301. tarina (Saklıkent Gorge- takaisin kanjoniin)

Oli aika jättää Kaş ja jatkaa matkaa. Seuraava etappimme oli Ölüdeniz, mutta matkan varrella kävimme katsomassa muutaman paikan. Melko pian Kaşin jälkeen oli ensinnäkin Mavi mağra eli Sininen luola. Sinne tehtiin laivamatkoja mm. Kaşista ja Kalkanista, sillä luolalle pääsi vain mereltä käsin tai kapuamalla alas kivikkoista rinnettä autotieltä. Mies kapusi kivikot ja kävi nappaamassa kuvan. 

Hieman eteenpäin luolalta oli rappuset alas Kaputaşin kanjoniin. Kanjonin merenpuolelle antavassa päässä oli hiekaranta, jonka moni oli löytänyt. Autoja oli runsaasti parkissa tien vierustalla. Tyydyimme siis nappaamaan kuvan sieltäkin ohi mennessä.

Seuraavaksi päädyimme tämänkertaiseen esittelykohteeseeni, Saklıkent Gorgeen. Tämä Akdağlar-vuoristossa oleva kanjoni on huimat 18 km pitkä. Leveys vaihtelee matkan varrella aika leveästä niin kapeaan, että auringonvalokaan ei pääse alas asti. Me olimme nyt jo niin "kokeneita" kanjonikävelijöitä, että lähdimme kameran kanssa matkaan.

Alku olikin melkoinen. Kiviltä piti hypätä alas yllättävän lujasti virtaavaan veteen, joka oli todella kylmää. Aikaisemmin tässä ollut naru, oli korvattu avuliailla pojilla, jotka tietysti halusivat palveluksistaan maksua. Mies suojeli kameraa, minä laukkua. Kolmoselta lähti virrassa sandaali jalasta ja se meni menojaan. Lopulta pojat kantoivat sekä kolmosen, että kuopuksen ja taluttivat äidin sekä esikoisen yli virran. Sitten alkoikin leppoisammat kävelyt. Onneksi:).

Putoukselle asti kävelimme koko porukka. Sitten alkoikin vaikeampi osuus. Pääsin putouksen ali vielä kameran kanssa, mutta sitten oli jo niin syvää, että en uskaltanut jatkaa. Miesväki lähti siis etenemään ja me tyttöjen kanssa paluumatkalle. Avulias miesjoukko avusti ja nosti kuopusta pahimpien paikkojen yli. Muuten emme olisi kyllä selvinneetkään. Sen verran haastavaa kulkeminen oli, lähinnä kameran takia.

Virran yli selvisimme jotenkin. Loppunousussa meitä matkan aikana avustanut mies kaatui kameroineen umpisukkeluksiin. Kyllä meitä harmitti hänen puolestaan ja koin siitä syyllisyyttä pitkän aikaa. Kaatuminen ei kyllä ollut meidän vika, mutta ajattelin, että kääntyikö hän vielä varmistamaan, että olimme päässeet perille ja kaatui sen tähden? Siinä vaiheessa oma mies oli ottanut meidät jo kiinni ja nappasi kuopuksen syliin loppumatkaksi. 

Kolmonen sai uudet sandaalit. Reipas kaveri oli kävellyt koko pitkän matkan kivikoissa vain yhdellä kengällä:). Kuopuksen bikinien yläosa puolestaan hukattiin tähän hauskaan ravintolaan, jossa söimme seikkailujemme päätteeksi. Ruoka oli ihan ylihintaista, mutta miljöö oli todella hauska. Lapset saivat soudella näillä suurilla renkailla ruokaa odottaessa.

Minä, antiliikkuja, läysin siis itselleni sopivan urheilulajin, kanjonikävelyn. Onpa harmi, että sitä ei voi harrastaa täällä Istanbulissa.