"Istanbul on kymmenen miljoonan elämän sekamelska. Se on kymmenen miljoonan sotkuisen tarinan avoin kirja. Istanbul on heräämässä levottomasta unestaan, valmiina ruuhka-ajan kaaokseen. Tästä eteenpäin on liikaa rukouksia, joihin vastata, liikaa rienauksia, joita huomata, ja liikaa syntisiä, yhtä lailla kuin viattomiakin, joita pitää silmällä. Istanbulissa on jo aamu." Elif Shafak: Kirottu Istanbul.
Tervetuloa mukaan matkalle. Tämä blogi kulkee Turkissa ja sen lähialueilla, ajaa Suomeen ja takaisin sekä kurkistelee porttikongeihin ja uusille lenkkipoluille Istanbulissa. Unohtamatta arkea ja juhlaa.

perjantai 4. lokakuuta 2013

546. tarina (Pääsen kotikäynnille)

Sormet kohmeessa. Jalassa saappaat ja päässä aurinkolasit. Siitä on Istanbulin syksy tänään tehty. Pihalle kuuluu lehmien mylvintä. Nyt sitten sinne Bebekkiin, vaikka taivaalta sataisi pieniä mummoja.

Laiva keinuu. Tällä kertaa tyydyn sisätiloihin. Vaikka mieleni on odottanut näitä asteita, kehoni on vielä ihmeissään. Nenä vuotaa kylmän ilman vaikutuksesta eikä mukana ole tietenkään yhtään nenäliinaa. Onhan sentään kynä ja vihko, johon kirjoittaa: "Muistathan, että Turkissa ei saa niistää ääneen, mutta ei ole kohteliasta kulkea räkä poskellakaan."

Aamulla mies lähti ja jätti meidät. Onneksi kyse on vain reilun viikonlopun mittaisesta hylkäyksestä. Siitäkin huolimatta tai oikeastaan juuri siksi, olin tänään liikkeellä tässä suunnassa. 




Sateinen Bebek. Kuljen sateenvarjon alla ja kuulen kahviloiden kutsun. Miten mukavaa olisi istua sisälle ikkunan ääreen ja juoda kuppi kuumaa. Upottaa hampaansa rapsahtavaa Croissanttiin. Mutta ei. 










Ylös kiipeäminen ottaa voimille, mutta siellä minua odottaa yllätysten yllätys. Pääsen kotikäynnille. Rantatiellä huomasin näet kyltin Aşiyan-museolle ja kunhan hengitykseni taas pelaa, olen Tevfik Fikretin kotona, kukkulan huipulla. Runoilija itse on poistunut keskuudestamme, mutta hänen kotinsa on kunnostettu vieraiden tulla. Maanantaisin ei kannata vaivautua, mutta muina päivinä kotikäynti on mahdollista klo. 9-16. Eikä maksa mitään!






Talossa on sisällä kuvauskielto. Sen tähden en voi kuvata teille yläkerrosten kauniisti entisöityjä lautalattioita. Puistia kaartuvia portaita. Alimman kerroksen kaakelilattioita ja suloisen yksinkertaista kylpyhuonetta. Teiltä jää näkemättä myös huoneiden hurmaavat panelikatot. Tevfik-herran kodikkaan kauniit kalusteet. Tuloaulan kattomaalaukset ja ne tapetit! Entäpä lamput, matot ja sisäovien värilliset ristikkoikkunat. Ette myöskään näe Tevfikin kuolemaa, joka sijaitsee pedatun vuoteen vieressä. Siellä mistä voi katsella kuoleman sijasta myös kaunista maisemaa Bosborille.

Koko tämä talo on yksin minun. Minun. Lompsin saappaissani ja niiden päälle laitetuissa kalosseissa huoneesta toiseen, kerroksia edestakaisin. Tiedostaen, että henkilökunta seuraa kulkuani kameroiden välityksellä ja tutkii onko turisti ihmisiksi vai ei. Ihmettelevät kai, että mitä hän istuu rappusella raapustamassa kirjaansa ja kuinka kauan hänen täytyy ihastella kylpyhuonetta. Onko pakko silittää ovien laseja ja seisoa ikuisuus Tevfik-herran sängyn päälle levitettyä kaapua katsomassa. On pakko. Kaikki oli niin kaunista. Ehkä ihanin museo ikinä, tai ainakin ihanin pitkästä aikaan.

Jotakin muutakin ihaninta löytyy. Tevfik-herran kodin takapihalta lähtee Boğaziçi-yliopiston kampus. Enkä kyllä ole sellaista kampusta nähnyt ikinä enkä missään. Puiden välissä polveilevat tiet ja rakennukset, kun jostakin vanhasta prinsessasadusta. Eikö olisi ihanaa opiskella täällä, ihan mitä tahansa?








Tänään olen siis liikunnallinen, mutta myös hyödyllinen samaan aikaan. Auton vaihdon myötä olisi pitänyt vaihtaa OGS-laitteeseemme (härpäke, jolla maksetaan Istanbulin sillat ja Turkin moottoritiet) auton luokka suuremmaksi. Jokaisella sillan ylityksellämme laite siis piippaa ja huomauttelee väärästä luokasta. Asiaa ei pysty hoitamaan muulloin kuin arkisin kakkossillan kupeessa olevassa toimistossa. Ja meillä ei ole sinne oikeastaan ikinä asiaa tai aikaa arkisin lähteä. Nyt on kuitenkin pakko, sillä myös laitteen pankkitiliumero täytyy vaihtaa. Kävelen siis yliopistolta summa mutikassa kohti siltaa. Ohittaen mm. tämän hieman koristellun matka-auton Sivasista.







Kadut kapenee kapenemistaan. Sade voimistuu. Voiko täältä oikeasti päästä mihinkään?




Uskokaa tai älkää, tuo oli ihan virallinen tie ja lopulta olin taas pääteillä ja pääsin hoitamaan OGS-sotkun vain kolmen tiskin taktiikalla. Lopulta ystävällinen vartijasetä lähti vielä viittelöimään tien lähimmälle bussipysäkille. Siellä bussia odottaessa saatoin tehdä vertailevaa tutkimusta Suomen ja Turkin parkkeerauskäytänteiden välillä. Mitä luulette parkkipirkon tykkäävän bussipysäkin käyttämisestä parkkipaikkana? Täällä se näköjään onnistuu...



Sadepäivissä ihaninta on kotiinpaluu. Kietoutua villatakkiin ja pukea päälle villasukat. Keittää kahvia ja paahtaa pala ruisleipää. Jostakinhan se on ruista saatava ranteeseen, että jaksaa viikonloppuleskenä.

12 kommenttia :

hietzu kirjoitti...

Suoraan sanottuna minä saisin varmasti ahtaanpaikankammon tuollaisista "kaduista" ja kujista. Mutta myönnetään, kuvat ovat kivoja! :)
Aurinkoa viikonloppuusi, siitä nautitaan täälläkin.

Petra kirjoitti...

Tuo museo kuulostaa ihanalta, kotimuseot ovat minusta kaikkein ihanimpia. Yritahan jaksaa viikonloppu leskena!

Aili Mummo kirjoitti...

Kiitos tästä mielenkiintoisesta postauksesta, Mine:)

Oikein hyvää viikonloppua sinulle!

Jael kirjoitti...

Kivoja paikkoja löytyy Bebekistäkin ja niin vehreää! Meillä on edelleenkin lämmintä mutta siedettävää sellaista,alle 30 asteen.
Ja onpa nuo eriväriset jätskitötteröt nättejä mutta kai eivät ihan terveellisiä,..,,,

Mine kirjoitti...

Hietzu: Eihän nuo ollut pitkiä pätkiä. Eniten ahdisti ajatus, että kohta törmään jonkun yksityispihaan. Vaikka mitäs siitäkään, eivätköhän olisi ymmärtäneet.

Petra: Kun lapset ovat näin isoja, ei tässä kehtaa paljon säälipisteitä hakea:). Pienten lasten kanssa se oli erilaista ja muistan edelleen elävästi sen miehen työreissun, kun esikoinen oksensi ja....

Aili: Oikein hyvää viikonloppua myös sinne kauniiseen Karjalaan!

Jael: Huh, onpa lämmintä. Meinasin käyttää viikonlopun kesävaatteiden pois pakkaamiseen, mutta pitääkö sinne vielä tulla ihan kesävaatteissa ja sandaaleissa!?

Helmi-Maaria Pisara kirjoitti...

Miten kaunis runoilijan talo!!

M. Metrossa kirjoitti...

Kyllä, tuolla kampuksella voisi opiskella mitä tahansa, vaikka sitten turkkilaista runoutta! ;)

Anonyymi kirjoitti...

Olisi kiva osata paikantaa esittelemäsi seudut Istanbulin kartalle. Osaatko antaa hyvät neuvot? Anisi

Mine kirjoitti...

Helmi-Maaria: Oikea kaunotar, niin ulkoa kuin sisältäkin.

M. Metrossa: Ihan totta, sehän se parhaiten sopisi.

Anisi: Karttoja on aikaisemminkin toivottu, mutta en ole vielä keksinyt kuinka ne toteuttaa. Tämä paikka on Bebekissä, joka on siis Bosborin rannalla Euroopan puolella, noin puolivälissä ykkös- ja kakkossiltaa.

Cheri kirjoitti...

Olipas taas mukava retki kanssasi. Hieno kuvaus kotimuseon sisätiloista, saatoin sieluni silmin ihailla kauniin rakennuksen kaunista sisusta.

Satu kirjoitti...

Minulle tuli näistä kuvista ihan mieleen se ainoa kerta, kun olen Istanbulissa käynyt. Ehkä se oli tuo harmaa taivas?

Mutta eikö siellä ihan oikeasti saa niistää ääneen? Mulla olisi kyllä ihan kamalan paljon vaikeuksia tuon asian takia. :-)

Mine kirjoitti...

Cheri: Minua harmittaa nuo museot, joissa on kuvauskielto. Kuluuko se, jos sen saisi itselleen ikuistaa? Mutta tuleepahan sitten keskityttyä ihan vain katseluun tai sanalliseen kuvailuun:).

Satu: Ei siitä niistämisestä vankilaan viedä, mutta kyllä se kuule on noloa. Itsekin koen nykyään myötähäpeää, kun joku turisti ihan kunnolla trööttää:D.