"Istanbul on kymmenen miljoonan elämän sekamelska. Se on kymmenen miljoonan sotkuisen tarinan avoin kirja. Istanbul on heräämässä levottomasta unestaan, valmiina ruuhka-ajan kaaokseen. Tästä eteenpäin on liikaa rukouksia, joihin vastata, liikaa rienauksia, joita huomata, ja liikaa syntisiä, yhtä lailla kuin viattomiakin, joita pitää silmällä. Istanbulissa on jo aamu." Elif Shafak: Kirottu Istanbul.
Tervetuloa mukaan matkalle. Tämä blogi kulkee Turkissa ja sen lähialueilla, ajaa Suomeen ja takaisin sekä kurkistelee porttikongeihin ja uusille lenkkipoluille Istanbulissa. Unohtamatta arkea ja juhlaa.

sunnuntai 1. syyskuuta 2013

524.tarina (Sattui kerran Liettuassa)

Kauan kauan sitten, kun Liettuassa asui suurherttua nimeltä Kestutis ja maan pääkaupunkin nimi oli Trakai, aloitettiin linnan rakannustyöt Galve-järven pieneen saareen. Linnaan rakennettiin kuusi kerrosta ja se kohosi 35 metrin korkeuteen. Kestutis ei ehtinyt punatiilisestä linnastaan nauttimaan, mutta isänsä kuoleman jälkeen linnan rakennustöitä jatkoi hänen poikansa Vytautas Suuri. Vytautas oli Liettuan suuriruhtinas vuosina 1392-1430 ja Liettuassa hänet nähdään edelleenkin kansallissankarina. Silloin maan rajat ulottuivat vielä Itämereltä aina Mustallemerelle saakka. 

Vuoden 1390 loppupuolella Vytautas teki merkilliset kaupat ja osti noin 380 karaiimiperhettä Krimiltä ja toi heidät asumaan Trakaihin henkivartioinaan. Karaiimit saivat nauttia Liettuassa etuoikeuksia ja aina 1800-luvun puolivälille heillä oli itsehallinto. Uskonnoltaan nämä karaiimit olivat juutalaisia, jotka hyväksyivät pyhäksi kirjakseen ainoastaan heprealaisen Raamatun (meidän Vanha Testamentti), mutta hylkäsivät muiden juutalaisten suullisen lain.

Kaikkea sitä oppii, kun matkustaa. Täytyy tunnustaa, että en tiennyt mitään Liettuan herttuoista, saati sitten Karaiimeista ennen matkustamistani Trakaihin. Mutta nyt tiedän ja jotenkin se hymyilyttää. Etenkin kun nykypäivän Trakai on noin 5400 asukkaan suloinen puutalokylä, jonka edustalla nousee edelleen se Kestutisin ja Vytaunaksen linna. Ja jossakin kylän kaduilla asustelee edelleen 60 karaiimiperhettä, muistona Liettuan suurherttuan ostoksista.












Ja se linna. 1400-luvulla esilinnan muureja vahvistettiin 2,5 metrisiksi ja korotettiin entisestään. Muurit saivat myös ampumatasanteensa ja esilinnan nurkkiin rakennettin kolme suurikokoista puolustustornia. Mistä uhka mahtoikaan tulla, jos maa ylti mereltä merelle ja Trakai seisoi siellä keskellä mannerta, järven rannalla? En ymmärrä. Vasta Tannenbergin taistelun jälkeen vuonna 1410 liettualaisten mielestä linna menetti sotilaallisen merkityksensä. Tämän jälkeen se saikin toimia asuinlinnana, myöhemmin se toimi kesäasuntona ja vankilanakin, kunnes 1600-luvulla se vaurioitui sodassa ja hylättiin pariksisadaksi vuodeksi. 1900-luvulla ryhdyttiin taas kunnostustöihin ja palautettiin linna 1400-luvun tyyliinsä. Meille linnan ovet ei kyllä auenneet, sillä olimme liikkeellä aukioloaikojen jälkeen.








Trakai jäi kyllä mieleen muistakin syistä, kun karaiimeista ja herttuoista linnoineen. Olin näet varannut meille mökin järven toiselta puolen ja se sattui sijaitsemaan liettualais-englantilaisen pariskunnan pihalla. Herrasväki oli tavannut toisensa internetissä samanlaisten koiriensa vuoksi. Näin mies ja koira saapuivat Liettuaan ja asettuivat asumaan yhteen naisen ja koiran kanssa. Koirat vaan eivät voineet sietää toisiaan ja niinpä mies koirineen asuu pihalla sijaitsevassa mökissä ja nainen koirineen talossa. Me taas asettauduimme pihaan valmistuneeseen mökkiin ja saimme luvan pistää pihasaunan lämpenemään. Miehen lämmittäessä saunaa, kävelin pitkin mökkiteitä ja huokailin syvään. Liettuassa tuntui yhtäaikaa niin kotoiselle, mutta kuitenkin sopivasti myös vieraalle. Ja illan kesäaurinko helli ulkosuomalaista, joka odotti iltasaunaa ja vilvoittelua pihalla.










Aamulla pakattiin autoa ja isäntämme järjesti lapsille ohjelmaa. Pihaan oli kuulema piiloutunut kirjava Magic Egg, jonka löytäjä saisi pitää. Sitä etsittiin kilvan puupinojen takaa ja kukkapuskista. Kuopus oli se onnellinen, joka munan lopulta löysi. Hyvästelimme hauskan isäntäväen ja ikkunasta huiskutettiin miehelle, naiselle ja koirille.



Muutaman kymmenen metrin ajon jälkeen alkoi autoon ilmaantua löyhkä. Kuopus oli istunut Magic Eggin päälle ja sieltä löytyi sellainen haiseva yllätys, että ikkunat auki ja tyttö korokkeineen pihalle. Kaavittiin enimmät munan sisällöt tien viereen, pyyhittiin kosteuspyykeillä mikä pystyttiin. Sullottiin korokkeen päällinen, päällä olleet housut, pehmopossu ja kaikki muu mihin muna oli osunut, muovipussiin ja pussi tiukasti kiinni. Koko päivä pestiin käsiä desinfiointiaineella, saippualla jne, mutta haju säilyi sitkeänä muistona Liettuasta. Mummolassa possukin sai aika monta pyykkikierrosta koneessa ja lopulta vielä hajuvettä päälleen, että Magic Eggin muisto saatiin lopulta häviämään. Nauratti silti, jopa silloin, kun haju oli päällä pahimmillaan. "Varsinainen Magic Egg."

Joko riittää, vai kerronko vielä senkin, että Trakaista lähtiessä emme löytäneet huoltoasemaa ja meiltä loppui diesel...

14 kommenttia :

Hanne Valkoinenleinikki-blogi kirjoitti...

No johan oli etsimisen arvoinen muna:)
Seurassanne on mukava matkustaa, aina oppii jotain uutta!

Nina kirjoitti...

Siis Mine,nämä sinun kuvasi... Aivan ihania! Mistä löydät nämä ihanat pienet yöpaikat ? Onko sinulla joku salainen oma verkosto?:) Kiitos että saamme matkustaa mukananne.

Pepi kirjoitti...

No voihan muna!
Trakain linnassa käynti olis ehkä ollut pieni korvaus ylimääräisistä kokemuksista.
Kun näin nuo ensimmäiset kuvat, tiesin heti missä olette olleet, nuo talot väreineen on sen verran persoonallisia - on tullut itsekin kuvattua niitä ☺
-samalla reissulla kun kierrettiin niitä kirkkoja.
Linna on oikein oiva museo!

Jael kirjoitti...

Voi että mikä muna!
Onpa pittoreskin näköinen paikka;aika kivasti maalatut nuo talot.
Olen joskus lukenut noista karaiimeista,erikoinen lahko näköjään.

Satu kirjoitti...

No olipas tosiaan maaginen muna. :-D Hilpeä tarina, vaikka tuolloin ei varmaan naurattanut. Teillä käyttää pehmopossutkin hajuvettä. ;-)

Anonyymi kirjoitti...

Olen saanut kerran käydä tuossa linnassa, osassa siitä, joka oli museo. :) Ihana nähdä kuva siitä.
Terv. Sylvi

Mine kirjoitti...

Hanne: Olihan siinä se löytämisen ilo:).

Nina: Olen nyt käyttänyt Booking.com-palvelua. Siellä on monenlaisia vaihtoehtoja, eli jos vain jaksaa nähdä tutkailun vaivan. Pääosin olemme olleet tyytyväisiä, mutta onhan niitä pettymyksiäkin ollut, kuten vaikka siellä Lvivissä.

Pepi: Jaahas, vai siellä tekin kuljitte kerran. Vilna jäi nyt näkemättä, jostakin syystä kiersimme sen molempiin suuntiin, mutta Trakaissa oli hyvä valinta. Liettualaiset hautausmaat jäi myös kuvaamatta, vaikka olisin halunnut ne ikuistaa. Niissäkin oli ihan omanlainen tunnelmansa.

Jael: En ollut aikaisemmin tavannutkaan kyseistä ryhmää, mutta aina sitä oppii, kun näkee opiskelun vaivan:).

Satu: No itseasiassa kyllä se nauratti jo silloin. Paitsi ei kuopusta....

Sylvi: Ihankos totta. Meillä jäi nyt sisätilat näkemättä, mutta ei haitannut. Lapsilla teki vain mieli mökille, joten ruokakin haettiin kaupasta...

Pere kirjoitti...

Liettua on kyllä jotenkin sympaattinen paikka. Olen kerran ajanut sen läpi ja kaksi kertaa yöpynyt Kaunasissa, joka on tosi kiva kaupunki; sellainen, jonne voisi mennä muutamia kertoja uudestaankin. Minä kun olen usein semmonen "kerta riittää, mennään eteenpäin" -tyyppi... Kauniita kuvia, ihanaa maaseutua!

A kirjoitti...

Varsinainen yllätysmuna, voihan virsu!☺ ☻ ☺

Kiitos upeasta postauksesta, Mine, olipa jälleen hauska matka:D

Mine kirjoitti...

Terhi: Minustakin sympaattinen on osuva sana. Tullessa olimmekin Kaunasissa. Siitä sitten seuraavaksi.

Aili: Olihan se hieno lopetus tälle matkalle:).

Kirjailijatar kirjoitti...

Suloinen Trakai. Niin kauniita karamellitaloja. Ja onpa tosiaan mielenkiintoista, että joku voi ostaa noin vain perheitä ja kuljetuttaa heidät vieraaseen maahan. Ja jännää, että heidän jälkeläisensä edelleen asuvat siellä, herttaisissa puutaloissa ehkä.

Mine kirjoitti...

Kirjailijatar: Eikö vain. Minäkin ajattelin, että missähän he asuvat ja tuntevatko itsensä liettualaisiksi+ Onko kaipuuta kotiin?

Lissu kirjoitti...

Ehkapa he ovat jo unohtaneet kotitanhueet kun aikaa on kulunut jo noin kauan. Tapahtunut 1300-luvulla. Toisaalta aika on erikoinen käsite. Usein me nähdään ajankulku hyvin hitaana vaikkakin ihmisen elinaika on niin lyhyt.

Olen seurannut sinun matkatarinoita Itä-Euroopasta. Mielenkiintoisia. Tulee mieleen meidan oma reissu kun lapset olivat vielä pieniä. Silloin mentiin Suomeen itäreittiä pitkin. Ensin yöjunalla (nykyisin taitaa olla sekin express train) Berliinistä Varsovaan ja sieltä bussilla Baltian maiden läpi Suomeen.
Kivoja kuvia olet ottanut. Kaunis Varsovan "vanha" kaupunki. Minakin mietin sita ghettoa. Juutalainen hautausmaa ikävä kyllä jäi väliin. Monen nettisivun mukaan se on pahasti rapistunut.
http://en.wikipedia.org/wiki/Okopowa_Street_Jewish_Cemetery

Oliko teillä kielimuureja?
Saksan kielen taito olisi ollut poikaa!!! Mutta hymy ja käsien viuhtominen ja jos vielä jokunen saksan sana niin apua saa.
Terveiset kuumasta Teksasista. Huh hellettä... Lissu

Mine kirjoitti...

Lissu: Älä vain lähetä tänne enää hirveitä helteitä. Pari päivää on mennyt noin 24-26 asteella ja miten ihanaa se onkaan ollut.

Junamatkailu on minullakin käynyt mielessä. Se on vielä itsellä kokematta. Mies on sentään hieman harjoitellut interraililla.

Kielimuuria on ollut, tosin kaiken on pystynyt hoitamaan englannilla. Mutta se sellainen aito kohtaaminen on näillä matkoilla jäänyt kovin vähiin. Johtuu ehkä eniten kuitenkin aikatauluista, joiden vuoksi aika kussakin kaupungissa on ollut tosi vähäinen.