"Istanbul on kymmenen miljoonan elämän sekamelska. Se on kymmenen miljoonan sotkuisen tarinan avoin kirja. Istanbul on heräämässä levottomasta unestaan, valmiina ruuhka-ajan kaaokseen. Tästä eteenpäin on liikaa rukouksia, joihin vastata, liikaa rienauksia, joita huomata, ja liikaa syntisiä, yhtä lailla kuin viattomiakin, joita pitää silmällä. Istanbulissa on jo aamu." Elif Shafak: Kirottu Istanbul.
Tervetuloa mukaan matkalle. Tämä blogi kulkee Turkissa ja sen lähialueilla, ajaa Suomeen ja takaisin sekä kurkistelee porttikongeihin ja uusille lenkkipoluille Istanbulissa. Unohtamatta arkea ja juhlaa.

lauantai 5. heinäkuuta 2014

701. tarina (Kaikki kulkee veneillä)

Vaporetto pudottaa meidät kuolleiden saarelle. Jo satojen vuosien ajan tämä on ollut venetsialaisten päätepiste. Koko saari on pyhitetty kuolleille. Sinne on turha yrittää liian kepeissä vaatteissa, kuvaaminen on kielletty ja muutoinkin saarella odotetaan kunnioittavaa käytöstä. Me tutkimme kuolleiden kuvia hautakivistä, kipaisemme kirkkoon ja eksymme labyrinttiin. Onpa harmi, että yhtään kuvaa ei saa muistoksi, sillä tämä on taas ihan omanlaisensa hautausmaa ikikukkineen, päällekkäisine hautoineen ja muureineen. Viimeisessä kirkossa on menossa hautajaiset. Oven viereen asetettu risti kertoo vainajan kuolleen samana päivänä, kun me erkanimme Istanbulista.




San Michelen vieressä sijaitsee seuraava kohteemme, eli lasitehtailijoiden Murano. Ihan ensimmäiseksi päädymme seuraamaan lasin valmistusta. Uuni hohkaa ja miesten käsissä valmistuvat pöllöt ja hevoset. Mies laskee, että jos lasitehtaassa vierailisi tasainen vierailijoiden virta, pääsisi jo näytösten avulla yli 10 000 €:n kuukausi palkoille. Pitäisikö vaihtaa alaa?





Syntyi pari pöllöä.


Yksi kannu ja hevonen.


Muranossa on teollinen ote. Sivukatujen ränsistyneet ja jotenkin rahvaan oloiset talot kertovat, että Muranossa eletään oikeasti, eikä ole edes tarvetta pitää yllä mitään kulisseja. Keskustassa kulkevat sentään kanavat, mutta talot ovat parhaat päivänsä nähneet. Istutaan kahville ja syödään jäätelöä ennen siirtymistä seuraavaan saareen. Vaporetolla pääsee ja matkan teko on mukavaa.









KAIKKI kulkee veneillä, niin sairaat, poliisit, ihmiset, kuin rakennusjätekin:).


Seuraava kohteemme, Burano, on varsinainen väriterapiapläjäys keskelle lomailijan laiskaa päivää. Saari on silkkaa värien ilotulitusta satamasta lähtien. Mietimme, että onko tänne määrätty joku yleiskaava, jonka mukaan saarelle ei tarvitse harmaasta tai valkoisesta pitävän vaivaantua. On punaista, oranssia, vihreää, keltaista ja sähkön sinistä. Kaikki kuitenkin selkeänä kokonaisuutena matkailijan ihailtavaksi.








Buranon juttu on myös ovien eteen viritetyt verhot.




Kanavan laidalta kuuluu tuttu kieli. Turkkilainen pariskunta on saapunut Buranoon ja saan luvan kuvata heidät kanavan varressa. Miten iloinen sitä onkaan aina turkkilaisia tavatessaan ja kieltä kuullessaan. Kuin olisi tullut kotiin:).



Saavumme takaisin Venetsiaan. Kuumuus, runsas ruoka ja menneet päivät tekevät tehtävänsä. Mielessä on lähinnä huoneen sänky ja jääkaapissa odottava vesipullo. Vietämme muutaman tunnin huoneessa huilaamassa ja iltapäiväunet tulevat tarpeeseen. Sen jälkeen päätämme vielä lähteä kanavan varteen istumaan. "Tämä on nyt niin nähty," toteaa mies. Minusta tuntuu kyllä, että jokunen sivukatu jäi kyllä kulkematta:). Istahdamme Rialtoon sillan kupeeseen. Kun ei ole kanavanvarsipöytää tarjolla, sellainen tehdään. Pöytä ja tuolit kantoon ja lasketaan ne kanavan ääreen. Syömme alkupaloja ja spagettia. Tiputamme haarukan kanavaan, mutta se ei kuulema haittaa. (Eikä näy laskussa.).









Venetsia on ainutlaatuinen. Se oli (minusta) paluun arvoinen. Jos joskus olen rikas, voisin mielelläni asua vuoden Venetsiassa. Tutkia vuoden aikojen vaikutusta kaupungin ja sen asukkaiden elämään. Turistina tuskin Venetsiaan enää palaamme, joten tällainen oli meidän Venetsiamme ja huomenna on taas aika jatkaa matkaa.

3 kommenttia :

Aili Mummo kirjoitti...

Kiitos mielenkiintoisesta matkasta Mine!

Oikein turvallista kotimatkaa sinulle ja miehellesi! ♥♥

Mine kirjoitti...

Aili: Turvaa saakin pyytää. Toholammin tapahtumat taas muistuttivat, että kuinka autoillessa yksikin virhe voi olla kohtalokas.

hietzu kirjoitti...

Huh,kylläpäs oli väriterapiaa. Ja tuo lasinpuhallus ja lasin parissa työskentely muutenkin on hatunnoston arvoista hommaa. Taitoa vaaditaan hurjasti jos meinasi saada mitään järkevää kuumasta lasista muotoiltua. Hienoa käsityötä!