"Istanbul on kymmenen miljoonan elämän sekamelska. Se on kymmenen miljoonan sotkuisen tarinan avoin kirja. Istanbul on heräämässä levottomasta unestaan, valmiina ruuhka-ajan kaaokseen. Tästä eteenpäin on liikaa rukouksia, joihin vastata, liikaa rienauksia, joita huomata, ja liikaa syntisiä, yhtä lailla kuin viattomiakin, joita pitää silmällä. Istanbulissa on jo aamu." Elif Shafak: Kirottu Istanbul.
Tervetuloa mukaan matkalle. Tämä blogi kulkee Turkissa ja sen lähialueilla, ajaa Suomeen ja takaisin sekä kurkistelee porttikongeihin ja uusille lenkkipoluille Istanbulissa. Unohtamatta arkea ja juhlaa.

lauantai 25. elokuuta 2012

289. tarina (Istanbul- tavattiin)

Tapasin erään suomalaisen naisen muutamia vuosia sitten koululla. Hän oli pirteä ja hymyilevä alakoulun opettaja. Minä olin äiti, joka kuljetin lastani kouluun. Meillä oli toiset nimet ja oikeat elämät. Tervehdimme pihoilla ja ovilla, molemmat menossa omiin suuntiinsa. Lastemme polut sen sijaan yhtyivät ja tulivat kavereiksi koulussa ja vapaa-ajallakin. Kunnes naisen ja pojan tiet veivät toisiin maisemiin.

Internetistä löysin hänet uudelleen. Seuraten kuinka elämä kuljetti perhettä Antalyan kautta Suomeen. Perustaessani oman blogini, minusta tuli Mine. Hän oli blogistanian Karoliina. Tässä maailmassa me olemme blogitutut. Tiedämme toisistamme asioita, joita kirjoittaja haluaa kertoa. Elämme mukana rajoitetusti kirjoittajan elämänvaiheissa tai matkoissa. Jaamme joitakin yhteisiä mielenkiinnon kohteita ja joskus astumme netistä kohdataksemme oikeassa elämässä. Sitä kutsutaan kuulema blogitapaamiseksi.

Karoliinan kanssa päätimme vaihtaa kirjoja. Minä lähetin Suomeen turkkilaisia ja hän saapui Istanbuliin suomalaiset kirjat kassissaan. Tapasimme Tünelin pysäkillä ja kävelimme aamupalalle Limonlu Bahçeen. Halusin tietää millaista elämä on Suomessa, miten lasten elämä muuttuu siirryttäessä suljetusta ja rajoitetusta Istanbulin elämästä vapaaseen suomalaiseen. Mikä on vaikeaa ja mikä hyvää. Joimme Limonataa ja söimme aamupalasta kaiken muun paitsi makkarat. Karoliina syötti paikan kilpikonnat ja kissat.







Me molemmat olemme Orhanin ystäviä. Minä luin Istanbulin, Lumen, Viattomuuden museon ja kasan muita. Karoliina toivoi juuri sitä Istanbulia, alkuperäisellä kielellä. Kun nyt aamupalan jälkeen päädyimme ulos ja vastaan tuli kyltti "Viattomuuden museo", ei siellä voinut olla käymättä. Pääsimme sisään turkkilaisella hinnalla ja kiersimme katsomassa seinää, jossa oli ne tupakan tumpit. Vitriinejä täynnä erilaisia asioita ja kuvia seinillä. Kaikessa viittaukset kirjaan, joka museoon tullessa kannattaa olla luettuna. Ja mukana, sillä kirjan sivuilta löytyy kohta, joka toimii vapaalippuna tähän hassuun pieneen museoon.



Museon vierustalta alkoivat antiikkikujat. Niitä pitkin oli hyvä harhailla Istiklalkatua kohden. Ihastella aarteita ja miettiä mitä ostaisi, jos olisi tilaa. Minä olen perinyt äidinmaidosta rakkauden kaikkea vanhaa kohtaan. Jostakin kumman syystä se ei vain näy meillä kotona. Karoliinasta en tiedä, sillä sitä hänen bloginsa ei kerro.









Istiklalilla hyvästeltiin. Karoliina jatkoi lomailuaan, minua odotti kotona neljä suuta, jotka pitäisi ruokkia. Kävelin lautalle ja ihastelin kirjaani. Se oli tarkoitus lukea elokuun lomamatkalla, mutta ajattelin, että jos hiukan vilkaisen. Ihan vain vähän. Ensimmäiseltä sivulta tarina vei tarinan kertojan. Astuin Elifin Kirottuun Istanbuliin, enkä päässyt sieltä pois ennen viimeistä sivua. Ja silloin harmitti. Nyt se jo loppui.


Karoliinan version tapaamisestamme voitte kurkata täältä. Kiitos vielä kirjoista, olemme nyt ne molemmat lukeneet ja laitan hyvän kiertämään muille tutuille suomalaisille...

15 kommenttia :

Aili-mummo kirjoitti...

Hieno kertomus, Kiitos Mine!<33333

Kävin lukemassa myös Karoliinan tarinan, ja mielestäni se kävi yhteen sinun tarinasi kanssa;)))

Iloa ja valoa syksyysi, Mine!<3333

Yaelian kirjoitti...

Ihana tarina taas ja jännästi blogimaailma saattoi teidät taas yhteen:) Minulla on Orhanin Viattomuuden Museo(englanniksi).En ole sitä vielä aloittanut,koska on niin monta lukematonta kirjaa...

Daniela kirjoitti...

Aivan ihana tarina mine. Sai minut hymyilemään :).

Mukavaa viikonloppu!

Saga kirjoitti...

Täällä yksi vanhan tavaran ihailija -niitä löytyy kotoa melko paljon ja kaikki käytössä. Hienoja kuvia antiikkikujilta, tuo turkoosi ovi on aivan mahtava.

Viattomuuden museossa haluaisin käydä. Kirjaa en tosin ole lukenut, muita Pamukin kirjoja kylläkin.

Karoliina kirjoitti...

Kiitos vain mukavasta paivasta!

Muistan, kun vierailimme teilla jonain joulunaikana muutama vuosi sitten. Kodistanne huokui seesteisyys, onnellisuus ja rakkaus. Kotinne oli taysin asujiensa kuva :)

Niin, ja rakastan sinun tavoin vanhaa tavaraa, kun vain olisi sille tilaa... Tanaan juuri hain siskoni varastosta vanhat, ukkini minulle vuonna 1978 tekemat puiset nukenvaunut ja nukensangyn, ne ovat ihanat vaikka eivat viela niin hirvean vanhat olekaan ;)

Mine kirjoitti...

Aili: Kiitos Aili, syksyä odotellessa. Mies matkusti tänään Suomeen kokoukseen. Mummolasta tuli viestiä, että asteita on 14,6 ja sauna lämpeää. Melkein käy kateeksi.

Yaelian: Sehän on hyvä tilanne, jos on paljon luettavaa. Minulla on taas kaikki loppu. Jouluna ostan kirjoja sitten urakalla. Se on varma se.

Daniela: Onneksi maailmassa on hyviä tarinoita. Ja mukavia ihmisiä. Hymy on aina hyväksi.

Saga: Minä päätin, että täytyisi alkaa keräämään. Yksi kaappi kummittelee tuolla Kadiköyssä. Toivon sitä varmaan synttärilahjaksi, sitten kun taloudellinen tilanteemme sen sallii...

Karoliina: Kiitos, olipas ystävällisesti sanottu. Ei täällä aina niin seesteistä ole, mutta tovottavasti aina katon alla asuu kuitenkin rakkaus.

Vanhan lisäksi omatekemässä on arvonsa. Kiva, kun aarteesi oli sinua odottamassa. Terveiset kotiväelle!

Anonyymi kirjoitti...

Oikeastaan aika jännittävää, että voi tavata ihmisiä maailmalla kasvokkain, kun muuten kontaktit ovat täällä virtuaalimaailmassa ! Tai tehän taidatte tuntea muutoinkin ? Niin ymmärsin...

Välillä kuulee, kun ihmiset kertovat löytäneensä netistä puolisonkin; ei kai sentään blogeista tai miksi ei ?

Teillä oli hyvä tapaaminen ! Luin myös Karoliinan kertoman tapaamisesta. Ihastutti teidän kummankin valokuvat; kauniita, mutta oikeastaan aika erilaisia. Se turkoosi ovi oli upea, samoin sinun matkalaukut !

Onkohan kukaan pettynyt noissa tapaamisissa toiseen ? Tuntunut vieraalta tai väärältä ? Luulisi senkin olevan mahdollista ? Toisaalta elämäähän sekin olisi... Ja voihan niitä pettymyksiä tulla vastaan myös ihmisten kanssa, joita on tuntenut vuosikymmeniä !

Hyvää viikonloppua ja alkavaa viikkoa ! Toivottavasti helle helpottaa ! Uutisissa kyllä näytettiin teille ja sinne muualle vieläkin todella kuumaa... t:Tiina

Mine kirjoitti...

Tiina: Niin me olimme jo tutut aikaisemmin. Karoliinan lisäksi minun blogitapaamiseni ovat kyllä vähäiset, mutta molemmista on jäänyt ihan hyvä mieli. Sitä voi yllättävän paljon oppia ihmisistä blogienkin kautta ja oppia ainakin sen, että mikä on yhteistä. Siitähän sitä sitten on hyvä jutella.

Yleensä sitä kai ihmisten kanssa pettyy lähinnä omiin odotuksiin? Jokaisella ihmisellä on hyvät ja huonot puolensa. Toisten kanssa synkkaa paremmin, toisten kanssa huonommin. Sellaistahan se on tämä elämä.

Helteen hellittämistä täälläkin toivotaan. Etenkin täällä silitysraudan ääressä, jonne pitäisi taas suunnata...

Anonyymi kirjoitti...

Olet oikeassa tuosta "omista odotuksista"; olen vaan ollut niissä tunnelmissa tässä pari kolme päivää... Onneksi tunnelmmat eivät liity kotiin tai läheisiin; työasioita tässä murehdin. En kyllä viitsisi näin paljon ruutia poltaa töiden suhteen; työ on VAAN työtä ! Senkun jaksaisi aina muistaa, kun tunteet kuumenevat...

Minullakin on juuri nyt "blogitapaaminen" vähän epävirallisesti: "Pikkujuttujen" vauhdikkaat ja mukavat lapset ovat kylässä täällä Kummitädin luona. Paistoin vinon pinon lettuja ja nyt juoksevat tuossa edes takaisin; ovat piilosta. t: Tiina

Minun piti tehdä yksi esitelmä perjantaita varten, mutta taitaa jäädä huomiseen...

Mine kirjoitti...

Tiina: Kuulostaa justiinsa parhaalta blogitapaamiselta. Sen vuoksi voi esitelmiä hieman siirtää. Kiitos postista, vastasinkin siihen laveasti:).

Anonyymi kirjoitti...

Vielä lyhyesti tähän iltaan; KIITOS sähköpostista ! Se ilahdutti kovin. t: Tiina

Mine kirjoitti...

Tiina: Kuin myös:).

Vihreatniityt kirjoitti...

Olipa mukavaa lukea blogitapaamisestasi. Minä olen tavannut myös blogikavereita ja ihan mukavia ne ovat olleet. Ei kaikkien kanssa voisi kuvitellakkaan olevansa paras kaveri, mutta ihan positiivinen mieli niistä on jäänyt.
Itse kirjoitan edelleen nimimerkin takana, enkä ole edes kuvia laittanut itsestäni enkä perheestäni. Ihan hyvin voisin tulla kaapista ulos, mutta jotenkin näin tuntuu paremmalta. Luulen, että blogi-minä vastaa hyvin paljon oikeaa minääni. Ihan kaikesta en tietysti kirjoita, ja senkin olen oppinut, että jotkut mielipiteeni jätän pois blogista. Miksi pitäisi ruveta selittelemään miksi olen jostakin asiasta jotain mieltä tai vääntämään kättä ventovieraan ihmisen kanssa omassa blogissani?
Joiltakin ihmisiltä näytää kylläkin puttuvan taju ymmärtää, että se mitä kirjoitan asuinmaastani on minun mielipiteeni maasta tai sen menosta. Yleistän, koska muuten en voisi kirjoittaa kuin tilastoja. Näen ja koen asiat omalla tavallani, joku toinen täällä asuva voi tuntea ja kokea asiat toisin.

No, tulipas taas paasattua. Postauksesi pisti vaan miettimään näitä asioita.

Kirjailijatar kirjoitti...

Piti käydä välillä iltatouhuissa, niin jäi tämä kommentointi kesken....mutta siis. Me olemme olleet kaksi kertaa tuon Viattomuuden museon oven takana! Viimeksi sen piti jo olla auki, mutta eihän se sitten ollutkaan. Olisin niin halunnut käydä siellä. Pitääpä siis tulla vielä joskus sinne :)

Mine kirjoitti...

Vihreatniityt: Niin, me näemme asiat luonnollisesti eri tavoin, näissä uusissa kotimaissammekin. Joku mikä on toiselle herttaista on toiselle ärsyttävää. Luonnollisesti sitä voisi luulla, että omassa blogissaan sitä saisi sanoa niitä omia mielipiteitään asioista:).

Minä järjestäisin mielelläni kanssasi blogitapaamisen. Irlannissa, jos rahapussini sietäisi. Istanbulissa, jos sinun rahapussisi sietäisi. Tai Suomessa, jos tiet kohtaisivat...

Kirjailijatar: Niin, ei siinä muu auta, kun tulla taas:). Muista ottaa kirja mukaan, niin pääsee yksi ilmaiseksi. Minulla ei ollut viimeksi kirjaa mukana, joten täytyy tehdä vielä joskus uusi reissu.