Se toinen syy Demreen tuloon oli Pyhän Nicholaksen kirkko. Kirkon löytää Demren keskusaukiolta. Turkin kielisissä opasteissa lukee: Joulupukin museo. Edellisellä kerralla emme tulleet käyneeksi kirkossa sisällä. Ihmettelimme vain keskusaukiolla seissyttä haalistunutta ja hyvin mautonta patsasta, punapukuista joulupukkia. Ehkä siitä tuli tunne, että kirkossa ei todennäköisesti ole paljoakaan katsottavaa? Olimme väärässä.
Joulupukkipatsas oli ensinnäkin hävinnyt. Kirkon pihalla seisoi tyylikkäämpi pyhimystä esittävä patsas, joka oli tehty metallista. Eikä ainakaan ollut punainen. Kirkossa oli restaurointi menossa. Sekä sisällä, että ulkona. Meidät otti heti sisääntullessamme vastaan tämä alla oleva kuva. Suomen pyhimys:)? Iloksemme kirkossa oli monia säilyneitä maalauksia sekä todella kauniita lattioita siellä täällä. Kuljin siis vuorotellen katse kohti lattiaa, vuoroin kohti seiniä ja kattoja.
St. Nicholaksen tarinan Myran piispasta joulupuksiksi olen kertonut aiemmin täällä. En aio sitä toistaa, joten käykääpä tuolta lukemassa. Saatte samalla hieman joulutunnelmaa keskelle alkusyksyä. Pyhimyksenä hän tuntui olevan erityisen tärkeä ainakin venäläisille turisteille, jotka kävivät haudalla rukoilemassa. Eikä ihmekään, sillä itse Venäjän tsaari Nicholas I rahoitti kirkolle katon ja kellotornin vuonna 1862. Nykyään Nicholas ei enää makaa haudassaan, sillä Italialaiset kävivät hakemassa hänet Bariin vuonna 1087 ja jättivät kirkkoon vain tyhjän sargofakin.
Ehdottomasti käynnin arvoinen kirkko!
7 kommenttia :
Ihania mosaiikkeja ja maalauksia. Hienoa, että restauroidaan.
Mikä musta siinä rapulla makaa? Kuollut koira? Missä hänen perhe?
Voi ei Leena, vaan ihan elävä. Niitä koiria oli monta, makailivat hautasyvennyksissä ja kivetyksillä. Oli viileät ja hyvät oltavat ulkona paahtavalta helteeltä suojassa. Saivat olla rauhassa, kukaan ei ajanut pois vaan hyvänä pitivät:).
Olipas mielenkiintoinen paikka ! Tuota joulupukki yhteyttä en vielä tajunnut, mutta otan vinkistä vaarin ja käyn tänään vielä katsomassa / lukemassa lisää... t: Tiina
Veimme eilen Esikoisen Helsinkiin ja tänään oli (on) yliopiston avajaiset. Aika näyttää, kuinka Neidon siivet kantavat... Ylioppilaskoti vaikutti hyvältä; jopa tälläisestä ylisuojelevasta äidistä ! Laitettiin huone kuntoon porukalla ja haettiin Ikeasta vahvistusta kalustukseen. Pystyin olemaan itkemättä koko päivän, mutta kotimatkalla olin pakahtua. En sentään nyyhkinyt koko matkaa, mutta kyllä oli autossa vaisu tunnelma... Henkiin jäätiin !
Tänään työnohjauksessa "istutin tupijumeja kantoihin" ja ehkä vähän bensaa... Pää alkaa olla siltä osin kasassa; minulla on niin taitava työnohjaaja ! En kyllä vieläkään kilju riemusta, mutta hengittää jo voi ilman isompia ahdistuksia...
Tiina: Hyvä, kun sait työstettyä. Kyllä se kanto lähtee, tai ainakin se(kin) joutuu kärsimään:). Meillä laitettiin tyttöjä kouluun. Esikoista ja kuopusta. Esikoinen hyppäsi itse aamulla bussiin, kuopusta vietiin miehen kanssa yhdessä. Kirjoitinkin siitä ihan oman postauksen. Olihan se sen verran tärkeä etappi niin lapselle kuin äidillekin.
Olen kaynyt tuolla kauan sitten, joten pitaisi kayda nyt uudelleen, kun ovat restauroineet.
Mina myös olen jonain joulunaikana kirjoittanut tasta asiasta blogiini.
Hauskaa- meillä oli tässä taannoin erään turkkilaisen kanssa keskustelua mistä se Joulupukki tuleekaan. Taisi voimaakkaan suomalaisen väännön jälkeen päättyä 50-50 kummankaan antamatta periksi.:)
Ja hienoa, lenkkeily on mukavaa, sanoo hän, joka vielä lenkkeilee jääkaapin ja sohvan väliä. Hyvä sinä ja onnea kuopukselle koulutielle.
Sateenkaari: En tiedä kuinka paljon se on muuttunut, sillä tämä oli meidän ensimmäinen käynti tuolla sisällä. Emme odottaneet siltä mitään, mutta se oli yksi hienoimpia kirkkoja mitä olemme Turkissa nähneet.
Pikkujutut: Minä annoin periksi. Pitäköön pukin, kun antoivat sille noin hienon kristillisen perinteen. Ja lenkkeilystä; toistaiseksi se on jäänyt siihen yhteen kertaan. Eilinen meni migreenissä maatessa ja tänään on pitänyt olla lihapiirakoiden tuoksuinen äiti.
Lähetä kommentti