"Istanbul on kymmenen miljoonan elämän sekamelska. Se on kymmenen miljoonan sotkuisen tarinan avoin kirja. Istanbul on heräämässä levottomasta unestaan, valmiina ruuhka-ajan kaaokseen. Tästä eteenpäin on liikaa rukouksia, joihin vastata, liikaa rienauksia, joita huomata, ja liikaa syntisiä, yhtä lailla kuin viattomiakin, joita pitää silmällä. Istanbulissa on jo aamu." Elif Shafak: Kirottu Istanbul.
Tervetuloa mukaan matkalle. Tämä blogi kulkee Turkissa ja sen lähialueilla, ajaa Suomeen ja takaisin sekä kurkistelee porttikongeihin ja uusille lenkkipoluille Istanbulissa. Unohtamatta arkea ja juhlaa.

sunnuntai 6. marraskuuta 2011

89. tarina (Viimeiset vitsaukset ja kotiin paluu)

Aamulla sattui ja tapahtui. Ennen aamupalaa pesin hotellin sohvaa, jonne kuopus oli päättänyt kaataa mehut pullostaan. Aamupalan jälkeen samainen pullo kellui hotellin kalalammikossa, josta sitä kalastettiin ylös koko perheen voimin.

Lopulta päästiin matkaan, mutta sitä ei kovinkaan pitkälle kestänyt. Autosta näet puhkesi rengas noin kilometrin ajon jälkeen. Täyteen pakatun auton kanssa renkaan vaihtaminen olikin sitten isompi projekti. Tyhjennettiin paksi ja kaivettiin vararengas. Sitten taas pakattiin. Tässä vaiheessa olimme aivan Unkarin rajalla ja edessä oli pitkä matka läpi Serbian kohti Bulgarian Sofiaa. Emme uskaltaneet lähteä sellaiselle taipaleelle ilman uutta rengasta. Tarvittava pulju onneksi löytyi. Rengaskauppoja tehdessä levitettiin viltti viereiselle nurmikolle ja pidettiin lasten kanssa retkeä.





Aikaa oli tässä vaiheessa tuhrautunut jo yli puoleen päivään. Ylitimme siis Unkarin ja Serbian rajan ja lähdimme ajamaan. Sodan vaikutukset olivat vielä silminnähden edessämme. Belgradiin asti teiden kunto oli huono, kaiteet ruosteessa, talo- ja autokanta kehnoa. Jälleenrakennus oli ilmeisesti aloitettu jostakin maan toiselta laidalta. Ainoastaan huoltoasemat näyttivät hohtavan uutuuttaan runnellun maan keskellä. Ei tehnyt mieli pysähtyä.

Belgradin jälkeen teiden kunto alkoi kohentua. Jatkuvat tietyöt hidastivat kuitenkin matkaa ja lopulta saimme vuoriteillä sakonkin juuri ennen rajaa. Yhteisen kielen puuttuessa yritettiin asiaa selviä poliisin kanssa. Alennuksella selvittiin tälläkin kertaa, kun meillä ei ollut paljoakaan paikallista rahaa. Raja päästiin ylittämään melko myöhään ja maan vaihtuessa piti kellojakin siirtää vielä tunnilla eteenpän.

Jos olette joskus käyneet autolla Bulgariassa niin tiedätte maan liikenteen mahdottomuuden. Ajonopeudet ovat todella alhaiset ja jokaisessa mutkassa seisoo poliisi niiden noudattamista vahtimassa. Etenimme siis etanavauhdilla ja saavuimme Sofiaan todella myöhään. Hotellia ei löytynyt mistään ja väsytti. Lopulta päädyimme ihan kamalaan kommunistiajan muistimerkkiin, josta kerroinkin täällä. Oli ikävä kotiin ja omaan petiin.

Aamulla ei ketään kiinnostanut Sofia kierros. Ajatuksissa oli vain päästä kotiin niin pian kuin mahdollista. Bulgarian puolella mikään ei vaan edennyt pian. Ensin etsittiin ulosmenotietä kaupungista. Sitten madeltiin teitä nopeusrajoitusten kahleissa. Viimeisenä vitsauksena oli pitkät jonot rajalla. Aurinko porotti ja ihmiset koettivat vilvoitella välillä ilmastoiduissa autoissa, välillä jaloitellen autojen väleissä.

Mekin käväisimme lasten kanssa ulkona aika pian jonoon tulemisemme jälkeen. Oli selvää, että odotus tulisi kestämää jopa tunteja. Istuessamme taas autoon näimme rajavartijan etenevän määrätietoisesti autojonon reunustaa tullen suoraan meitä kohden. Auton luona mies pysähtyi ja pyysi meitä ajamaan VIP-jonoon. Hetken siinä mietittiin, että tietääkö tämä nyt hyvää vai pahaa?

Se tiesi hyvää. Rajavartija oli nähnyt pienet pellavapäämme ja päättänyt säästää heidät odotukselta. Paperimme katsottiin ja meidät toivotettiin kovin ystävällisesti "tervetulleeksi kotiin". Siinä mielentilassa taisin vuodattaa kyyneleitä, kun tunsin meidät niin tervetulleeksi. Takapenkiltäkin kuului iloinen lapsen ääni, joka huokasi: "Ihana Turkki". Olimme tulleet kotiin.

4 kommenttia :

A kirjoitti...

Lasten kanssa matkustaminen on varmasti aina seikkailua.;)

Onneksi selvisitte kotiin tältä hermoja kysyvältä matkalta<3

Kiitos matkakertomuksesta, Mine<3

Anonyymi kirjoitti...

Voi vitsi, kuulostaa kyllä niin tutulta kun olen matkastanne lukenut. Olen itsekin perheen kanssa liikkunut Helsinki-Istanbul väliä autolla(ainakin kolme meno-paluu matkaa) ja aika lailla myös samaa reittiä pitkin. Me emme tosin jääneet noin pitkäksi aikaa tien päälle, koska tavoitteena oli vain päästä pian Helsinkiin/Istanbuliin. Varsinkin matka Bulgariasta Turkkiin on todellakin raivostuttava! Mekin taisimme saada ainakin kolme sakkoa, kun miesväki ei malttanut ajaa hitaasti. :D Kun vihdoin on Turkissa, uudenlainen innostus valtaa, se välittyy hyvin tekstistäsi. Seuraavaa tarinaa odotellessa...
Helist

Mine kirjoitti...

Aili: Meidän lasten hyväksi täytyy kyllä sanoa, että ovat poikkeuksellisen reippaita (tottuneita??) matkaajia. Loppumatkan rasittavuudet ovat yleensä monen asian summa. Vaikka näillä matkoilla iloitaankin uusista asioista, on matkan tarkoitus kuitenkin selvästi pääsy mummolaan tai pääsy kotiin.

Helist: Me olemme yrittäneet pätkiä ajomatkoja hieman lasten vuoksi. Aikuinen vielä istuu autossa tarvittaessa 12 tunnin päiviä. Alle kouluikäisiltä se on kuitenkin hieman liikaa vaadittu, joten koetamme laittaa pysähdysetappeja sopivin väliajoin. Onneksi Euroopassa on kivoja pysähdyspaikkoja:). Seuraavalla Bulgarian matkallenne laskutehtävä; kuinka monta poliisia näette a) kilometrin matkalla b) kahden kaupungin välillä c) koko maan läpi ajaessanne.

Anonyymi kirjoitti...

Joo, totta kai lasten hyvinvointi noin pitkällä matkalla on tärkeintä. Heh, hyvä tuo tehtävä! Täytyy muistaa laskea seuraavalla kerralla. Helsit