"Istanbul on kymmenen miljoonan elämän sekamelska. Se on kymmenen miljoonan sotkuisen tarinan avoin kirja. Istanbul on heräämässä levottomasta unestaan, valmiina ruuhka-ajan kaaokseen. Tästä eteenpäin on liikaa rukouksia, joihin vastata, liikaa rienauksia, joita huomata, ja liikaa syntisiä, yhtä lailla kuin viattomiakin, joita pitää silmällä. Istanbulissa on jo aamu." Elif Shafak: Kirottu Istanbul.
Tervetuloa mukaan matkalle. Tämä blogi kulkee Turkissa ja sen lähialueilla, ajaa Suomeen ja takaisin sekä kurkistelee porttikongeihin ja uusille lenkkipoluille Istanbulissa. Unohtamatta arkea ja juhlaa.

tiistai 5. marraskuuta 2013

566. tarina (Motivaattorini on kadonnut!)

Tänään aloittelin tontun töitä. Aamu suttaantui mukavasti joulusukka-yllätyksiä pussitellessa. Olen joulukuun alussa korumatkalla Bulgariassa, joten rupesin varmistelemaan, että mies hoitaa hommat sillä aikaa oikein. Ihan kun se ei osaisi. Tästä miehestä muistui taas siinä lattialla kyykkiessäni mieleeni isänpäivä. Lähdin siis pussittamisurakan jälkeen isänpäivä-ostoksille. Sattuneesta syystä en voi kertoa mihin ostosretkeni suuntautui. Lahja-asioissa seinilläkin on korvat ja miehellä silmät näissä teksteissä. Täytyy säästää juonipaljastukset sunnuntaiksi.

Kun nyt olin valmiiksi siellä päin, jossa motivaattorini sijaitsee, päätin käydä kurkkaamassa sitä. Kuukausia sitten tein näet lupauksen. Kun olen saavuttanut tavoitepainoni, saan käydä ostamassa Kadiköyn antiikkikujalta ihanaisen kaapin. Arvaatte varmaan kuinka tässä nyt kävi? Motivaattorini oli kadonnut. Myyty. Poissa. Eikä ihme, onhan kilokamppailuni alusta kulunut jo yhdeksän kuukautta ja mikä on tulos. Noin yksi pudotettu kilo. Kaappi on siis tavoitteellisesti joka tapauksessa yhtä tavoittamattomissa kun se nyt on fyysisesti. Korvikkeita olisi kyllä löytynyt, katsokaa nyt vaikka itse.


Liian koristeellista minulle kotiin ostettavaksi, mutta muuten niin kaunis.


Nuo valkoiset tuolit ja keinutuoli kelpaisi kyllä, ihan tuollaisenaan.


Jotkut liikkeistä sijaitsevat näissä vanhoissa ihanissa puutaloissa, joihin muuttaisin heti, jos se olisi mahdollista. Katsokaa nyt vaikka tuota tuossa ylhäällä. Alhaalla muistaakseni sama kauppa sisältä.



Pikkuväelle.


Yllä olevassa astiakaapissa ei ollut muuta vikaa kuin hinta. Alla olevasta tein jo melkein kaupat. Mutta onko se liian pieni?







Mitäs sanotte tuosta yläkuvan kaunokaisesta? Siinäkin alkoi olla kaikki muu hintaa lukuunottamatta kohdallaan. Oli myös monta kaunista siniharmaata kaappia... Lottovoittoa odotellessa.


Motivaattorin katoamisesta huolimatta, en nyt aio kuitenkaan pistää läskiksi. Noin niin kuin ihan kirjaimellisesti. Menossa on makeaton marraskuu ja lenkkeilykin on tarkoitus taas aloitella flunssan  ja kiireen hellitettyä otteensa. Antiikkikujalta kävelin takaisin autolle. Matkalla tapasin kasan mukavia setiä. Sain luvan kuvata teille nämä pelimiehet.





Ja nämä ihanat herrasmiehet tuon kivan seinän edessä. "Näytätte siinä niin mukavilta. Seinä on niin herkullisen värinen ja te mukavasti siinä edessä." "Ja sinä olet oikea kaunokainen", sanoivat papat. Ja meille taisi kaikille tulla hyvä mieli:).



Ja katutolpatkin voi olla näin iloiset.


Tällaista tänään täällä Istanbulin kesässä. Olen antanut periksi. Palannut takaisin keveisiin kenkiin ja pistänyt takit suosiolla naulaan. Auton ilmastointi saa taas puhaltaa kylmää ja villasukat odottaa ottajaansa. Ehtiihän niitä syksyjä melankolisoida sitten siellä Suomessa.

18 kommenttia :

Jael kirjoitti...

Teilläkin siis lämmintä....
Mutta sinähän olet jo niin valmiiksi hoikka ihminen!
Tuo kaappi on kyllä ihana,voin ihan kuvitella että tuollainen koristaisi ihanasti teidän Suomen-kotia:)
Ja tuo valkoinen puuterassi on aivan mieletön!

Allu kirjoitti...

Hieno tuo astiakaappi, oliskohan kirsikkapuuta.

Anonyymi kirjoitti...

Kun kuviasi katsoin, niin oli jännittävää huomata, että siellä täällä pilkisteli jotakin pientä ja vähän isompaakin kiinnostavaa...

Pidin silti ehkä eniten siitä kuvasta, jossa oli (on) ne kuluneet kierreportaat (?). Ne muistuttavat jotenkin nyt erityisesti minua itseäni; olo on aika kulunut ja kierteellä - monella tapaa. Saisikohan noita portaita vielä maalilla kuntoon ? Entäs minua ?

Kun elämä tuo aina uudestaan ja uudestaan eteen ihmisen, joka tahtoo toiselle pahaa, niin siinä joutuu väkisinkin kierteelle ja kuluukin. Surusta ? Pelosta ? Pettymyksestä ?

En tiedä, mitä elämä (?) nyt minulle tahtoo opettaa; nöyryyttä ? Olinko ylpeä ? Siksikö piti pudota ?

Ihastelen noita värikkäitä vesiposteja ! Kumpa pystyisin pitämään oman värini - haalistumatta ! t: Tiina

hietzu kirjoitti...

Apua miten ihania huonekaluja!! Voi kun saisi tuollaisia kotiin.
Nuo vanhat herrat ovat suloista katseltavaa ^^

anumorchy kirjoitti...

Yksi kaappi on mennyt mutta monta muuta hienoa on tullut tilalle!

Mine kirjoitti...

Jael; Minäkin saatoin kuvitella vaikka kuinka monen kaapin koristavan kotiamme. Mutta ne hinnat:(.

Allu: En muista enää, kyllä siellä aina todettiin mitä puuta mikin oli...

Tiina: Mieluummin kauniisti kulunut, kun liian räikeästi päälle maalattu, ainakin omasta puolestani:). Ihminen hioo ihmistä. Toisten kohdalla se tuntuu ennemminkin ruhjomiselta. Täytyy kai opetella väistelemään sellaista ihmistä, jos mahdollista?

Hietzu: Minusta vanhat ihmiset on niin mielenkiintoisen näköisiä. Kantaen mukanaan kaikkea vuosien varrella kertynyttä.

Anu: Niinpä, se eka olisi ollut jutiinsa passeli, nämä kaikki oli ihan hyviä, mutta...

Petra kirjoitti...

Voi mika taivas tuo paikka, ihania tavaroita, olisin halunnut tuon pikkupöydan tuosta yhdesta kuvasta! On tama hauskaa kun kesa vaan jatkuu, en pista pahakseni, sahkölaskuissa saastyy kun ei tarvitse lammittaa ja ulkona saa olla tuntikaupalla!

Turkish princess kirjoitti...

Kiva postaus! Te siis vietätte suomalaista isänpäivää. Onko miehesi turkkilainen? Vietättekö isänpäivää sitten kaksi kertaa kun Turkissa on myös oma isänpäivä? Mä just mietin että pitäisikö meidän viettää isänpäivää täällä ja ehkäpä voitaisiinkin. :)

Muuten kyselen ihan kiinnostuksesta tuosta valokuvaamisesta. Miten saat noihin kuviin sun blogin nimen ja tiedätkö miten saa kuvat sellaisiksi ettei niitä pysty blogista kopioida? Miten muuten otat nuo kuvat ihmisistä? Menetkö vaan kysymään että anteeksi saanko ottaa sinusta kuvan blogiini? Kysyn koska mietin itse näitä kuvausasioita oman blogini takia. :)

Matkatar kirjoitti...

Kyllä on houkutuksia noissa huonekalumyymälöissä! Sinun täytyy keksiä nyt uusi motivaattori, hihii ;)

Tuota rentoa luonteenpiirrettä sinussa kyllä kadehdin -että uskallat mennä kysymään ihmisiltä kuvauslupaa. Olen elämässäni menettänyt monia upeita kohteita kun uskallus kysyä on puuttunut. Joskus salaa tsiigailen etsimen läpi ja yritän salakuvata jotain kohteita -tai sitten takaapäin, heh :)

Aili Mummo kirjoitti...

Eikö hinnoista voi tinkiä? Ainakin turistikaupoissa tinkiminen on pakollista; hinnat ovat moninkertaisia normaaliin nähden.

Kauniita esineitä ja kalusteita, Mine; kiitos esittelystä.♥

Mine kirjoitti...

Petra: Meilläkään ei ole ollut lämmitys päällä yhtäkään päivää. Täkit nyt sentään on, mutta joinakin öinä sekin tuntuu liian lämpöiselle.

Turkish Princess: Meidän perheen isä on suomalainen, joten juhlimme vain suomalaista isänpäivää.

Tekninen osaamiseni on ihan nollassa, joten en osaa neuvoa siihen liittyvissä asioissa. Mies on jotenkin koneeseen laittanut sellaiset asetukset, että nimi ilmestyy kuvaan ihan itsestään:).

Tykkään kuvata ihmisiä. Kuvaan sekä luvatta että luvalla. Luvatta tarkoittaa sitä, että julkisilla paikoilla kuvaan ihmisiäkin, koska olen ymmärtänyt se olevan ihan sallittua. Jos taas joku huomaa kuvaamiseni tai menen johonkin erityiseen tilanteeseen, jossa haluan rauhassa kuvata, pyydän luvan. Turkkilaiset ovat yleensä mielellään kuvassa ja siksi lupa lähes poikkeuksetta irtoaa. Jos joku ei halua olla kuvassa, en tietenkään kuvaa väkisin.

Matkatar: Olen huomannut, että jos haluaa hyviä kuvia pitää olla rohkea, ehkä hieman röyhkeäkin. Ihmiset on itselleni se mieluisin kuva-aihe, joten sen puoleen täytyy sitten olla pokkaa kuvata ja kysyäkin lupia.

Aili: Voi hinnoista tinkiä, mutta jos lähtöhinnat ovat todella korkeat, tietää jo valmiiksi, että ei pääse sellaisiin summiin kuin tahtoisi....

Tiina kirjoitti...

Ihania papparaisia :) Ja kaupan kissa!
Tuo iso kaappi oli kyllä aivan teidän näköisenne. Nyt vain käyt (kauppiaan) kyllästymiseen asti katselemassa sitä :)

Mine kirjoitti...

Tiina: Oliskohan se sopiva suunnitelma. Huokailla kaupassa, kunnes myyjä maksaa sinut ulos?

Pepi kirjoitti...

Ei muuta kuin huokailemaan vaan :D
Ei se ota jollei annakaan.....

Ihania tavaroita muutekseen, onneksi täältä käsin on helppoa ja halpaa huokailla !
Ja sinun kuvasi on taas kerran vallan mainioita, tykästyin noihin herra-kuviin, niin taisivat herratkin tykästyä kuvaustilanteeseen.

anumorchy kirjoitti...

Jos tykkaat kuvata ihmisia, sinun pitaa matkustaa Uzbekistaniin! Upeita kohteita ja kaikki olivat iloisina valmiina kameran edessa. Mina olen aika ujo kuvaamaan ihmisia, mutta siella oli yhta juhlaa!

Vihreatniityt kirjoitti...

Minäkin lopetin makean syömisen pari viikoa sitten. Meni homma ihan överiksi. Annoin nimittäin itsellen luvan syödä ihan mitä vaan. No, nyt siihen tuli stoppi.
Tuli puolestasi haikea ole, kun sanot siellä vähitellen näkemiin Istanbulille. Kun minä lähdin Lontoosta olin 90% helpottunut ja 10% surullinen. Oli siis aika lähteä. Sinulla taitaa olla nuo luvut toisinpäin.

Mine kirjoitti...

Pepi: Turkin papat on kivoja ja innokkaita malleja:).

Anu: Kyllä kiitos, Uzbekistankin käy, jos vain rahoitus järjestyy...

Mine kirjoitti...

Vihreatniityt: No en sanoisi noinkaan. Talo on monien unelmieni täyttymys ja melkoinen motivaattori Suomeen muuton suhteen. Kuin myös alzheimerin vuoksi elämänsä ehtoovuosia viettävä äitini ja kaikki muutkin sukulaiset. Olen huomannut, että minun kohdallani asiat loksahtelee kohdilleen juuri oikeaan aikaan. Psykologinen prosessi etenee ihan juuri oikealla temmolla. Nyt on aika nauttia kaikesta mitä Istanbul tarjoaa, luoda haikeita hyvästejä sille mitä on ollut ja mitä on nyt. Olla kiitollinen siitä missä on saanut olla mukana. Samalla olen jännittyneen innostunut siitä mitä on edessä. On mukavaa muuttaa Suomeen, mikä sekin on jo aikamoinen juttu, sillä vuosi sitten olin vielä kauhuissani:).