383. tarina (Arkeni - neljät häät... osa 1)

Tiina toivoi, että kertoisin turkkilaisista häistä. Tässä kohden piti oikeasti miettiä. Olen kyllä ollut useimmissakin häissä, mutta ne kaikki ovat olleet niin kovin erilaisia. On ollut avioliittotoimisto-häitä, turkkilaisia musiikki täysille ja tanssit pystyyn-häitä, suomalaisturkkilaisia häitä ja sitten kirkkohäitä, joissa ei ole niinkään kyse turkkilaisista häistä vaan kristillisistä häistä. Pitänee siis kertoa kaikista näistä neljistä häistä, jotta tulisi oikeammanlainen kuva?

Sitä odottaisi tällaisen vieraanvaraisuuskulttuurin keskellä, että häissä ja muissakin juhlissa pöydät notkuu ja juhla kestää loputtomiin. Siksi ensimmäiset avioliittotoimisto (Evlendirme dairesi) - häät olivat varsin kummallinen kokemus. Ystävämme tytär, jota emme edes itse tunteneet, oli menossa naimisiin. Meidät oli kutsuttu paikalle. Kokoonnuimme siis juhlatamineissamme tuon suuren Evlendirme dairesin eteen ja astuimme sisään sen suureen odotushalliin. Väkeä oli hurjasti paikalla ja pian huomasimme, että kaikki emme ole tulleet todellakaan samaan juhlaan, vaan siellä täällä meni morsiuspareja. Neuvoa kysyessämme, joku kertoi, että seunustalta olevista valotauluista voi etsiä oman parin nimen ja sen perässä oleva koodi kertoo missä salissa heidät vihitään. Saleja oli kymmenittäin, joten jo siitä voinee päätellä, että Turkissa avioliittoon vielä astellaan tiheästi.

Lopulta olimme oikean salin luona ja ystävämme löysi meidät ovelta kurkkimasta. Tulimme johdatelluksi tuon elokuvamaisen salin etuosaan morsiammen isän kanssa istumaan. Istuuduimme penkkiin odottamaan. Tasan sovittuna aikana saapui tuomari ja hääpari täysissä tällingeissään ja istuivat lavalle varatun pöydän ääreen. Heiltä kysyttiin aiheeseen liittyviä kysymyksiä, tuomari piti pienen puhuttelun ja lopulta kirjoitettiin avioliittotodistus tms. Yleisö taputti ja tuomari poistui paikalta. Koko hommaan oli mennyt ehkä noin 10-15 minuuttia. Aikalailla samanlainen toimenpide, kun siviilivihkiminen Suomessa?

Pian meitä vieraita alettiin johdatella määrätietoistesti toisesta ovesta ulos,  sillä tätäkin salia tarvittiin pian uusiin häihin. Eli viimeisin pari uunista ulos ja uutta peltiä sisälle. Tulo-ovella jo seisoi kärsimättömänä seuraavan parin yleisö, joka valui sisälle samaa tahtia kun me kävelimme pois. Kävelimme siis ulos toiseen halliin, jossa hääpari seisoi odottamassa. Alkoi lahjarahojen ripustaminen paiskunnassa roikkuviin nauhoihin. Sitä mukaan ripustajasta ja pariskunnasta napattiin kuva, heille annettiin hääkarkki ja ohjattiin jonottamaan kuvan tulostusta. Sitten vain ovesta ulos ja häät oli juhlittu. Koko toimenpiteeseen oli mennyt ehkä vähän yli puolituntia ja me olimme pöllämystyneitä. Tässäkö kaikki, mitäs nyt tehdään? Kun oli niin nälkäkin, niin mentiin sitten itseksemme syömään.

Jos pariskunnalla on edes hieman rahaa, kutsutaan vieraat myös "musiikki täysille ja tanssit pystyyn- tilaisuuteen". Ne järjestetään yleensä hääsalongeissa eli sitä varten suunnitelluissa suurissa tiloissa. Kaava on näissäkin aina yleensä sama. Tilaan lähdetään yleensä morsiamen kotoa. Tai lähisuku ja ystävät lähtevät tööttäävänä autoletkana. Ensin tulee morsiusparin auto, jota seuraa liinoin merkityt hääseurueen autot. Kierretään lähiteitä ja töötätään, että koko seutukunta varmasti kuulee. Mitä pitempi ja äänekkäämpi letka, sitä parempi. Joka risteyksessä lapset kieppuvat vaarallisesti hääseurueen auton ympärillä, sillä pyytävälle kuuluisi antaa rahaa. Minusta näyttää, että kukaan ei enää anna. Se ei estä yrittämistä ja uskaliaimmat lapset makoilevat auton konepelleillä ruinaamassa saataviaan.

Lopulta saavutaan hääsalonkiin, johon muut vieraat ovat tulleet suoraan kodeistaan. Musiikki soi niin lujaa, että ei tarvitse kuvitellakaan keskustelevansa kenenkään kanssa mitään koko iltana. Istutaan missä nyt sattuu olemaan tilaa ja sitten odotetaan. Morsiusparin saapuessa heidät ohjataan omalle paikalleen. Illan kuluessa on tarjoilua. Unohda tosin edelleen ruoat ja notkuvat pöydät. Vaatimattomimmillaan tarjoilut ovat olleet mehupurkki ja pala kakkua. Runsaimmillaan meidän käymissämme häissä on tullut lautanen, jossa on ollut vaikka pala börekkiä, pala kakkua ja muutama keksi, sekä se mehu tai limsa. Itse voi ostaa salongista kahvia, teetä ja pikkupurtavia.  Tai sitten ei. Sekin riippuu salongista.

Entä sitten ohjelma? Jos pariskunnalla on varaa pitää hääsalonki-häät, on ohjelmassa hääkakun leikkaaminen, rahojen ripustaminen ja tanssia. Juuri tuossa järjestyksessä tai sitten vaihtaen ripustamisen ja kakun leikkaamisen paikkaa. Rahat ripustetaan siis juhlan alkuvaihessa, eikä avioliittotoimistolla, kuten edellä kuvaamissani häissä. Kuuluttaja kertoo, hieman liioitellen, paljonko kukakin ripusti. Rahan sijasta voi myös antaa kultaa. Kultaa myydään sekä ketjuina, rannerenkaina tai sitten eriarvoisina kultakolikkoina. Myös kulta ripustetaan morsiuspariin. Kun kaikki lahjat on annettu, poistuu hääpari takahuoneeseen laskemaan päivän saldon ja jättämässä rahat parempaan talteen. Ja sitten voi tanssi alkaa.

Turkkilaiseen juhlaan kuin juhlaan kuuluu siis kovaääninen musiikki ja rivitanssit. Musiikki tulee joko nauhalta tai sitten paikalle tulee rumpali ja pillipiipari. Nämä kaksikin saavat soittimistaan sellaiset desibelit, että Suomessa jo vaadittaisi kuulosuojainten käyttöä. Siellä menee sekaisin mummot ja tyttöset, miehet ja naiset. Ikään ja sukupuoleen katsomatta. Myös ulkomaalaista halutaan mukaan, ehkä sitten siksi juhlan hassuttelu-aiheeksi, kun voi katsoa miten pieleen se tanssii:). Itse en tanssi ja joka juhlan ohjelmanumeroni onkin kieltäytyä sitkeästi sitkeistä tanssikutsuista. Jos suinkin omistaisin edes jonkun sorttisen rytmitajun, olisin kyllä opetellut, sillä minusta nämä kansantanssit ovat hauskan näköisiä. Joskin täytyy tunnustaa, että ei niitä nyt jaksa kovin montaa tuntia siinä melutasossa katsella, vaan mitta täyttyy kovin nopeasti ja viimeistään parin tunnin päästä sitä rupeaa miettimään, että jokohan olisi soveliasta poistua vaihvihkaa paikalta....

Häät ovat siis Turkissakin suuri taloudellinen ponnistus. Vieraita pitäisi saada kutsuttua paljon, sillä monelle köyhemmälle parille nämä häistä saadut raha- ja kultalahjat ovat varsin oleellinen pesämuna yhteisen taipaleen aluksi. Ja jos rahaa ei oikein ole, ymmärtäähän sen, että on vaikea järjestää mitään isoja pitohäitä. Suurin taloudellinen ponnistelu häistä kyllä edelleen tulee vanhemmille, sillä joku kirjoittamaton sääntö täälla on, että nuorelle parille pitää vanhempien kustantaa ensiasunnon huonekalut. En muista nyt mitä huoneita piti kummankin vanhemman kalustaa, mutta aika tasan se taitaa mennä puoleksi ja puoleksi. Eikä mikään vanha käy, vaan uutta sen olla pitää. Kodinkoneineen kaikkineen tämä on suuri summa. Lähisuvulta odotetaan myös aika suuria kulta tai rahasummia lahjaksi, joten monesti on nähnyt ystävien kasvoilla huolen ryppyjä sukulaisten häiden lähestyessä. 

Jatkuu seuraavassa numerossa...

ps. Olen pahoillani, mutta kuvat on kyllä tosi surkeita. Tilat ovat pimeitä tai sitten ihmiset liian tunnistettavia....