"Istanbul on kymmenen miljoonan elämän sekamelska. Se on kymmenen miljoonan sotkuisen tarinan avoin kirja. Istanbul on heräämässä levottomasta unestaan, valmiina ruuhka-ajan kaaokseen. Tästä eteenpäin on liikaa rukouksia, joihin vastata, liikaa rienauksia, joita huomata, ja liikaa syntisiä, yhtä lailla kuin viattomiakin, joita pitää silmällä. Istanbulissa on jo aamu." Elif Shafak: Kirottu Istanbul.
Tervetuloa mukaan matkalle. Tämä blogi kulkee Turkissa ja sen lähialueilla, ajaa Suomeen ja takaisin sekä kurkistelee porttikongeihin ja uusille lenkkipoluille Istanbulissa. Unohtamatta arkea ja juhlaa.

perjantai 9. joulukuuta 2011

109. tarina (Äidin lahjat)

Muistan hyvin sen tunteen. Vauva nukkui ja olin laittanut itselleni kahvihetken. Varannut viereeni lehden ja sytyttänyt kynttilän. Juuri kun istahdin ja meinasin nauttia hetken kuului makuuhuoneesta kutsuhuuto. Vauva oli herännyt. Äidin toiveeksi riitti silloin "kun saisi joskus juoda kupin kahvia ihan rauhassa."

Ei minulla edelleenkään ole joululahjalistaa. Miehen kanssa sovitaan yleensä etukäteen, että ei osteta toisillemme lahjoja. On niin väkinäistä monesti se miettiminen. Joskus keksitään yhdessä joku isompi yhteinen asia kotiin. Muuten keskitytään lasten lahjoihin. Oma joulumieli syntyy muista asioista kuin lahjoista.

Tänä vuonna sain kuitenkin lahjan. Yltäkylläisen poikkeuksen arkikiireeseen. Lähdin ystävän kanssa toiselle ystävälle kylään pidennetyksi viikonlopuksi Saksan Ladenburgiin. Olimme ajaneet täällä matkoillamme Suomeen, mutta Saksan adventtiaika oli uusi kokemus. Matka sattui kaiken kiireen keskelle, joten lähtö oli nopea ja kassi puolityhjänä matkustin odottavissa tunnelmissa.

Täällä sitä nyt sitten on ihmetelty muutama päivä. Vietetty eilen parituntinen kauppojen suklaavalikoimien äärellä. Mikä valikoima ja valinnanvaikeus. Teki mieli ottaa jokaista sorttia, kun kaikki olivat niin kauniita. Tänään oli vuorossa sama ihmettely juusto- ja kinkkuhyllyn vieressä. Nyt on kassit täynnä suklaata, juustoa ja kinkkua. On siinä huomenna tullimiehillä ihmettelemistä, jos sattuvat kassejani tarkastamaan.





Varsinainen lahja on ollut joulutorit ja kauppojen toinen toistaan hienommat näyteikkunat. Eilinen ilta vietettiin Heidelbergin kauniissa vanhassa kaupungissa ja tänään Mannheimin joulutorilla ja Ladenburgin vanhassa keskustassa. Olisin voinut pysähtyä jokaisen ikkunan ääreen tai pistäytyä kaikissa kadun kahviloissa ja kuppiloissa. Maistaa jotakin kaikista kojuista. Se ei tietenkään ollut mahdollista yhdellä kertaa. Toivottavasti tulevaisuus tuo minut näille kulmille toistekin.


















Tänään ystäväni oli järjestänyt yllätyksenä meille tunnin mittaisen jalkahoidon. Sokerina kaiken pohjalla. Hemmoteltu äiti kiittää näistä lahjoista ja valmistautuu palailemaan huomenna omiensa pariin. Kassit täynnä kaikkea ihanaa ja toiveet täyttyneenä. Kahvia on tullut näes juotua monen monta kuppia, jokainen niistä ihan rauhassa:).

ps. Ilta-kuvat ovat Heidelbergistä.

9 kommenttia :

Yaelian kirjoitti...

Saksassa kyllä osataan tuo joulukoristelu;olen kerran ollut siellä juuri tuohon aikaan.Ihania nameja ja näyteikkunoita!Ja jalkahoito teki varmaankin hyvää;D

mimon mami kirjoitti...

Ihanan näköistä! Luksusta arjen keskelle tuo pienikin irtiotto arjesta ja hemmotteluhetki.

Aili-mummo kirjoitti...

Makeaa oikein mahan täydeltä.;D

Kiitos upeista kuvista, Mine, ja oikein hyvää joulun odotusta sinulle ja perheellesi, Mine!<3

mummeli kirjoitti...

Voi kun sait ihanan matkan! Nyt sitten on kiva jatkaa kotona, vaikka se rauhassa juotu kahvikuppi saattaa jäädä unelmaksi taas!

Mine kirjoitti...

Yaelian: Minä tykkään niin kaikesta kauniista. Sitä Saksassa todellakin riitti. Pakkauksissa, rasioissa, somistuksissa, leivonnaisissa... Huoh. Kysyinkin ystävältä, että miten hän pystyy asumaan kaiken sen keskellä ja pidättäytymään tuhlaamisesta? Minulle tulisi varmaan pidemmän päälle henkilökohtainen konkurssi:).

Mimon mami: Luksusta todellakin. Kerran elämässä hetkiä, ehkä. Toivottavasti ei kuitenkaan. Rupesin jo haaveilemaan joulunalusmatkasta mieheni kanssa sitten joskus.

Aili: Niin makeaa todellakin riitti. Minä olen jouluun asti sokeripaastolla joten selviydyin makeatta koko matkan. Ajatella! Tosin kassissa on kyllä aikalailla sitä makeaa joulua odottamassa. Hyvää kolmatta adventtia sinnekin. Meillä lauletaan täällä huomenna kauneimpia joululuja, ihan omalla äidinkielellä. Ah kun ihanaa!

Mummeli: On niitä rauhallisia kahvihetkiä onneksi nykyään kotonakin. Koko pesue on päivät koulussa, joten jos muu elämä ei kiirehditä, saan juoda kahvini jo aika rauhassa. Mutta en tietenkään tällaisessa ympäristössä kuin nyt. Mutta kuulkaa, kyllä kotona vaan on ihaninta matkan jälkeen.

Kirjailijatar kirjoitti...

Olit Saksassa, mahtavaa :) Me olemme kerran olleet Düsseldorfissa joulumarkkinoilla myöskin pidennetyn viikonlopun ja tykkäsin kamalasti. Se gluhvinen tuoksu, paahdetut kastanjat, kaikki suklaat ja herkut. Kaikista hauskinta oli, että ihmiset kerääntyivät joulutoreille niin iloisina juttelemaan. Tunnelma oli jotenkin tosi vapautunut, iloinen ja mukava. Ja nuo pubit, jotka on kaikki koristeltu niin jouluisiksi. Ihania kuvia muuten. Tosi kivaa, että pääsit tuollaiselle reissulle.

Mine kirjoitti...

Kirjailijatar: Minä mietin, että oikeasti minun olisi varmaan pitänyt syntyä saksalaiseksi. Tykkäsin niin kovasti siitä, että oli nähty vaivaa kauneuden vuoksi. Ja olin kateellinen. Miksei Suomessakin voisi olla tuollaisia joulutoreja? Ja eikö ne voisi kannattaa? Ja ne suklaat! Voi mahdoton miten kauniita ne olivatkaan. Koko loppukuun joulusukkayllätyksiksi piisaa ainakin yksi erilainen suklaa. Enkeliä, lumiukkoa, nallea, pingviiniä, pähkinänsärkijää.... Taisin olla innostuneempi niistä kun lapset. Sellaista meillä kyllä tapahtuu muissakin asioissa:).

Anonyymi kirjoitti...

Mmmmm... Suklaata, juustoa... ihanaa... Mahtavia nuo ulkopöytä-kuvat, punaisia filttejä ja rautatuoleja, ja ovatko nuo lampaantaljoja, tuon pyöreän pöydän ympärillä? Me Suomessa taidamme vetäytyä sisätiloihin liian orjallisesti kalenterin mukaan, tänäkin talvena olisi monet kaffet voinut nauttia vielä ulkona. Meidän kävelykatumme pikkukahvila kyllä huomioi erään kanta-asiakkaan, taiteilijaherran, ja nostaa hänelle edelleen tuolin ja pöydän kadulle. Herra kutsuu sitä "sosiaaliseksi mediakseen"! Ihanaa, että sait tuon pienen matkan! - Hangon Anna

Mine kirjoitti...

Anna: Sitä minä ajattelin, että tällainen olisi oikeastaan aika helposti toteutettavissa Suomeenkin. Miksi kukaan ei toteuta? Sellainen extra, pieni luxus olisi usein tosi pienestä kiinni ja silti toisi monella hyvän mielen. Saksassa osasivat sen todella hyvin. Ehkä Suomikin oppii?