"Istanbul on kymmenen miljoonan elämän sekamelska. Se on kymmenen miljoonan sotkuisen tarinan avoin kirja. Istanbul on heräämässä levottomasta unestaan, valmiina ruuhka-ajan kaaokseen. Tästä eteenpäin on liikaa rukouksia, joihin vastata, liikaa rienauksia, joita huomata, ja liikaa syntisiä, yhtä lailla kuin viattomiakin, joita pitää silmällä. Istanbulissa on jo aamu." Elif Shafak: Kirottu Istanbul.
Tervetuloa mukaan matkalle. Tämä blogi kulkee Turkissa ja sen lähialueilla, ajaa Suomeen ja takaisin sekä kurkistelee porttikongeihin ja uusille lenkkipoluille Istanbulissa. Unohtamatta arkea ja juhlaa.

maanantai 28. huhtikuuta 2014

673. tarina (Lasten juhlaa)

23. huhtikuuta oli Turkissa kansallinen juhlapäivä. Silloin vietettiin Atatürkin aloittamaa Kansallisen riippumattomuuden ja lasten päivää. Meille tämä 23. Nisan on käytännössä tarkoittanut lasten kevätjuhlaa. Kouluissa siihen panostetaan ihan käsittämättömästi. Harjoituksiin menee useita tunteja monen viikon ajan ja vanhempien lompakko köyhtyy esityspuvuista. Viime tiistaina koitti se H-hetki, kun kulttuurikeskus oli vuokrattu ja vanhemmat kutsuttu katsomaan lapsosten aikaan saannoksia. Meillä tässä juhlassa vielä esiintyi kaksi nuorinta. Ja haikeusaste oli ehkä normaalia korkeampi, kun seisoimme  kunnioittamassa Ataturkkia, laulamassa Istiklal-marssia ja ylpeinä seuraamassa, kun jälkikasvu oli taas oppinut niin hienosti tanssit. Viimeistä kertaa.



Lapsille tämä päivä on aina varsinainen maraton. Ensin on aamusta normaali koulupäivä. Bussi hakee lapset kotoa klo. 8.10 ja koulu kestää neljään asti. Sieltä kuljetus vie lapset kulttuurikeskukselle harjoittelemaan esityksiä. Juhla alkoi klo. 19.30 ja kesti sellaisen puolitoista tuntia. Ei ihmekään, että perheen pienin veti lopulta esitykset silkalla suomalaisella sisulla. Päätä särki, mutta niin meni hienosti sekä tanssit että "tuiki tuiki tähtöset". Ja autossa tuli uni sillä sekuntilla, kun päästiin lopulta kotimatkalle.










Turkkilaisissa kevätjuhlissa musiikki raikaa täysillä. Ymmärrämme sen hyvin, sillä täkäläinen yleisö ryhtyy heti keskustelemaan omiaan, jos siihen tarjoutuu mahdollisuus. Mikään esitys-tyyppinen juhla ei siis käy. Tämä musiikki täysille ja lapset tanssimaan yksinkertaisesti vain toimii parhaiten täällä. Ja minä olen hyvilläni. Eipä olisi ehkä suomalaisia poikia saatu Suomessa tanssimaan, mutta täällä nuo tanssivat mukisematta ja hymyssä suin. Kolmonen oli jopa ainoana poikana valittu luokkansa keppitanssin loppuhuipennukseen ja veti osansa coolisti.



Lasten juhla on jatkunut lomapäivien merkeissä. 23. huhtikuuta koulut on aina kiinni ja tänä vuonna lomaa oli myös sitä seuraava päivä. Perjantaina käväisivät koulussa ja nyt ovat taas lomalla tämän ja huomisen päivän. Näiden yllättävien lomapäivien syynä ei enää ole kansallinen riippumattomuus tai lasten päivä, vaan kahdeksasluokkalaisten kokeet, joiden perusteella jaetaan lukio-paikat. Koerauhan vuoksi koulut laitettiin muilta osin kiinni!

Meidän perhe on täksi alkuviikoksi tuplannut lapsiluvun. Annettiin ystäväperheen äidille ja isälle mahdollisuus lähteä huilaamaan kahdestaan vaikka maailmanääriin ja otettiin heidän nelikkonsa hoitoon. Tällä kokoonpanolla sitten vietetään lomapäivät ja syödään vielä vappumunkitkin ennen vanhempien paluuta.  Että ei kun lihapullia paistamaan ja huoltotöihin.

10 kommenttia :

Carola Lehtonen kirjoitti...

Nämä ovat juurikin niitä tilaisuuksia joissa silmäkulmat alkavat kostua katsomon puolella...niin ihania ja herkkiä ja voi sitä jännää odotusta keväällä ja jouluna, ihania tilaisuuksia jotka säilyvät muistoissamme;)Ja onhan se mukavaa saada lomaakin!Taidat olla varsinainen "kanaemo"kun jaksat tuplata lapsiluvun vaikkakin vain hetkellisesti, ihana kädenojennus ystävillenne teidän puoleltanne, suoda heille lomaa ihan vain kaksin, hienoa!Nautitaan keväästä ja tulevasta keväänjuhlasta Vapusta!!

Jael kirjoitti...

Aivan ihanat asut ja varmaankin tuosta päivästä nauttivat niin suuret kuin pienet.Varmaankin jää tuotakin päivää ikävä .

Allu kirjoitti...

Samaa ajattelin minäkin, että tuskin Suomessa pojat tanssisivat. No on sulla iso lihapullamäärä tehtävänä, kun on lisälapsia tullut.

Anonyymi kirjoitti...

Pellavapäät erottautuivat mukavasti joukosta. Kiva että sait heidät ikuistettua, aikanaan taatusti muistelevat tätäkin hetkeä haikeuden tunnoin.

Kulttuurien ero tulee konkreettisesti esiin blogissasi. Siellä otetaan ilo irti sen kummemmin asioita problematisoimatta. Täällä pohditaan päät punaisena, voiko kevätjuhlassa laulaa suvivirttä jotain toista loukkaamatta! Onneksi eduskunnasta löytyi tolkullistakin ajattelua. Suvivirsi on "laillisella" listalla!

Nostan hattua avaralle ajattelullenne. Neljä tai kahdeksan lasta, järjestelykysymys. Mutta mitä se merkitseekään hengähdystaukoa kaipaaville vanhemmille! Olen blogisi kautta oppinut pitämään sinusta ja perheestäsi. Anisi

Merve kirjoitti...

Voi että kun tätä oli mukava lukea, voin kertoa, että lapsesi ovat näistä muistoista todella kiitollisia sitten aikuisina. Itse ehdin pienenä opiskelemaan Turkissa vain puolikkaan lukuvuoden ensimmäisellä luokalla; ja voi että, kuinka rakastinkaan 23. Nisania! Muistan sen esityksen vieläkin elävästi, aina nousee tunteet pintaan kun lukee nykyajan lasten 23. Nisan esityksistä. Vaikka se oli vain se yksi kerta. Mukavaa viikkoa sinne tuplanneen lapsiluvun kanssa. :)

Mine kirjoitti...

Kirsi: Kyllä, siellä saa silmäkulmia pyyhkiä joka välissä. Minua liikuttaa jo Ataturkin saygidurusut ja siitä eteenpäin sitten tasapuolisesti kaikki muu…

Jael: Onhan nämä olleet lapsillekin varsinaisia näytönpaikkoja. Voi Suomen kevätjuhlat tuntua alkuun aika vaisuilta?

Allu: No siinä samallahan se menee 60 lihapullaa, kun 40 lihapullaakin:).

Anisi: Kyllä olen välistä vihaisenakin seurannut tuota Suomen pöllöilyä suvivirsien ja muiden suhteen. Halvalla ollaan antamassa omat perinteet pois jonkun pienen ja äänekkään joukon vuoksi, jolle omat kristilliset perinteet eivät ole minkään arvoisia. Täällä on saanut oppia elosta maassa maan tavalla. Kyllä se onnistuu elo kristittynä muslimimaassa, mutta turha olisi lähteä vaatimaan, että islamilaiset perinteet jäisi koulusta pois. Eikä ole tullut itselle mieleenkään, että jos minun uskoni on toinen, kaikkien muiden tulisi lakata harjoittamasta omaansa. Suomessa tämä näyttää kuitenkin olevan ihan yleinen logiikka?

Kahdeksan lapsen kanssa elo on monella lailla helpompaa kun neljän. Kaikilla kun on kavereita ja koko ajan tekemistä. Huoltajan täytyy vain tehdä hieman enemmän ruokaa ja kestää paremmin epäjärjestystä:).

Merve: Sittenhän sinä tiedät. Meillä näitä esityksiä on kertynyt jo aika iso määrä. Alkuvuosina oli kaksikin esitystä joka vuosi, kun koulu on jakanut eskarilaiset ja päiväkotilaiset omaan ryhmäänsä ja sitten alaluokat omaansa. Kaikki ovat olleet ikimuistoisia.

Anonyymi kirjoitti...

Hei! Luen innokkaasti aina blogipäivityksesi, sulla on kivoja tarinoita ja mielenkiintoisia näkökulmia. Ja nuo kuvat, wau!

Olisi ihanaa, jos jatkaisit blogin pitämistä Suomessakin! Sinulla varmasti olisi tuore näkökulma tähän meidän arkeemme ja hyörinäämme, olisi virkistävää lukea, kuinka sinä sen näet ja varsinkin valokuvaat :-). Sun valokuvien kautta katsoja itse sekä pääsee osalliseksi tunnelmista että on kuin taidenäyttelyssä, kuvat on niin puhuttelevia.

Hyvää kevättä teille koko perheelle!
Pirjo

Mine kirjoitti...

Pirjo: Kiitos sinulle kommentistasi. Olen kyllä aikeissa jatkaa Suomessa, jos vaan aika riittää. Aikalailla anonyymimmin tosin.

Sasse kirjoitti...

Todella hienot kyvätjuhlat teillä.

Mine kirjoitti...

Sasse: Oli tosi hienot juhlat!