"Istanbul on kymmenen miljoonan elämän sekamelska. Se on kymmenen miljoonan sotkuisen tarinan avoin kirja. Istanbul on heräämässä levottomasta unestaan, valmiina ruuhka-ajan kaaokseen. Tästä eteenpäin on liikaa rukouksia, joihin vastata, liikaa rienauksia, joita huomata, ja liikaa syntisiä, yhtä lailla kuin viattomiakin, joita pitää silmällä. Istanbulissa on jo aamu." Elif Shafak: Kirottu Istanbul.
Tervetuloa mukaan matkalle. Tämä blogi kulkee Turkissa ja sen lähialueilla, ajaa Suomeen ja takaisin sekä kurkistelee porttikongeihin ja uusille lenkkipoluille Istanbulissa. Unohtamatta arkea ja juhlaa.

lauantai 26. huhtikuuta 2014

672. tarina (Asuuko minussa pieni jazzari?)

Kirkkomuusikko on opiskellut myös jazz-musiikin saloja. Torstaina lunastimme lupauksen yhteisestä jazz-clubeilusta. Illan hämärtyessä hipsimme kohti Beyoğlua. Olin suunnitellut valmiiksi ravintolan ja kuinka siitä sitten suuntaisimme vatsat pullollaan Nardis-clubille kuuntelemaan Ayten Alpmanin muistokonserttia. Ravintola vaan vaihtui lennosta toiseen, sillä yllätykseksemme valitsemani paikka oli täysi. Viihtyisän kellarikuppilan sijasta söimmekin päivällistä upean maiseman ääressä. Toisella puolella aukeni kultainen sarvi kaikessa komeudessaan ja toisella puolella kohosi Galatan torni. Ei hullumpi vaihtoehto ollenkaan.




Täällä ei ollut paikkaa,



mutta täällä oli: 




Nardiksenkin kanssa meinasi käydä huonosti. Puhelimessa väittivät senkin olevan täysi. Onneksi ovelta ottivat meidät vielä sisään ja saimme kun saimmekin pienen tilan viimeisen vapaana olevan pöydän. Galatan tornin lähistöllä sijaitseva Nardis on täkäläisistä jazz-clubeista nimekkäin. Jo 12-vuoden ajan täällä on tarjottu musiikkia kuutena iltana viikossa. Meidän iltanamme Nardiksessa kunnioitettiin turkkilaisen jazz-laulajattaren Ayten Alpmanin muistoa. Muistokonsertissa esiintyi Aytenin hurmaava 88-vuotias ex-mies, tytär ja muita alan osaajia. Pöytäseurueestamme osa oli ehkä kuvitellut, että ei niin jazzista perusta, mutta lopulta huomasimme yhdessä miettivämme, että joko lauantaina tultaisiin uudestaan:).











Pieni tilako se teki tunteen siitä, että musiikki vei mukanaan ja tilanteessa eli jotenkin kokonaisvaltaisesti mukana? Vai asuuko minussa pieni jazzari? Oman mukavan lisänsä toi paikan omistaja, joka huomatessaan meidän olevan suomalaisia, parkkeerasi itsensä pitkäksi aikaa pöytämme viereen. Hän kun sattui olemaan Pori-jazzien vakiokävijä monen monen vuoden takaa. Lopulta koko Suomesta tuli miehelle niin rakas, että osti Porista osakkeen ja käy nyt siellä useamman kerran vuodessa. Ja kuulimme listan suomalaisista jazz-muusikoista, jotka ovat Nardiksessakin esiintyneet ja kuuluivat omistajan ystäväpiiriin. Emmekö lauantaina tulisi kuuntelemaan, kun hän itse soittaa?


Puoli yhdeltä astelimme pitkin pimeitä ja tyhjiä katuja ja kuvittelimme taas olevamme nuoria ja vallattomia. Se tunne kyllä ei kauaa kestänyt, sillä kotiin päästyämme vei nukkumatti välittömästi unisaarille ja seuraavanakin päivänä nukahdin kesken päivää. Lauantain jazzit sai nyt siis unohtaa ja muistaa, että äidit ja isit ei notku joka ilta clubeilla. Mutta ehkä kuitenkin kerran vielä ennen lähtöä...

18 kommenttia :

Carola Lehtonen kirjoitti...

Minäkään en lukeudu jazzin innokainpiin faneihin,mutta taatusti itsekin olisin viihtynyt klubikeikalla, intiimitunnelma, hyvä seura ja kiva paikka, miksikäs ei? kyllä; luulenpa, että olisin viihtynyt.Mutta myöhään valvominen veloittaa seuraavanakin päivänä-niin totta, tosin minä olen päikkärien puolesta puhuja ja nautin niistä täysin siemauksian mm.viikonloppuisin ja lomilla;)että voi sitä välillä sitten kukkuakkin!Hienoa kuulla myös, että klubin omistaja on Porin jazzien vakiovieras vuosien ajan ja jopa ihan osittainen Porilainen...maailmankansalainen suorastaan;)

Petra kirjoitti...

Kuulostaa kivalta illalta! En ole kovin perehtynyt Jazziin mutta mulle kavi samoin aikoinaan Saigonissa kun satuimme kaupungin kuuluisimmalle jazz klubille ja itse omistaja soitti, oli ihana ilta ja hyllysta löytyy miehen cd:tkin. Nardiksen porukka on muistaakseni tuonut Pori Jazzeille vuosittain omia lahjakkuuksiaan soittamaan, ehkapa sinne siis ensi kesana kun olette Suomessa?

Pepi kirjoitti...

Nardis? Täytyypä pitää mielessä. Jos vaikka veis vanhukset iltarientoihin....

Vanhaa jazzia kuuntelee enemmän kuin mielellään!

n kirjoitti...

Kiva juttu Nardiksesta, en ole itse mikään erityinen jazz-fani (tai niitäkin on niin erilaisia tyylejä) mutta mies pitää jazzista ja ollaan oltu yleensä Aina kerran ulkomailla olessamme jossain viettämässä jazz-iltaaa. Yritimme viimeksi suunnata Nardikseen mutta emme löytäneet sitä ja eksyimme johonkin viereiseen viini-baariin jossa sielläkin soittivat jazzia. Ehkäpä tällä kertaa löydämme Nardiksen?? Kiva kuulla että teidät otettiin noin hienosti kunniavieraiksi siellä!

Nina kirjoitti...

Nyt unohtui nimi äsköisestä..Piti kysyä että saako sinne tilattua pöydän vaikkei söisikään vaan edellyttääkö se sitä että syö myös siellä?

Hurmioitunut kirjoitti...

Minäkin olen ajatellut etten ole jazzin ystävä, mutta enpä ole koskaan ollut kuuntelemassa sitä paikan päällä, joten en voi rehellisesti sanoa vielä varmaa mielipidettä. Sillä onhan se tunnelma nyt livemusiikin kanssa aivan erilainen kuin levyltä kuunneltuna.
Hauska sattuma tuo Pori-jazz tarina! :)

Leena Lumi kirjoitti...

Jazz on kaikki! Juuret ovat Porissa, mutta ei se siitä johdu, vaan siihen vain kuin syntyy tai ei.

Parasta vanhaa jazzia olen kuullut Irlannin Galwayssa, jossa rantapulevardilla pubi toisensa jälkeen tarjosi live-musiikkia ja yhdessä paikassa sitten kunnon jazz-orkesteri, joka soitti vanhaa jazzia, ei mitään kokeellista ja uutta.

Ehkä jazziin voi kuitenkin päteä sama kuin ratsastamiseen: Siihen voi ihastua milloin vain, sen voi aloittaa milloin vain.

Mine kirjoitti...

Kirsi: Kyllä löytyi omistajan kanssa heti yhteinen sävel. Sen olen aikaisemminkin huomannut. Parhaiten tulee juttuun Suomessa asuvien turkkilaisten ja Turkissa asuvien suomalaisten kanssa:).

Petra: Pori Jazzit onkin kokematta, joten eihän sitä tiedä mihin kaikkialle vielä päätyy. Omistaja itse on siis jazz kitaristi, mutta hänen soittoaan emme vielä päässeet kuulemaan. Luulen, että Aytenin levyjä tulen ensi kerran kauppaan mennessäni ainakin vähän penkomaan.

Pepi: No niin, no niin….

Nina: Kyllä sen helposti löytää, kun tietää mistä etsii:). Pöytävaraus on pakollinen, sillä paikka on tosi pieni. Pöytävaraus ei edellytä paikassa syömistä, emme mekään siellä ruokailleet.

Hietzu: Me olemme kyllä musiikillisesti aika kaikkiruokaisia, joten en olettanut oikein mitään puoleen tai toiseen. Tämä oli kyllä niin hyvä kokemus, että toivottavasti keretään toistekin…

Leena: Tämä esiintyvä vanha herra on itse Mr. Turkkilainen Jazz. Ja tämä Ayten jota tässä muisteltiin Rva. Turkkilainen Jazz. Oltiin siis nimenomaan tekemisissä menneen maailman kanssa ja se sopi minulle. Ehkä me vielä joskus suuntaamme Pori Jazzeihin...

Anonyymi kirjoitti...

Minä en pidä erityisesti jazz-musiikista, mutta lopulta aika monenlainen musiikki on mukavaa, jos sitä pääsee livenä kuulemaan.

Tänään minun kuitenkin teki suurimman vaikutuksen Maamme-laulu ! Olimme Laukaassa Kansallisen Veteraanipäivän juhlassa ja lopuksi yhteen ääneen laulettu Maamme-laulu oli niin parasta, niin parasta !

Hyvää alkavaa viikkoa ! Sävelillä tai ilman ! t: Tiina

Matkatar kirjoitti...

Ihanan tunnelmallisia iltakuvia!

Anonyymi kirjoitti...

Jeejee! Mission completed, taas on uusia jatsin ystäviä maailmassa ;)
Ilta oli mukava, niin kuin aina teidän seurassa. Kiitos!
-km

Pere kirjoitti...

Komppaan Matkatarta: todella tunnelmalliset kuvat!

Mine kirjoitti...

Tiina: Kai se on se, kun joku vetää tunteella. Jazzia tai Maamme-laulua.

Matkatar: Illassa on tunnelmaa.

Km: Meinasin kaupasta ihan katsoa tuota Aytenin levyä. Täytyy testata, että tykkäisikö siitä clubin ulkopuolellakin:).

Terhi: Tunnelma ainakin oli tiivis, ehkä se välittyi kamerankin kautta?

Pepi kirjoitti...

Ihan vaan tarkentaakseni edellisiä sanomisia...tarkoitin vanhuksilla todellakin paria (jopa) itseäni vanhempaa :D
Kuten sanottu, mie matkustan pieni retkue mukanani...

A kirjoitti...

Mine lämmin kiitos postauksesta, kuvat ovat mahtavia!

Jazzista en ole oppinut pitämään, monesta muusta musiikinlajista kylläkin:)

Oikein hyvää viikkoa sinulle & perhellesi Mine! ♥♥

Mine kirjoitti...

Pepi: Jaahas, sitä en tiennytkään. Luulin jo, että saimme hyvän tekosyyn lähteä taas clubille notkumaan:).

Aili: Ehkä olisit kuitenkin viihtynyt, sillä tunnelma oli katossa ja yleisö lauloi mukana minkä osasi.

Pepi kirjoitti...

No mutta, eikös se kelpaa hyväksi syyksi :D

Mine kirjoitti...

Pepi: Katsotaan, katsotaan.