629. tarina (Miksi minulla ei ole nukkekotia?)

Meidän lapset ovat käyneet koulun retkellä Istanbulin lelumuseossa. Eivät siitä olleet kovinkaan haltioissaan. Muistaakseni vastaukset oli sitä ihankiva-osastoa, kun kyselin retkikohteesta. Kun nyt satuin kävelemään museon ohitse ja se sattui sijaitsemaan sellaisessa valkoisessa puuhuvilassa, josta pidän, päätin käydä katsomassa sen ihan itse. Pihalla oli muuten kolme tuollaista valtavan suurta kirahvilamppua, jotka jo tekivät vaikutuksen. Suurista pähkinänsärkijöistä puhumattakaan. No, pidemmittä puheitta, astutaas sisään.

Istanbulin lelumuseosta saamme kiittää turkkilaista runoilijaa ja novelistia Sunay Akınia, jonka pitkäaikainen haave lelumuseosta toteutui vuonna 2005. Göztepeläiseen vanhaan puuhuvilaan on kunnostettu viisi leikkisää kerrosta. Jokainen huone on oma maailmansa. Yhteensä noin 4000 lelua on aseteltu vitriineihin aiheiden mukaisesti. Itse pidin kovasti eri huoneiden värimaailmoista jotka tukivat kivasti kunkin huoneen aihetta. 

Leluja oli monien vuosien takaa niin tytöille kuin pojillekin. Kyllä kalpenee nykyajan muovikrääsä näiden taidokkaiden ja niin sielukkaiden lelujen äärellä. Miten ilmeikkäitä, kekseliäitä ja sympaattisia voivatkaan lelut olla. Jos omat lapset olisi pienempiä, haluaisin ostaa pojille ainakin noita peltiautoja ja tinasotilaita. Ja tytöille, no, kohta se selviää.

Lentokonehuoneen lempiesineeni oli kuumailmapallo. 

Ja sitten, voi hyvänen aika miten ihana oli tämä nukkekotihuone. Toinen toistaan kauniimpia ja hienompia esineitä ja tiloja. Miksi minulla ei ole ole nukkekotia? Esikoisellehan me teimme sellaisen Barbie-talon, joka on seissyt vuosia anoppilan kellarissa. Kaivamme sen kuopuksen käyttöön ensi kesänä.  Mutta eihän se ole mitään tällaista, kun nämä aarteet vuosien takaa. 

Jostakin syystä lempparini taisi olla tuo yläkuvan kylpyhuone. Mitä vanhan maailman tunnelmaa ja tuo käsienpesuallas oli jo kaiken huippu. Aivan hurmaava. Kylpyhuone toikin mieleen esikoisen styrox-leivyistä tehdyn nukketalon täällä Istanbulissa. Minä tapetoin seinät kuviokontaktilla, mutta esikoinen huolehti vain vessan tekemisestä. Silloin en ymmärtänyt, että onko se vessa nyt Barbien elämässä niin välttämätön. Mutta tämän nähdessäni ymmärsin, että täytyyhän se nyt nukkekodissa vessa olla. Tai ainakin käsienpesuallas. 

Sota-ajan lapset leikkivät, mitäs muutakaan, kun sotaa. Oli junan pienoismalleja, jotka olisi myös vastanneet minun käsitystäni mukavista ja kauniista leluista. Junahuone oli hauskasti sisustettu junan vaunuksi äänimaailmoineen.

Voi ei miten ihania Mikkejä ja Minnejä!

Tai mitäs sanotte näistä?

Avaruusteema-huone oli myös kekseliäästi toteutettu. Peltilattia ja tähtivalot. Huomasin, että peltilelut ja minä olisimme sopineet paremmin yhteen kuin muovilelut ja minä. Puulelutkin on kauniita ja niitä vielä saakin, mutta peltileluihin en ole enää pahemmin törmäillyt. Voi miksi?

 Joulukin oli päässyt yhden osaston aiheeksi.

Meinasin jo skipata ihan alimman kerroksen, mutta onneksi päätin kuitenkin käydä kurkkaamassa. Täällä oli yhdistetty kahvila ja Barbie-teema. 50-lukua pukkasi ainakin noissa ruokaloissa ja aivan ihana kapistus oli tuo Coca Cola-auto 1930-luvulta.

Entäs sitten se lelumuseon kahvila? Oikea pastelliunelma. Kaiken huipuksi satuin olemaan sen kanssa samassa sävyssä violetin paitani kanssa. Ja tulppaanien:). Ketään ei ollut kahvilla ja museossakin oli vain lisäkseni yksi nuori pari. Näin kyllä itseni juomassa tuolla kahvia ruusukupista ja syömässä vaaleanpunaisia macaroneja.

Istanbulin lelumuseo löytyy siis Göztepestä Aasian puoleisesta Istanbulista ja sen kotisivuille pääset tästä.