"Istanbul on kymmenen miljoonan elämän sekamelska. Se on kymmenen miljoonan sotkuisen tarinan avoin kirja. Istanbul on heräämässä levottomasta unestaan, valmiina ruuhka-ajan kaaokseen. Tästä eteenpäin on liikaa rukouksia, joihin vastata, liikaa rienauksia, joita huomata, ja liikaa syntisiä, yhtä lailla kuin viattomiakin, joita pitää silmällä. Istanbulissa on jo aamu." Elif Shafak: Kirottu Istanbul.
Tervetuloa mukaan matkalle. Tämä blogi kulkee Turkissa ja sen lähialueilla, ajaa Suomeen ja takaisin sekä kurkistelee porttikongeihin ja uusille lenkkipoluille Istanbulissa. Unohtamatta arkea ja juhlaa.

torstai 26. kesäkuuta 2014

696. tarina (Toisten terassit)

Jos et omista enää kattoterassia, voit änkeä itsesi toisten terasseille. Tällä viikolla olemme tehneet niin jo kahdesti. Maanantai iltaa vietimme Eyüpin kattojen yllä. Kiireisen päivän päätteeksi oli hyvä istahtaa siellä valmiiseen pöytään ystävien kanssa. Olivat muuttaneet itsekin vastikään, joskin vain kaupungin sisällä ja taisivat edes hieman aavistaa millaisia päiviä me parhaillaan elämme. Paras apu onkin konkreettista ja ruoalla harvoin voi mennä pieleen. On itse leivottu ja kokattu surukotiin, viety leivonnaisia vauvaperheisiin ja nautittu joka kerta, kun joku on kutsunut kotiinsa syömään. Niin tälläkin kertaa. 






Keskiviikon mies vietti virastoissa ja liikenteessä. Kumpikaan ei kuulu niihin hänen lempilajeihinsa. Hän on yrittänyt parin päivän ajan lopettaa sähkö-, kaasu-, vesi- puhelin- yms. sopimuksia, mutta valmista ei vain synny. Turkin byrokraattisuus raastaa hermoja ja aika juoksee nopeutuvalla temmolla viraston jonoissa seisovan tai liikenneruuhkaan juuttuneen ohi. Minä koepakkaan lasten vaatteita, yritän setviä tilejä, teen muuttoilmoitusta netissä ja mietin, että eikö tämä koskaan tule valmiiksi. Milloin saa vetää viimeisen tehtävän yli viivan ja pistää kassit kiinni?  Mutta illalla odottaa taas katettu pöytä. Tällä kertaa Çekmeköyn kattojen päällä. Kyllä ne nyt meitä hellivät.






Miltä nyt tuntuu? Tuo viimeisten viikkojen iso kysymys. Viimeisinä päivinä on tuntunut väsyneeltä, haikealta, jännittävältä, iloiselta ja kiukkuiselta. Nälkää ei ole jouduttu kuitenkaan näkemään:). Päällimmäisenä taitaa kuitenkin olla kiitollisuus. Kiitollisuus siitä, että on saanut elää nämä hetket. Tutustua näihin, joita kohta joutuu kaipaamaan. Kiitollisuus yhteisistä muistoista ja eletystä elämästä, parvekehetkistä ja arkisemmista kohtaamisista. Ja kiitollisuus siitä mitä kohti on menossa. Asioiden ihmeellisestä järjestymisestä. Talosta, joka odottaa kodiksi tuloa. Kaupungista, joka pian taas on meidän. Eilen sähköpostissa odottaneesta viestistä, joka kertoi, että nyt meitä molempia odottaa siellä kotikaupungissa myös työpaikat. Kyllä se Kotka on sitten kiltti paluumuuttajiaan kohtaan.






Yö on saapunut. Ulkona koira haukkuu. Kolme lapsista jäi ystäville yökylään ja me täällä annetaan adrenaalin laskea ennen unten maille vaipumista. Kuusi yötä lähtöön. Viisi Istanbulin iltaa. Vieläköhän olisi jossakin terasseja tarjolla?

15 kommenttia :

Amalia kirjoitti...

Jos ei muuta, niin on siellä Kotkassa "vähän" väjempää :)

Cheri kirjoitti...

Konkreettinen apu on tosiaan parasta, lisäksi se luo tieynlaista turvallisuuden tunnetta, apua on saatavilla jos tarvitaan. Hienoja näkymiä yli kattojen.

Carola Lehtonen kirjoitti...

Onnea on omistaa ystäviä, jotka tarjoavat olkapäätä, kuuntelemista ja terassia ruuan kera;)Kuulostaa niin mukavalta, ja onnea myös perheenne molemmille aikuisille Kotkan työpaikoista siitä se sitten pikkuhiljaa taas arki lähtee Suomessa ja on todella hienoa , että heti on löytynyt töitä, teillä viedään ns.ihan pian viimeisiä päiviä Istanbulissa nauttikaahan niistä.

Anonyymi kirjoitti...

Ruokatauolla piipahdin blogissasi ravitsemassa myös mieltäni; vatsan täytinkin jo Turkin pippuri lakritsalla (5 pötköä). Hyvää oli, mutta taisi olla liioiteltua...

Ihana uutinen ! LÄMPIMÄT ONNITTELUT työpaikkojen johdosta teille molemmille ! Niin hienoa ja vielä hienompaa ! WAU ! t: Tiina

Petra kirjoitti...

5 iltaa lahtöön...onnea kohti uusia haasteita, suuronnittelut molempien työpaikoista, todella hieno juttu! Kayttakaa hyvin viimeiset 5 iltaa ja nauttikaa Istanbulista!

Anonyymi kirjoitti...

Kiitollinen olen siitä, että
jaat elämäänne täällä blogissa. Tämä on yksi mielenkiintoisimmista ja elämänmakuisimmista blogeista. Kuvat ja sanat kulkevat käsi kädessä. Toivottavasti saamme pysyä elämässänne blogin mukana?

Susku

Kirjatoukka kirjoitti...

Voi kun tuntuu ihan täällä asti nuo vähenevät illat. Paljon on kivaa edessä, mutta eihän se haikeutta poista? Niin koskettavaa <3

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä nuo kattomeret osaavat olla kauniita. Ja taivaanrannat!

hietzu

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Amalia: Ihan totta. Taidan kiivetä katolle ja napata teille kuvan ihan vain vertailun vuoksi:).

Cheri: Tavaraa meillä kaikilla piisaa, siksi kannattaisikin antaa sulavia lahjoja:).

Kirsi: Nautinto ei päde ihan joka hetkeen, kun on menossa viimeiset virastokierrokset. Mutta otetaan ilo niistä hetkistä, jotka on oikeasti nautinnollisia.

Tiina: Onhan se melkoinen WAU näin asuntovelalliselle. Pankkkin takuulla kiittää:D. Minulla on nyt vuoden määräaikainen työ ja mies pääsi heti vakivirkaan.

Petra: Yritetään välillä keretä nautiskelemaan. Valitettavasti näitä hoidettavia asioitakin vielä on melkoinen lista….

Susku: Tänään itse asiassa uusi blogini pääsi hieman alkuun. Eli, jatkoa seuraa, vaikka tuhat ja yksi taitaakin jäädö nyt seitsemänsataa ja jotain-tarinaksi.

Kirjatoukka. Tämä on tällainen coctail. Kai sitten se hapanimelä?

Hietzu: Eikö vain. Minussa on aina asunut joku kattokassinen, sillä tykkään katoista vallan mahdottomasti.

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Hups. Tässähän tuli uusi identiteettinikin paljastettua vähän vahingossa. Mutta siellä uudessa blogissa ei kyllä ole vielä mitään. Ilmoitan sitten, kun saan sen synnytettyä:).

Anonyymi kirjoitti...

Ihailen taitoasi elää kussakin hetkessä sellaisena kuin se tarjoutuu. Luotatko Korkeimman johdatukseen ja huolenpitoon vai mistä olet saanut rohkeutesi tulevaisuuden luottavaiseen kohtaamiseen? Lämpimät onnittelut työpaikkojen varmistumisesta! Elätte mielenkiintoisia aikoja. T. Anisi

Kirjailijatar kirjoitti...

Voi onnittelut työpaikoista! Onpa mahtava juttu, teidät tosiaan otetaan avosylin vastaan.

Ja toisaalta on tietysti se haikeus kaiken sen edessä, minä joutuu jättämään. Mutta tehän olette nyt uuden seikkailun edessä :)

Anonyymi kirjoitti...

Kattoterassia minulla ei ole, mutta oli kiva jakaa sinun ja teidän kanssa vielä yksi kattoterassikokemus! Voimia loppusälän pakkaamiseen ja viimeisten purnukoiden selättämiseen!

-Hanna

Satu kirjoitti...

Oi hurja! Teillä onkin ihan viimeiset hetket käsillä! Nauttikaa joka minuutista - niin kuin varmasti nautittekin. :-)

Mine kirjoitti...

Anisi: Kun on turva Jumalassa, turvassa on paremmassa. Eikös se niin ole?

Kirjailijatar: Ihan totta. Mitä taaksensa jättää, sitä ei nyt edestään löydä. Löytyy sen sijaan jotakin muuta. Sitä kohden ihan iloisin mielin. Joskin nyt myös aika väsyneenä.

Hanna: Olihan sinulla kattoterassi. Ne saa omistaa aina niillä istumisen ajaksi itselleen. Kiitos ruoasta, se oli tosi maukasta!

Satu: No ei nyt ihan joka minuutista, mutta valikoidusti. Hurja on se aika oikea sana:).