"Istanbul on kymmenen miljoonan elämän sekamelska. Se on kymmenen miljoonan sotkuisen tarinan avoin kirja. Istanbul on heräämässä levottomasta unestaan, valmiina ruuhka-ajan kaaokseen. Tästä eteenpäin on liikaa rukouksia, joihin vastata, liikaa rienauksia, joita huomata, ja liikaa syntisiä, yhtä lailla kuin viattomiakin, joita pitää silmällä. Istanbulissa on jo aamu." Elif Shafak: Kirottu Istanbul.
Tervetuloa mukaan matkalle. Tämä blogi kulkee Turkissa ja sen lähialueilla, ajaa Suomeen ja takaisin sekä kurkistelee porttikongeihin ja uusille lenkkipoluille Istanbulissa. Unohtamatta arkea ja juhlaa.

torstai 28. marraskuuta 2013

585. tarina (Tarjolla iilimatoja, teetä, luksusvessa ja karmeita painajaisunia)

Sitten oli se Doğubeyazitin kolmas nähtävyys, jota en nyt enää edes muista. Emmekä saa sitä nähdäkään, sillä se ei ollut auki. Sen sijaan paikan päältä olisi löytynyt sairaille iilimatoja (teksti alla), mutta mies ei ostanut. Eihän meillä ollut kukaan sairaana. Istuivat kuitenkin koko miesjoukko juomaan teet, jotka talopahasesta tultiin heti tarjoamaan. Vieraanvaraisuudesta kun ei kannata kieltäytyä, sillä se avaa monesti ovet hauskoihin hetkiin ja mielenkiintoisiin tarinoihin. Ja tällä kertaa myös kivoihin kuviin  pihan lapsista.







Paluumatka alkoi. Ensin tie Vaniin. Putouksella meinasivat syödä takaisin tullessa, mutta ei siellä ollutkaan ruokaa. Sen sijaan oli tarjolla oikea luksusvessa (alin kuva). Täytyihän se tietenkin käydä koittamassa. "No, millainen se oli," minä kysyin. "No, sellainen luksusvessa tietenkin," sanoi mies. Päätelkää sitten itse, niin minäkin tein.




Sellainen oli miehen matka Itään. Hyvä, kun pääsi käymään ja toi näin ihanat kuvatuliaiset, mutta kaikkein ihanin oli se, että hän tuli takaisin kotiin. Olen nimittäin joskus miettinyt niitä miehiä, jotka eivät tule, vaan katoavat ravintolareissuilta vieraisiin huoneisiin. Niitä, jotka pysyvästi jäävät muille teille. Niille, joiden kainalo ei ole pysyvä turvasatama, vaan kolo jossa viettää aikaa ennen kuin se muuttaa muualle. Minulle sellaista on onneksi tapahtunut vain unissa. Kutsun niitä karmeiksi painajaisuniksi.

Miten tämä loppu nyt liittyi mihinkään? Ei mitenkään. Sen sijaa oma matkani on jo nurkan takana, mutta siitä sitten ensi kerralla.

11 kommenttia :

Hurmioitunut kirjoitti...

Harmittaa ettei Suomessa voi kuvata ihmisiä näin avoimesti ja rohkeasti. Näissä kasvoissa, nuorissa ja vanhoissa, on aina jotain todella kiehtovaa ja vangitsevaa.

Satu kirjoitti...

Miksi ihmeessä tämä sinun postauksesi ei näkynyt taas blogirullassa ollenkaan?! Onpa kummallista.

Luksusvessa kuulostaa kyllä todella epäilyttävältä. :-D

A kirjoitti...

Ainakaa tuo kyltti ei ole luxusta;/
Kiitos postauksesta, ja oikein hyvää viikonloppua ja adventtia, Mine.♥♥

Mine kirjoitti...

Hietzu: eikö oikeasti voisi, vai tuntuuko vain, että ei voi?

Satu: Ei ole ensimmäinen kerta, en tiedä voiko asialle tehdä jotakin?

Ymmärtääkseni vessa oli ihan tavallinen vessa, mutta sellainen voi olla luksusta jossakin päin maailmaa?

Aili: Kyltin mukaan voisi ymmärtää, että vessaan pitäisi olla luksusmaisesti pukeutunut?

Jael kirjoitti...

Iloisia poikia kuvissa:)Ja kiitos miehelle kuvatuliaisista että mekin saimme nähdä vähän minne matka vei.

anumorchy kirjoitti...

Selasin uudestaan kaikki vanhat valokuvat omalta matkaltamme tuonne. Voi niita muistoja.

Mine kirjoitti...

Jael: Iloisimmat ihmiset on yllättäen siellä, jossa on ihmissilmin vähän mistä iloita.

Anu: Ihanaa, kun on muistoja. Ja kuvia niitä muistoja virkistämään.

Saga kirjoitti...

Kiitos tästä matkasta. Itäturkki kiinnostaa kovasti.

Minulla on vuosien takaa kokemusta sellaisesta miehestä, joka lähtee "kauppaan" palatakseen viikon kuluttua...joten sinun ja minun miesten kaltaiset turvasatamat saavat kyllä kaiken arvostuksen ja kunnioituksen.

Hyvää ja turvallista matkaa sinulle Peshteraan!

Mine kirjoitti...

Saga: Moni nainen se elää sellaisen miehen kanssa, joka ei aina muista tulla kotiin, eikä uskalla edes toivoa paremmasta. Ja moni nainen ei osaa antaa arvoa omalle turvasatamalleen. Minusta on mukavaa, että kaikkien näiden vuosien jälkeen on ihanaa odottaa toista kotiin. Töistä tai matkoilta. Onneksi sinäkin löysit omasi ja sait rakentaa turvallisen pesän. Ja tulla vielä pesäksi rakkauden hedelmälle:). Vieläkin puistattaa onnesta puolestasi.

Cheri kirjoitti...

Luin koko itäisen matkakertomuksen yhdellä kertaa. Oli mukavaa kulkea miehesi matkassa noissa itämaisten tarinoiden maisemissa. Upeita kuvia! Kiitos hänelle ja sinulle tarinoinnista. Tavataan taas!

Mine kirjoitti...

Cheri: Kiitos, mies on hyvä kuvaamaan. Harvemmin vaan malttaa nykyään käyttää kameraansa.