"Istanbul on kymmenen miljoonan elämän sekamelska. Se on kymmenen miljoonan sotkuisen tarinan avoin kirja. Istanbul on heräämässä levottomasta unestaan, valmiina ruuhka-ajan kaaokseen. Tästä eteenpäin on liikaa rukouksia, joihin vastata, liikaa rienauksia, joita huomata, ja liikaa syntisiä, yhtä lailla kuin viattomiakin, joita pitää silmällä. Istanbulissa on jo aamu." Elif Shafak: Kirottu Istanbul.
Tervetuloa mukaan matkalle. Tämä blogi kulkee Turkissa ja sen lähialueilla, ajaa Suomeen ja takaisin sekä kurkistelee porttikongeihin ja uusille lenkkipoluille Istanbulissa. Unohtamatta arkea ja juhlaa.

maanantai 21. lokakuuta 2013

555. tarina (Jerusalem - business is business)

Aamulla suunnistamme suoraan Via Dolorosalle. Kulmakirkon pihalla on kahvila, jossa syömme aamupalan: kahvia ja juustolla täytettyä pitaleipää. Ohitsemme virtaavat pyhiinvaeltajat, sillä myöhemmin opimme, että tämä on kärsimystien asema numero IV: ristiään kantava Jeesus tapaa äitinsä. 






Business is business and Moses is Moses. Tämä lause tulee todeksi kävellessämme vatsat täynnä kohti Via Dolorosan alkupistettä. Kärsimystien varrella on ikonikauppa pullollaan aarteita. Niitä myy ikoneihin perehtynyt muslimi, jonka isä on ostanut aarteet maahan muuttaneilta venäjän juutalaisilta. Toinen toistaan kauniimpia ja kalliimpia kuvia. "On minulla halpojakin," ikonikauppias rohkaisee nähdessään ilmeemme hintatitetojen jälkeen. Me olemme niitä, jotka omistamme kalliin maun, mutta emme rahaa. Halpa ei käy, kalliiseen ei ole varaa. Ilmaiseksi saa onneksi katsoa. 





Olemme käyneet Jerusalemiin, aamun paasto on päättynyt pitaleipään ja kärsimystie on nyt edessämme. Seinään kiinnitetty numero I kertoo meidän olevan paikassa, jossa Pilatus julistaa tuomionsa. Tien toisella puolella oleva kirkko julistaa asema II:n sanomaa: Jeesus ottaa ristinsä ja lähtee tuskaiselle matkalleen. Me otamme kartan ja seuraamme Häntä parhaan kykymme mukaan.





Tajuamme hyvin pian, että pyhiinvaeltajat tukkivat hetkessä jokaisen aseman. On suloista katsoa kyynelsilmin laulavia ihmisiä yhden asemallisen verran. Totuus on kuitenkin se, että aika kuluu, meillä on paljon nähtävää, emmekä jaksa odottaa jokaisella pisteellä laulun loppumista. Me rupeamme siis kärsimystien kiilailijoiksi ja ohittelijoiksi. Mutta kyynärpäätaktiikkaa ei käytetä. Onni on se hetki, jolloin ehtii kurkistaa tyhjälle alttarille.




Kolmas asema: Jeesus kaatuu ensimmäisen kerran.



Viides asema: Simon kyreneläinen ottaa ristin kantaakseen.




Kuudes asema: Jerusalemilainen nainen pyyhkii Jeesuksen kasvot ja liinaan tarttuu kuva Jeesuksen kasvoista. Tätä tarinaa ei löydy Raamatusta, mutta se on saanut oman asemansa ja nainen on nimetty Veronicaksi.

Viimeiset asemat löytyvät Pyhän Haudan kirkosta. Tämä massiivinen ja monitahoinen kirkko on edessämme ja ohittelujen aika on ohi. Kirkko on kerännyt kupoliensa alle monenmonta ryhmää. Heitä kiipeää Golgatalle meneviä rappusia pitkin, jonottaa Pyhälle haudalle, suutelee kivipaatta, jonne laskivat Herramme ruumiin. Itkusilmäiset mummot polvillaan silmälasit huureessa, kaapuihin pukeutuneet miehet, huivipäiset naiset ja turistien ryysäämiseen väsähtäneet papit. "Kaikki jonoon, kaikki jonoon." Ja yksi suomalainen turisti, jonka aivoissa hakkaa vain ajatus: "Nyt täytyy päästä ulos ja heti."









Vedetään syvään henkeä ja otetaan aikalisä. Kierretään jäähdyttelykierros ja palataan Pyhän Haudan kirkon sivuhuoneisiin. Etiopialaisen kirkon puolella ei ole kiirettä eikä ryysistä. Rauha löytyy myös Kreikkalaisortodoksiselta puolelta, jossa saamme hyvän vinkin. "Palatkaa takaisin juuri ennen kirkon kiinnimenoa, niin saatte kiertää paikat rauhassa." Me otamme vinkistä vaarin ja vaarilta vinkin.








Ilta pimenee ja kuljemme puolijuoksua. Emme tiedä moneltako kirkko sulkeutuu. Tiet risteilevät edessämme ja etenemisemme on summamutikkaista. Lopulta olemme kuitenkin oikeassa paikassa ja selvästi oikeaan aikaan. Kirkko on tyhjentymässä ja jonot lyhentyneet. Me vierailemme pyhällä haudalla, pistämme kätemme ristinkoloon, katselemme viimeisiä kivipaaden suutelijoita ja poistumme lopulta ulos päivästä kylliksi saaneena.










Kärsimystien välillä ehdimme käydä mm. "vaihtoehtohaudalla" ja Daavidin kaupungissa, mutta niistä kerronkin sitten ensi kerralla.

16 kommenttia :

Jael kirjoitti...

Hieno tämäkin postaua Mine! Ja tuttuja paikkoja taas:) tuo pyhän haudan kirkko on kyllä vaikuttava kaikkinen osineen mutta itsekin pidin siitä pienestä etiopialaisesta kirkosta.En muista olitko se sinä jolle kerroin niin vaikuttavan näköisestä etiopialaisesta papista.Joka tapauksesa ,täällä hän näkyy.En minäkään mitään ivaa täällä nähnyt......

http://appelsiinipuunalla.blogspot.co.il/2012/06/iltapaiva-jerusalemissa-osa-1.html

R Hänninen kirjoitti...

Hieno ja kiinnostava tarina ja hienot kuvat. Kiitoksia mukavasta lukutuokiosta.

Mari J kirjoitti...

Aivan upea kirjoitus ja kuvat. Kiitos tunnelman jakamisesta meille.

Marjatta kirjoitti...

Vaikuttava postaus, upeita kuvia ja mielenkiintoinen teksti. Tuon kaiken haluaisin kokea paikan päällä. Kiitos Mine.

mimon mami kirjoitti...

Kiitos Mine! Hienot tunnelmat!

Kikka N kirjoitti...

Kiitos

Eeviregina kirjoitti...

Kiitos kuvista!
Eräänä pääsiäisenä olin "roudarina" kun mies kuvasi pääsiäiskulkueita jokaisella asemalla. Oli vaikuttava kokemus.
Todella paljon olette ehtineet muutaman päivän aikana kokea!

Mine kirjoitti...

Jael: Kyllä, minä se olin, jolle kerroit tuosta papista. Pitääkin käydä katsomassa kuva, niin tiedän, että näimmekö mekin hänet.

R. Hänninen: Mukavaa, että viihdyit.

Mari: Kiitos itsellesi yhteisestä tunnelmointihetkestä.

Marjatta: Jos vain on mahdollisuus lähteä, niin tartu tilaisuuteen!

Mimon mami: Ole hyvä ja kiitos.

Kikka: Ole hyvä.

Eeviregina: Kyllä, me suorastaan ahmimme Jerusalemia. Ja ehdimme kaiken mitä suunnittelimmekin. Mutta teillä on mahtanut olla ahtaat paikat siellä kuvatessanne ja roudatessanne?



anumorchy kirjoitti...

Pyhan haudan kirkko on on tosiaan aika hektinen paikka. Ehka sen vuoksi vierailen siella mielellani aina kun vaan Jerusalemin vanhassa kaupungissa kayn.

Kirsti kirjoitti...

On hienoa, että kaikki on kirjoitettu positiivisella mielellä ja minä olen käsittänyt aivan väärin. Ilmaisutapa oli vaan minulle jotenkin outoa.
Hienoa, että olette varmaankin saaneet kokea paljon vaikuttavaa ja kaunista.
Lähden nyt tästä blogista, kaikkea hyvää edelleen.

Cheri kirjoitti...

En ole käynyt täällä vähään aikaan ja ihmettelin miksi olen Jerusalemissa vaikka aioin Istanbuliin :)
Luin koko matkakertomuksen, kiitos kun pääsin mukaan. Siitä on hyvin kauan kun olen käynyt Jerusalemissa, tuli vähän päivitystä tähänkin.

Mine kirjoitti...

Anu: Minulle se oli liian hektinen hektisimmillään. Kirkkoon ei ole tottunut yhdistämään rynnimistä?

Kirsti: Sinun on selvästi täytynyt moneen kertaan puolustaa jotakin itsellesi rakasta ja siitä on ehkä jäänyt tarve olla puolustuskannalla? Minä hämmennyin joutuessani siihen rakoon, jossa toisille olin liian Israel-myönteinen ja toiselle sen pilkkaaja. Vaikka olin vain minä ensikosketuksessa oman Pyhän kaupunkini kanssa. Kaikkea hyvää sinullekin.

Cheri: Tällä suunnalla kuitenkin. Nyt olen taas Istanbulissa, vaikka kuvien myötä taidamme vielä viivähtää Israelissa useammankin päivän. Ja käsiini osui muuten lehti, jossa tuttu musta komea mirri seikkaili:).

Satu kirjoitti...

Uuh, koin tämän kärsimystien vähän ahdistavana, mutta mitäpä muuta voi tuommoiselta paikalta odottakaan. Kuvat olivat kyllä hienoja. :-)

Ekasta lapsen kuvasta tuli mieleen Marimekon uusin "kopiointi"tapaus, kun Marimekko oli muka kopioinut jonkun suunnittelijan suunnittelemat lastenpöksyt. Tuommoiset keltaiset nekin olivat.:-)

Paavalinkukka kirjoitti...

Kiitos herkästä kirjoituksesta. Aivankuin olisin itse ollut mukana Via Doloroosaa kulkemassa. Kun olimme kauan sitten Jerusalemissa, tämä tie jäi kulkematta, se oli kai sen ruuhkaisuuden ja ajan puutteen takia. Sitäkin hienompi oli päästä mukaasi nyt! Odotan innolla jatkomatkaa!

Luin noista aikaisemmista kommenteista ihmeissäni, että onko joku pahoittanut mielensä sinun kirjoituksestasi? Minä en todellakaan, päinvastoin! Meille pyhät paikat ovat pyhiä niin monelle, että ruuhkaa tulee rukoilijoista ja taas paikkakunnalla asuville ne ovat ihan tavallisia kotikulmia, joissa asutaan ja tehdään kauppaa ihan normaalisti. Paikka ei ole mikään pelkkä museo vaan hämmentävä elävä paikka ja se juuri välittyi kirjoituksestasi.

Mine kirjoitti...

Satu: Tuo keltapöksy olikin niin ihanainen. Pyjamassaan lähtenyt ostamaan juhla-aamun naksut ja kotiovella odottamassa, että äiti aukaisisi oven:).

Paavalinkukka: Onhan meitä joka lähtöön, mielensä pahoittajia ja mielensä iloittajia. Olen ollut kai toisille liikaa ja toisille liian vähän? Mutta on pysyttävä rehellisenä edes itselleen ja iloittava siitä, että jollekin se riittää. Tai että riittäisi edes itselleen:D.

Voin kuvitella, että keskellä pahinta turistikautta, en olisi kestänyt Via Dolorosaa. Minulle tulee näköjään jonkunasteinen ahtaan paikan kammo hirmuisessa tungoksessa. Ja kun on kyseessä oman uskon historialliset ankkurit, häiritsee helposti jonkunlainen markkinatunnelma.

Aili Mummo kirjoitti...

♥ Kiitos, Mine, vaikuttavaa!♥