä. Siitä se on hyvä aloitella viikonloppua. Tosin tämän talon siivous on vielä puolitiessä, kun äidin piti askarrella. Ajattelin, että aloitan vähän. Seuraavaksi mietin, että eikai siinä nyt niin kauan mene. Lopulta oli keittiö pölyssä, joten ei kannattanut siivota ennen kuin olisi valmista.


Ensin ruuvasin levyn kiinni pöytälevyyn ja maalasin pöydän jalat. Sahasinkin vähän ja hioin. Niin tuntuu ammattimaisemmalta.


Laitoin kuvion kuitenkin kulmittain. Palat liimalla kiinni ja ruskea sauma-aine päälle. Tässä kohden jo aloin aavistelemaan miksi rautakaupan setä olisi ehdottomasti ollut valkoisen sauma-aineen kannalla.


Huokoinen kivihän imi sauma-aineen kuin sieni. Tässä projektissa se oli onnistunut vahinko. Tykkäsin tästä beessistä kivestä enemmän kuin siitä ihan valkoisesta:).



Seuraavaksi juoksin kehystäjälle, joka leikkaa tilauksen mukaan myös lasia ja tilasin pöytääni lasikannen. Soittoa ei ole vielä kuulunut, mutta tänään pitäisi olla valmis. Oli niin mukava mieli, että meinasin napata viereisestä kukkakaupasta kukatkin mukaan. Ei vain ollut mieluisia tarjolla, joten jäi nyt tällä kertaa ostamatta.

Siellä se nyt on ja kyllä kehtaan sanoa, että olen sen tehnyt:).



Ikoni kaipaa vielä lampukkaansa. 



Mies saapui kotiin kukkapuska mukanaan ja kassissa glögitarpeet. Tekee näitä yllätyksiä sen verran harvoin, että niiden teho säilyy:D. Alkoi tuntua ihan perjantaille, vaikka koti ei olekaan siisti. Vielä. Nyt meinaan pistää turbon päälle, joten eiköhän tästä ainakin alakerta valmistu.


Käsienpesuallas on muuten päässyt keittiön sivupöydän alahyllylle odottamaan lopullista sijoituspaikkaansa...

Ihanaista Viikonloppua!

17 kommenttia :

Jael kirjoitti...

Minullakin perjantai on siivouspäivä...Tuostahan tuli kiva hieman tummempana.Ja tuo olohuoneenne on niin kutsuvan näköinen!
Mukavaa viikonloppua sinnekin!

Pepi kirjoitti...

Siitähän tuli parempi kuin mitä se ikinä tähän asti on ollut, mä luulen niin :)
Mä taisin tykästyä siihen sun ensimmäiseen mosaiikkipöytään niin paljon, että heti arvasin mitä suunnittelit!
Mukavaa viikonloppua!

Carita kirjoitti...

siis vitsit kuinka upee siitä tulikaan. ehdottomasti mieki sitä mieltä, että ruskeella saumaaineella paljon parempi kuin valakosella. jotenki "lämpimämpi".

Tiina kirjoitti...

Oikein onnistunut vahinko tuo tumma saumaus :) Pöydästä tuli kaunis - kyllä kehtaa sanoa tekemäkseen.
Mukavaa viikonloppua teille!

Jaana Mioch kirjoitti...

Huikean hieno mosaiikkiluomus! Ja toi ruskea saumaus tuo ihan oman tunnelmansa, ja näyttää tosi hyvältä Laita toki kuvia jakoon myös sen lasin kanssa, jooko;)? Mukavaa viikonloppua, ja älä niistä siivoiluista stressaa, sitä ehtii, glögiä saa vain yhden sesongin vuodessa;)

Anonyymi kirjoitti...

Kun olin lapsi, meillä siivottiin aina viikonlopuksi ja se perinne jatkui jonkun aikaa myös omassa aikuisessa elämässäni. Siiten tulivat lapset, koira ja kolmivuorotyö (jota kesti yli 15 vuotta). Arjesta hävisi viikonloput ja rytmi; sen myötä myös siivouspäivät... Elämä oli yhtä putkea toisen perään... Huom. työputkea ei viina. Siivottiin, milloin ehdittiin tai jaksettiin.

Siirryin päivätyöhön ja virka-aikaan 10/06 ja luulin, että ryhdyn lopultakin kunnon (?) ihmiseksi, jolla on siisti koti ja siivouspäivät. Huom. luulin...

Nykyisin on perjantaisin niin väsynyt, että imuri EI millään pysy kädessä ja pyykkikorit pursuvat yli äyräiden...

Mikähän tämän valitukseni "pointti" edes oli ? Ehkä se, että henkiin jää, vaikka nurkat eivät olisi nuohottu !

Suloista, siistiä ja siivoa viikonloppua ! t: Tiina

Ps. Sekä altaasi että pöytäsi ovat huikeat !

Matkatar kirjoitti...

Tosi upea tuli pöydästä! Olisi se ollut erilainen valkoisella saumausaineella, mutta tummalla tuli jotenkin itämaisempi fiilis.

Ps. Muuten...koska tuo miehenikin lukee innoissaan sun blogia, se alkoi itkeä tuota ruosteista sahaasi...

A kirjoitti...

Hieno pöytä ja pesuallas:)
Leppoisaa viikonloppua sinulle / teille, Mine!♥ ♥

Mine kirjoitti...

Jael: onni onnettomuudessa, minustakin se oli parempi noin. Kaipaa vielä lasia päällensä, jotta reunat siistiytyy.

Pepi: Molemmat on ollut mukavia projekteja. Parvekkeen pöydän saumasin vaalealla ja se likaantuu valitettavasti helposti. Meinaan saumata sen uudelleen ja teettää siihenkin lasin päälle.

Mehtänemäntä: Tykkään kyllä skandinaavisen vaaleasta, mutta jostakin syystä meillä on kuitenkin paljon tummaa kalustetta. On jotenkin pesämäisempi tunnelma?

Tiina: Onhan se nyt oma uniikki kokonaisuutensa. Ei tule muualla vastaan.

Jaana: Lasin piti olla eilen valmis, mutta yllätys yllätys, ei kuulunutkaan mitään. Täytyy tänään käydä paikan päällä vähän poikia hätistelemässä.

Tiina: Ihan totta, ei se minunkaan prioriteetti numero 1 ole, mutta onhan se heti sellainen juhlavampi tunne, kun nurkat on ojennuksessa. Lisäksi tuo kaappien raivaus tulee varmasti olemaan asia, josta kiitän itseäni keväällä, kun muuttoraivaus alkaa?

Matkatar: Meillä on surkeita työkaluja, joita olemme perineet sieltä ja täältä. Saha on tainnut seistä sateessa parvekkeella innokkaiden Puuha Petejeni jäljiltä ja on siksi kauniin rustiikki:). Mies sanoikin, että Suomessa hän sitten ostaa itselleen KUNNON työkalut. Mutta hiomakone on hyvä ja MINÄ olen sen ostanut. Enkä säästellyt hinnassa:). Ruosteinen sahakin toimitti asiansa, joten ansaitsi päästä kuvaan…

Aili: Aika leppoisasti on viikonloppu alkanut. Tytöt on maailmalla ja pojat vain kotona. Kohta pitäisi pienempi tyttö hakea yökyläpaikasta kotia.

Cheri kirjoitti...

Upea pöytä, odottamaton väriefekti oli onnenkantamoinen, tulos on lämmin ja tunnelmallinen. Hieno! Tuo käsienpesuallas on varsinainen löytö, aarre kertakaikkiaan. Sielläpäin on mielenkiintoisia rautakauppoja.

Mine kirjoitti...

Cheri: Muuten rautakaupat taitaa kyllä olla aika samoja kuin Suomessa. Sen vuoksi olinkin niin ihastunut tuohon altaaseen. Poikkesi mukavasti massasta.

Satu kirjoitti...

Voi jestas miten hieno! Muuta en osaa sanoa. :-D

Hurmioitunut kirjoitti...

Ihanan sävyisen sait pöydästäsi aikaan. Todella kaunis ja persoonallinen lopputulos! Ei tule joka kodissa vastaan.

Mine kirjoitti...

Satu: Kiitos. Minustakin se on hieno:).

Hietzu: Ei varmaan tule, se on se hyvä puoli noissa omatekemissä.

Kirjailijatar kirjoitti...

Enpäs muistanutkaan, että sinä olet tuollainen askartelija. Sopii kuin nakutettu tuo pöytä teille.

Ja hei, minä en koskaan jaksa siivota perjantaisin, silloin olen ihan poikki. Mikä tahansa muu päivä sopii siivoukselle paremmin.

Sasse kirjoitti...

Ruskea sauma-aine oli oikein hyvä valinta. Pöytä näyttää upealle! Aivan valloittavan ihana tuo käsienpesuallas. En tiennytkään että tuollaisia myydään..

Mine kirjoitti...

Kirjailijatar: Minä aina välillä itsekin unohdan olevani ihan kelpo näpertelijä:).

Sasse: Pöytälevyä vielä odotellaan. Sitten nähdään ihan lopullinen tulos. Kiitos viestistäsi:).