"Istanbul on kymmenen miljoonan elämän sekamelska. Se on kymmenen miljoonan sotkuisen tarinan avoin kirja. Istanbul on heräämässä levottomasta unestaan, valmiina ruuhka-ajan kaaokseen. Tästä eteenpäin on liikaa rukouksia, joihin vastata, liikaa rienauksia, joita huomata, ja liikaa syntisiä, yhtä lailla kuin viattomiakin, joita pitää silmällä. Istanbulissa on jo aamu." Elif Shafak: Kirottu Istanbul.
Tervetuloa mukaan matkalle. Tämä blogi kulkee Turkissa ja sen lähialueilla, ajaa Suomeen ja takaisin sekä kurkistelee porttikongeihin ja uusille lenkkipoluille Istanbulissa. Unohtamatta arkea ja juhlaa.

perjantai 11. lokakuuta 2013

550. tarina (Seurasimme tuota miestä)

Mummo ja pappa ovat saapuneet suurten laukkujensa kera. Heti illalla selvisi, että laukut täyttivät pakkasemme ja sisällyttivät puolet joululahjatarpeista. Omat vaatteet olivat jättäneet minimiin, sillä makkaroista ei oltu luovuttu. Eikä mummonmehusta. Eikä kuningatarhillosta.... Kyllä meidän nyt taas kelpaa ja voimme huoleti miehen kanssa hummailla ensi viikon lomallamme. Nälkään nämä lapsiressut eivät totisesti tule kuolemaan, vaikka tilin saldo olisikin loman jäljiltä vähäinen. 

Ensin valvotettiin vanhempaa väkeä yömyöhään. Pöydän ääressä oli vaihdettava kuulumiset, vaikka vuorokausi oli jo aikaa sitten vaihtunut. Tänään kuljetettiin mummoa ja pappaa pitkin poikin aurinkoista ja lämmintä kaupunkia. Seurasimme näet tuota miestä, joka on minun. Miehellä kun oli sen verran mielenkiintoisen kuuloinen työpäivä, että lyöttäydyimme joukon jatkoksi. Tiedossa oli vierailu islamilaiseen Süleymaniye-säätiöön, jonne mies oli järjestänyt vierailun suomalaiselle matkaryhmälle. Ensin siis bussilla Üsküdariin ja laivalla kohti Eurooppaa.




Üsküdar peittyi sumuun. Ilma ei olisi voinut olla ihanampi. Lämmintä reilu 20 astetta ja lempeä lämmin tuulen henkäys laivan kannella istuvien iloksi. Ohikulkumatkalla pistäydyttiin moskeijaan ja tehtiin ostoksia tukkukauppa-alueelta. Takit sai pakata reppuun ja ylämäessä oli jo kuuma.




Suomalainen matkaseurue tavattiin Süleymaniye-moskeijan vieressä olevassa ravintolassa. Ruokana oli börekkiä, salaattia, yufka-taikinaan leivottuja lihapullia ja riisivanukasta. Me muut söimme. Mies puhui. Jälkiruokakahvien jälkeen oli aikaa vielä pistäytyä viereiseen moskeijaan ja suunnata sitten säätiön toimistolle valmiina kuulemaan säätiön synnystä ja esittämään kysymyksiä islamiin liittyen.




Vai ei suomalainen mies puhu. Minun kyllä puhuu. Eikä todellakaan yksisanaisin lausein:).



Näkymä moskeijan pihalta. Kaupunki on pukeutunut utuun.




Süleymaniye-säätiö on islamin Martti Luther. Se haluaa palata takaisin Koraaniin ja alkuperäiseen islamiin. Siivota uskosta pois vääryydet ja väärin ymmärrykset. Opettaa Koraania puhtaasti, jotta islamista voisi tulla raikasta kuin lähdevesi, joka virvoittaa kaiken ympärillään olevan. Professori Abdülaziz Bayındır vastaa kärsivällisesti ja kohteliaasti ryhmän kysymyksiin, tarjoaa ryhmälle teet ja lokumit ja siteeraa ulkoa Koraania joka ikistä vastausta varten. 


Opimme mm. sen, että jokaista hyvää tekoa kohtaan muslimi ansaitsee kymmenen pistettä. Jokaisesta huonosta teosta lähtee piste. Enkelit kulkevat muslimien vieressä merkkaamassa pisteet ylös ja viimeisellä tuomiolla nähdään, kuinka kävi. Jumala rakastaa hyvän tekijää. Jos kristityn armo on Ansioton Rakkaus Minun Osakseni, muslimin armo taitaa olla Ansaittu Rakkaus Minun Osakseni. Islam haastaa tekemään hyvää, olemaan hyvä ihminen ja tekee Jumalan rakastamisesta työn. Süleymaniye-säätiö haluaa tehdä sen mahdollisimman oikein ja hyvin.

Suljemme säätiön oven takanamme ja päätän viedä mummon ja papan katsomaan "ihanasti entisöityjä puutaloja". Niiden sijasta päädymmekin mustalaisleiriin, jossa juoksentelee rotta pitkin muuria, roskakärryjä tyhjennetään kaatopaikoilla ja talot ovat enemmän tai vähemmän romahtamispisteessä. Ei nyt ihan sitä mitä lupasin, mutta itse olen vain hyvilläni asioiden saamasta käänteestä. Taas ihan oma maailmansa, rujon kaunis ja kaikesta rähjäisestä runsas.













Laivamatkalla aurinko aloittaa laskeutumisen Galatan tornin taakse. Istutaan ja lepuutetaan kävelystä väsyneitä jalkoja. Juututaan iltaruuhkaan, jossa on mahdoton saada taksia. Notkutaan ruuhkabussissa jalkojemme päällä ja tiedetään taas eläneemme. Mummo ja pappa taisivat taas muistaa, että tällaista se on näiden kanssa tämä elämä? Istanbul sentään pistää parastaan ja on kirpaisevan kaunis.


Pannulla risoton loppu. Nakit kiehumassa. Oltermannia ja eilisiä sämpylöitä. Tällainen oli Minen perjantai ja huomen aamulla saadaan nukkua pitkään..

9 kommenttia :

Tiina kirjoitti...

Teillä oli mukava päivä jälleen. Ja sen lisäksi sinulla on mukava ja fiksu mies :) Että terkkuja vaan :D

Satu kirjoitti...

Kyllä turistiretket kalpenevat tuon rinnalla, kun pääsee näkemään paikkoja paikallisten silmin. Varmasti oli mummolla ja papalla ikimuistoinen päivä. :-)

Pepi kirjoitti...

Terkkuja minultakin, ajattelin ihan samaa kuin Tiina :)

Tiedätkö, aina on ihana katsella näitä sun kuvia....mutta jostain syystä nyt iski ensimmäisen kerran sellainen kurkkua kuristava ikävä. Tekikö sen nuo niin tutut maisemat, ikkunat, kupolit, mikä lie. Mutta kai sinne on jossain kohden ihan pakko tulla :)
Katsotaan jos vielä ehtis ja raaskis ennenkuin te matkaatte tänne.

Minttu kirjoitti...

Ihana postaus. Vaikkakin vaarallinen meille, jotka vain hivenen ohuen langan varassa pysytään tässä, mitä oikeaksi elämäksi kutsutaan.

Kiitos!!

Anonyymi kirjoitti...

Turvallista ja Mukavaa Matkaa Teille Kahdelle ! Ja kotiin jääville hauskoja päiviä ! t: Tiina

Minusta on mukava lukea riviesi välistä ja välillä myös riveiltäsikin, kuinka onnellinen ja ylpeä (huono sana) olet Miehestäsi. Mitä vanhemmaksi tulen (ja totisesti niin on käynyt) sitä enemmän pohdin sitä, että pitkän suhteen ja avioliiton LIIMA onkin KUNNIOITUS (ja rakkaus lienee hyvä lisä...).

Mine kirjoitti...

Tiina: Oli erilainen päivä. Ja minulla totisesti on mukava, fiksu ja puhelias mies:).

Satu: Kyllä meidän kanssa eksyy erilaisiin paikkoihin, ihan totta.

Pepi: Ei sinun nyt muu auta, kun lähteä matkaa tilaamaan. Saariretkikin vielä käymättä ja SevenHillsit istumatta.

Minttu: Joskus kannattaa elää vaarallisesti, sen jälkeen on taas mukava palata oikeaan elämään.

Tiina: Matka on ihan ovella, mutta on ollut niin täyteläiset päivät, että en ole ehtinyt ajatella liiemmin koko asiaa. Nyt pistin koneen pyörimään ja rupean vähän silityshommiin.

Minulla on käynyt miehen suhteen onni. Ei ole vaikea kunnioittaa ja monesti saa olla ylpeäkin. On se pätevä. Ja komeakin vielä!

Aili Mummo kirjoitti...

Kiitos tästä antoisasta postauksesta, Mine:)

Oikein ihanaa ja hyvää matkaa teille molemmille!

♥♥♥

Mine kirjoitti...

Aili: Kiitos, uskon, että antoisa se tulee olemaan, jos vain perille päästään:).

Terhi kirjoitti...

Jee, tuliaisia! Meillä myös: pakastin, jääkaappi ja hyllyt täynnä kaikkea ihanaa. Aamupalaksi ruisleipää maksamakkaralla, nam! :) Nauttikaa reissusta!!