Saavuimme Transylvaniaan ja sen jälkeen joka puolella oli ihan oikeasti pelkästään kaunista. Aluetta ympäröi vuoristo kolmelta sivulta luoden alueelle oman ilmeensä. Transylvania kuului vuosisatoja Unkarille, joten siellä on nähtävissä unkarilaisten käden jälki. Se näkyy kauniissa vanhoissa kivitaloissa ja suloisissa kylissä. Romaniaan alue liitettiin vasta vuonna 1918.
Transylvanian sydämeksi kutsutaan Brasovia. Se oli kaunis kaupunki, jossa puolestaan näkyi sen saksalaisten asukkaiden vaikutus. Ei kuitenkaan viimeistellyn saksalainen, vaan sellainen mukavan huoleton ja hieman boheemi ilme, joka kolahtaa tähän perheeseen. Brasov oli niitä kaupunkeja joissa kannattaa oleilla ilman sen kummempaa päämäärää. Haahuilla kaduilla ja pistäytyä kahvilaan, kurkata kirkkoon tai kauppaan ja nauttia elämästä.
Jäimme siis haahuilemaan Brasovin kaduille muutamaksi päiväksi. Päivät täyttyivät kaduilla kuljeskelusta, mutta illalla siirryimme karhujahtiin. Brasovin laitamilla elelee noin 4000 karhun yhteisö, joka muutama vuosi sitten löysi pikaruokalat, eli kaupungin laita-alueiden roskikset. Iltaisin karhut vaelsivat roskiksia dyykkaamaan ja heistä tuli varsinainen turistinähtävyys. Hotellin vastaanoton täti sattui asumaan karhualueella ja kertoi, että jos menisimme klo. 23 jälkeen roskiksille odottelemaan, saattaisimme hyvinkin nähdä karhujen tulevan.
Valmistuimme siis hotellilla ensin karhuvideoilla. Asiallisempiakin oli olemassa, mutta tästä muodostui lempivideomme, etenkin lasten keskuudessa:
Illalla ajoimme läpi pimenneen kaupungin, napaten matkalla iltapalat mukaan autoon. Ajoimme neuvonnan tädin osoittamaan paikkaan ja odotimme. Alue oli perus asuinalue kaupungin laidalla metsän vieressä. Roskikset olivat saaneet häkit ympärilleen, mikä oli ilmeisesti hillinnyt karhujen intoa saapua dyykkaamaan. Asukkaiden onneksi, mutta meidän lieväksi harmiksi. Olisi ollut kiva nähdä karhu, mutta pitkällä tähtäimellä on tietenkin meistäkin parempi, että karhut eivät kulje kaupunkien kauduilla. En ainakaa itse haluaisi sellaiseen törmätä roskista viedessäni. Emme nähneet siis karhuja, mutta söimme iltapalat autossa kadun varressa roskisnähtävyyksillä. Muisto se on sekin.
Transylvanian sydämeksi kutsutaan Brasovia. Se oli kaunis kaupunki, jossa puolestaan näkyi sen saksalaisten asukkaiden vaikutus. Ei kuitenkaan viimeistellyn saksalainen, vaan sellainen mukavan huoleton ja hieman boheemi ilme, joka kolahtaa tähän perheeseen. Brasov oli niitä kaupunkeja joissa kannattaa oleilla ilman sen kummempaa päämäärää. Haahuilla kaduilla ja pistäytyä kahvilaan, kurkata kirkkoon tai kauppaan ja nauttia elämästä.
Jäimme siis haahuilemaan Brasovin kaduille muutamaksi päiväksi. Päivät täyttyivät kaduilla kuljeskelusta, mutta illalla siirryimme karhujahtiin. Brasovin laitamilla elelee noin 4000 karhun yhteisö, joka muutama vuosi sitten löysi pikaruokalat, eli kaupungin laita-alueiden roskikset. Iltaisin karhut vaelsivat roskiksia dyykkaamaan ja heistä tuli varsinainen turistinähtävyys. Hotellin vastaanoton täti sattui asumaan karhualueella ja kertoi, että jos menisimme klo. 23 jälkeen roskiksille odottelemaan, saattaisimme hyvinkin nähdä karhujen tulevan.
Illalla ajoimme läpi pimenneen kaupungin, napaten matkalla iltapalat mukaan autoon. Ajoimme neuvonnan tädin osoittamaan paikkaan ja odotimme. Alue oli perus asuinalue kaupungin laidalla metsän vieressä. Roskikset olivat saaneet häkit ympärilleen, mikä oli ilmeisesti hillinnyt karhujen intoa saapua dyykkaamaan. Asukkaiden onneksi, mutta meidän lieväksi harmiksi. Olisi ollut kiva nähdä karhu, mutta pitkällä tähtäimellä on tietenkin meistäkin parempi, että karhut eivät kulje kaupunkien kauduilla. En ainakaa itse haluaisi sellaiseen törmätä roskista viedessäni. Emme nähneet siis karhuja, mutta söimme iltapalat autossa kadun varressa roskisnähtävyyksillä. Muisto se on sekin.
