"Istanbul on kymmenen miljoonan elämän sekamelska. Se on kymmenen miljoonan sotkuisen tarinan avoin kirja. Istanbul on heräämässä levottomasta unestaan, valmiina ruuhka-ajan kaaokseen. Tästä eteenpäin on liikaa rukouksia, joihin vastata, liikaa rienauksia, joita huomata, ja liikaa syntisiä, yhtä lailla kuin viattomiakin, joita pitää silmällä. Istanbulissa on jo aamu." Elif Shafak: Kirottu Istanbul.
Tervetuloa mukaan matkalle. Tämä blogi kulkee Turkissa ja sen lähialueilla, ajaa Suomeen ja takaisin sekä kurkistelee porttikongeihin ja uusille lenkkipoluille Istanbulissa. Unohtamatta arkea ja juhlaa.

keskiviikko 29. elokuuta 2012

293. tarina (Olympos- tervehdin sinua jälleen)

Yhdeksän vuoden takaa Olympos oli jättänyt minuun vahvan muistijäljen. Oli kuuma ja tarvoin vuoroin rannan hiekoilla, vuoroin kivillä. Kantorepussa vauva, jota koetin suojella liialta auringonpaisteelta. Minusta Olympos oli erityinen ja ihmeellinen. Entisen Lyykian kaupungin rauniot yhtyivät rannan kanssa. Ihmiset makoilivat raunoiden keskellä retkipeittoineen ja tekivät rannasta hauskan sekoituksen nykyaikaa ja mennyttä. 

Nyt ei tarvinnut kantaa ketään. Vastata vain monta kertaa kysymykseen: "Kauanko vielä pitää kävellä?" Halusin kulkea loppuun asti, raunioille. Yli joen, joka kuljetti rantaan viileää vettä. Pettymyksekseni rauniot olivat ikäänkuin kadonneet. Niille meno oli estetty aidoilla. Emme kuitenkaan antaneet sen häiritä vaan pulahdimme edellistä rantaa viileämpiin vesiin. Nautimme maisemasta ympärillämme. Tervehdimme muistoja vuosien takaa.






Jos hippiliike olisi voimissaan, se ottaisi yhdeksi kokoontumispaikakseen Olympoksen. Ihan varmasti. Nytkin rannalla näki sitä persoonallisempaa porukkaa, jotka eivät eksy matkoillaan aurinkolomakohteisiin. Rannalla oli telttaleirejä ja nuotiopaikkoja. Nuorisoa reppuineen. Tunnelma oli rento ja letkeä. Rauhaa ja rakkautta sitä tarvitseville.








Lyykialaisten jälkeen rantaa asuttivat useat kulkijat. Sitä vastaan hyökkäsivät merirosvot ja sitä runteli maanjäristykset. 1500-luvulla viimeiset asukkaat lähtivät autuaimmille metsästysmaille. Olympoksen aika kaupunkina oli loppunut. Turistille se tarjoaa edelleen parastaan; kauniin rannan ja suolaisen meren, sekä raunioita. Tiettynä aikana vuodesta ranta tarjoaa myös luontoelämyksiä. Kilpikonnat munivat näihin hiekkoihin ja jos oikein sopivasti sattuu, voi osua todistamaan kilpikonnavauvojen vaellusta mereen.

14 kommenttia :

Lissu kirjoitti...

On teillä taas ollut elämyksellinen matka. Tuo viimeinen kuva kertoo kaiken.

Amalia kirjoitti...

Lisää kiitos!! Kun olimme tuolla, niin monta kertaa tuli mieleen, kumpa oltais omalla kyydillä. Tuostakin vaan ajoimme ohi ja opas kerto, että se on siellä :(

Aili-mummo kirjoitti...

Ihanat kuvat ja kertomus ihanasta Olympoksesta..;)))

En ole tuolla käynyt, mutta hienoa nähdä, että tällaisiakin paikkoja on Turkissa.<33333

Kiitos postauksesta, ja hyvää loppuviikkoa, Mine.<33333

Anonyymi kirjoitti...

Minä olin tänään työnantajan velvoittamana (pakottamana) lääketietouden ja -laskujen perustentissä. Lisäksi piti antaa näytöt siitä, että osaan jakaa lääkkeitä, antaa injektioita sekä ihon alle että lihakseen ja lopuksi piti laittaa tippa. Viiden vuoden välein tämä "hauskuus" on jatkossa edessä. Selvisin, mutta kyllä otti koville ! Taidot on niin ruosteessa ! Vielä pitää selvitä neljästä eri tentistä (mm. iv-laskuja, verensiirto jne.) En ikinä saa niitä läpi ja lopuksi on SUULLINEN kuulustelu ! Saisikos vähän säälipisteitä ?

Selkä jumissa, lapset sairaana, vierailu siirretty ja esitelmä tekemättä -- Haluan LOMALLE !

Jopa kilpikonnat, kiviset rannat ja merirosvot houkuttelevat... t:Tiina

Petra kirjoitti...

Olympos on ihana, oliko nuo varjot ja rantapedit siina olympoksen rannalla vai çiralin puolella? Yksin ihanimmista paikoista on mielestani tuo Phaseliksen ja Fethiyen valinen osuus, siihen mahtuu niin monta kaunista poukamaa, reittia ja pikkukaupunkia. Voin melkein kuulla sirityksen kun naita kuvia katselen.

Mine kirjoitti...

Lissu: Tällä matkalla koitettiinkin keskittyä koko perheen elämyksiin. Oli paljon uintia:).

Amalia: Missä olitte pysyvämmin? Antalyassako? Kyllä Turkin matkailun onni on ollut oma auto ja kielitaito.

Aili: Täällä sitä löytyy kaikkea, onneksi. Sanoinkin jossakin vaiheessa, että kyllä suurin onni on matkailu Turkissa. Se on varmaan se yhteinen kieli, että saa paljon enemmän irti, kun muualla. Ja ymmärrys siitä, miten paikallinen toimii ja ajattelee.

Tiina: Apua, minä en osaisi laittaa tippaa. Voin aina huonosti, kun piti ottaa verikokeita ja ronkkia suonia. Että säälipisteet irtosi aika helposti. Ja vielä sairaat lapset bonuksena.

Petra: Minä en tiedä mistä Olympos alkaa ja Cirali loppuu. Joten minulle se koko ranta on Olymposta:). Minäkin rakastan sitä tietä ja aluetta. Ja kuule, siitä on mooonta postausta tulossa.

Pepi kirjoitti...

Mielettömät kuvat!
Näistä jos mistä sai voimaa aamuun :) - toisin, jos olisi vielä hetken niitä tuijotellut, olisikin ehkä tehnyt mieli pötkähtää takaisin sänkyyn ja uneksia olevansa itse mukana kuvien elämässä....

Mine kirjoitti...

Pepi: Onhan nämä sellaisia paratiiseja. Ei ihme, että turisteja riittää. Ja kaikkein ihanimmat on ne poukamat ja hetket, jotka saa ihan itselleen, ilman väkijoukkoja. Se onnistuisi varmaan, jos asuisi tai kävisi tuolla turistisesongin ulkopuolella. Silloin olisi tosin viileämmät vedet, joten itseltä jäisi uimisen ilo kokematta.

Mine kirjoitti...

Pepi: Tänään mies tulee takaisin ja saan ne lehdet:). KIITOS VIELÄ!

Amalia kirjoitti...

Oltii kiertomatkalla. Kemerissä, Pamukkaalessa ja Belekissä. Hieno reissu. Voi voi, kun sitä kielitaitoa ei oo, kun vaan tää kotonen suomi.

Mine kirjoitti...

Amalia: No sitten tulee vielä tuttuja paikkoja sinulle vastaan tällä meidänkin matkalla. Eihän sitä voi kieltä osata jos vain matkalle tulee. Sitä varten on onneksi oppaat olemassa. Ja paikallisten tahto ymmärtää ilman yhteistä kieltä:).

Pepi kirjoitti...

Olepa hyvä vaan :)
Jos olis löytynyt isompi kuori olisi tullut vielä muutama lisää, mutta näillä nyt mentiin!

Hauskat nuo seuraavan postauksen tulet! Koskaan nähnyt missään vastaavia!!

Kirjailijatar kirjoitti...

Voi miten kertakaikkisen kaunista. Ja näyttää sellaiselta rannalta, jossa voisin viihtyä. Olen vähän vaativat rantojen suhteen, en viihdy ihan missä vaan :)

Mine kirjoitti...

Pepi: Kilot tulevat aina vastaan. Kiitetään siis pienistä muistamisista:).

Kirjailijatar: Minäkin olen vaativa. En tykkää siitä, että ollaan vieri vieressä ja maataan nenä kiinni toisen aurinkopedissä. Minä kaipaisin luonnonrantoja, jotka ova siistejä, mutta ei liian tehtyjä. Inhoan auringonottoa, joten minä tulen rannalle uimaan. Silloin siellä pitää olla tilaan uida.