88. tarina (Budapest - iltamme sivujuonteessa)

Tunnustan. Tässä vaiheessa elämääni en ollut kovin valistunut matkaaja. Lähdimme näille reissuille liiemmin tutkimatta etukäteen kaupunkeja ja niiden nähtävyyksiä. Tämän vuoksi emme tienneet mitä odottaa. Sittemmin olen ottanut opikseni ja lukenut Lonely Planettini. Hankkinut kaupungin karttoja ja ollut parempi opas perheelleni. Näissä kaupunkihyppelyissä meitä johdatti Euroopan maantiekartta, intuitio ja auton nokka, eikä mikään niistä aina oikeaan suuntaan.

Budapestiin saavuimme vasta klo. 18.30. Aikaa kaupunkiin tutustumiseen oli siis kovin niukasti koska halusimme saada pilttimme säädylliseen aikaan nukkumaan. Eivätkä mitkään nähtävyydet tietysti enää siihen aikaan olleet aukikaan. Ajelimme pitkin jotakin niin leveää katua, että päättelimme olevamme lähellä keskustaa. Auto parkattiin lähelle suurta aukiota, jossa ihmiset kuluttivat leppoisan näköisesti aikaa. Takana aukesi suuri puistoalue ja puiden välissä pilkottivat linnan tornit.

Miten mukava iltahetki meille mudostuikaan siellä puistossa kävellessä ja linnanpihalla haahuillessamme. Paikka taisi olla nykyään museona ja jäi arvoitukseksi, että mikä ja kenen linna oli alkujaan ollutkaan. Hämärän hyssyssä ja lammen ääressä tuollaiset asiat muuttuivat sitä paitsi epäoleelliseksi. Tärkeää oli se, että saimme olla siinä ja katsella. Budapest nousi hetkessä kaupunkisuosikkieni listan kärkiasemille ilman yhtäkään nähtävyyttä, ruokapaikkaa tai kahvilaa.

Hetkinen, vai ei kahvilaa? Kävelyn lopuksi istahdimme monen muun tavoin aukean laidalla olevan rakennuksen rappusille. Mies löysi jostakin kahvia, joita hörpimme pahvimukeista lämpimässä illassa. Peittosi monta kahvilakokemustani tuosta vain.

Mieli olisi tehnyt jäädä kaupunkiin pidemmäksi aikaa, mutta kello oli kerennyt pitkälle. Uteliaisuuttamme päätimme kuitenkin ajaa vielä eteenpäin ja katsoa mihin se tie vie. Arvaattekin varmaan mihin? Tietysti sinne varsinaiseen keskustaan Tonavan äärelle. Autosta katselimme valaistuja mahtavia siltoja ja joen toisella puolella nousevia palatseja. Ymmärsimme viettäneemme Budapest-aikamme jossakin sivujuonteessa, kun oikea keskusta olisi ollut ihmeteltävänämme vain muutaman kilometrin päässä.

Arvaa harmittiko? No ei, sillä se sivujuonne oli kiva kokemus. Tästä palatsialueesta päätimme kyllä tulla ottamaan selvää seuraavan kerran ollessamme kotimatkalla. Ja niin me teimmekin kolme vuotta myöhemmin (siitä sitten seuraavalla Eurooppa-kierroksella). Jos nyt molempien kokemuksien perusteella pitäisi valita kumman kokemuksen säilyttäisin, niin valitsisin tämän ensimmäisen illan sivujuonteen. Se oli ihmisen kokoisempi ja aidompi. Spontaanin hassu ja sympaattinen. Kiva muisto Budapestista.