"Istanbul on kymmenen miljoonan elämän sekamelska. Se on kymmenen miljoonan sotkuisen tarinan avoin kirja. Istanbul on heräämässä levottomasta unestaan, valmiina ruuhka-ajan kaaokseen. Tästä eteenpäin on liikaa rukouksia, joihin vastata, liikaa rienauksia, joita huomata, ja liikaa syntisiä, yhtä lailla kuin viattomiakin, joita pitää silmällä. Istanbulissa on jo aamu." Elif Shafak: Kirottu Istanbul.
Tervetuloa mukaan matkalle. Tämä blogi kulkee Turkissa ja sen lähialueilla, ajaa Suomeen ja takaisin sekä kurkistelee porttikongeihin ja uusille lenkkipoluille Istanbulissa. Unohtamatta arkea ja juhlaa.

keskiviikko 20. marraskuuta 2013

578. tarina (Jaettu aşure on paras aşure)

Soittivat illalla ja kutsuivat: "Keitämme huomenna aşurea, tule syömään." Keitto ei kuulu mieliruokiini, mutta menen kun pyytävät. En keiton vuoksi, vaan heidän, joiden kanssa se jaetaan. Kutsu on kulkenut ja pöydän ääressä kohtaavat he, jotka ottivat kutsun vastaan. Sukulaisia, naapureita ja talonväkeä. Mitä enemmän syöjiä, sitä onnellisempi on talonväen ilme. Jaettu aşure on paras aşure.






Rikas antaa liiastaan, köyhä vähästään? Turkissa olen oppinut, että iloisin antaja on usein se, joka antaa sydämestään eikä ylimääräisestään. Meille on valmistettu bulguria ja kanaa, ayrania ja aşurea. Jälkiruoaksi keitetään kahvit ja teet. Ennen kuin kahvi on juotu loppuun, saan jo uuden kutsun: "Huomenna minä keitän, tulethan meillekin syömään. Eikö yhdessä olekin parempi syödä kuin yksin?"







Ilma on kuin morsian. Vatsa on täynnä. Suusta puikahtanut lupaus tulla huomenna siihen toiseen pöytään. Yhdessä kun on parempi syödä. Jaettu aşure on paras aşure, vaikka se ei olisikaan oma lempiruoka. Ja siksi, että vuoden päästä en enää ole täällä, en näiden pöytien ääressä. Eikä kukaan soita tai sano: "Keitämme huomenna aşurea, tule syömään." 



Oikeasti. Eikö kukaan soita? Eikö joku voisi sanoa?

ps. Oho, tämä oli jo päivän toinen postaus, mutta menköön….

10 kommenttia :

Jael kirjoitti...

Asure ei kyllä minullekaan maistuisi mutta isäntäväki kuulostaa mitä mukavimmalta:)

Tiina kirjoitti...

Huhhuh keittoa. Ei kuulosta herkulliselta, eikä kyllä näytäkään :)
Sinä sitten alat Kotkassa keitellä sitä ja soittelet naapurit ja ystävät syömään :)

Satu kirjoitti...

Sydämellinen lämpö välittyy hyvin kuvista. Varmasti tulee ikävä.

Mutta keitto ei näytä yhtään houkkuttelevalta. Jos tuohon laittaisi edes jotain vihreitä yrttejä vähän päälle...

Mine kirjoitti...

Jael: Isäntäväki on sydämellistä porukkaa.

Tiina: On se paremman makuista kuin näköistä. Sellainen pähkinäinen sekahedelmäsoppa. Yleensä en siltikään syö sitä, mutta eilen söin. Ei kehtaa kieltäytyä, kun syömisesi on toiselle tärkeää.

Tuskin alan asurea keittämään, mutta jos otan jonkun muun evään ja teen siitä vuosittaisen perinteen?

Satu: Se on siis makea keitto, joten yrtit tuskin kävisi? Monessa paikassa keitto koristellaan granaattiomenan siemenillä ja kanelilla. Tuoksuu silloin joululle:).

Petra kirjoitti...

Aşure ei kuulu minunkaan suosikkeihin mutta isantavaki naytti mita sympaattisimmalta, heidan pöydassaan oli varmasti ilo olla, se on ihan totta etta yksin on tylsaa syöda, jaettuna ruoka maistuu paljon paremmalta. Minulle tulee niin haikea olo kun teet hiljalleen lahtöa henkisesti kohti Suomea....

Irmastiina Ruusukummusta kirjoitti...

Ihanan vieraanvaraista kanssa...tykkäisin varmasti asua siellä...:)

Aili Mummo kirjoitti...

Ilolla voit muistella näitä ruokavierailujasi sitten ensi vuotena kotimaassa:)

Oikein hyvää tortaipäivää sinulle, Mine♥

Mine kirjoitti...

Petra: Olenko minä nyt liian haiku? Minusta itsestäni tuntuu vähän sille. Toisaalta tuntuu, että mitä sitä täällä alleviivaamaan, mutta toisaalta se on totuus. Olen jatkuvasti hyvästelemässä. Törmään siihen koko ajan: " kohta te lähdette." Ehkä on kuitenkin selvempää olla totuuden mukainen, kun esittää, että kaikki on ihan normaalisti? On haikea lähteä. Samalla on jännittävää nähdä mitä tulevassa odottaa.

Irmastiina: Eihän näistä voi olla pitämättä. Antaessaan saa. Ja pitää myös muistaa antaa toisten antaa.

Aili: Kun Luoja soisi, että saisi pitää muistinsa. Silloin saisi myös pitää muistonsa. Yritän siis keskittyä nyt tietämään sen, että "olen saanut elää tämän hetken". Ehkä tulevassa minulla ei enää ole sitä, mutta nyt on. Hyvää torstai-iltaa sinullekin Aili.

Anonyymi kirjoitti...

Googlailtuani ymmärsin, että meikäläinen jouluinen "sekametelisoppa" on selvästi asuren pikkuserkku - meillä vaan toi riisi on erikseen puurona!
Terv. Suometar

Mine kirjoitti...

Suometar: Kyllä, saman tunnelman siitä saa, etenkin jos laittaa päälle kanelia.