"Istanbul on kymmenen miljoonan elämän sekamelska. Se on kymmenen miljoonan sotkuisen tarinan avoin kirja. Istanbul on heräämässä levottomasta unestaan, valmiina ruuhka-ajan kaaokseen. Tästä eteenpäin on liikaa rukouksia, joihin vastata, liikaa rienauksia, joita huomata, ja liikaa syntisiä, yhtä lailla kuin viattomiakin, joita pitää silmällä. Istanbulissa on jo aamu." Elif Shafak: Kirottu Istanbul.
Tervetuloa mukaan matkalle. Tämä blogi kulkee Turkissa ja sen lähialueilla, ajaa Suomeen ja takaisin sekä kurkistelee porttikongeihin ja uusille lenkkipoluille Istanbulissa. Unohtamatta arkea ja juhlaa.

maanantai 26. joulukuuta 2011

117. tarina (Jokainen joka apua saa...)

Takana ovat yltäkylläiset päivät. Ylenmäärin ruokaa, lahjoja ja herkkuja. Läheisten läsnäoloa ja lämpöä. Kiitollista mieltä. Jouluna jos milloin meidän tulisi nähdä se mitä olemme saaneet. Muistaa miten hyväosaiseksi olemme syntyneet. Toisaalta joulu on aikaa, jolloin huomaa sen mitä vaille on jäänyt. Yksinäisyys voi tuntua erityisen ikävälle muiden kerääntyessä omiensa pariin. Puute kiristää pahemmin silloin kuin muut ostavat ja laittavat. Muiden yltäkylläisyyttä ja onnea katsoessa oman elämän kipukohdat tuntuvat alleviivautuvan. Kaikilla ei ole asiat hyvin ja siloisen ulkokuoren allakin moni kärsii.




Jouluna hyväntekeväisyysjärjestöt koputtelevat omantuntomme oveen. Pelastusarmeijan joulupadat ja monenlaiset keräykset voivat olla joko huonon omantunnon lähteitä tai keinoja hyvän jakamiseen. Suomalaisella on asiat yleensä jokatapauksessa paremmin kuin monella muulla. Työttömyystuella elävän sekä sosiaalitoimiston luukulla käyvänkin. Monissa maissa sellaisistakaan rahoista ei voi kuin unelmoida.

Muutama vuosi sitten tutustuimme Millet-kansaan. Heistä kerroinkin hieman täällä.  Millet-turkkilaiset ovat monella tapaa syrjitty ja köyhä vähemmistö Bulgariassa. Kansan koulutustaso on erittäin alhainen. Hyvin harva on käynyt koulua muutamaa alaluokkaa pidemmälle. Tavallista on, että tytöt naitetaan jo alle 16 vuotiaina. Työttömyys, toivottomuus ja elämän päämäärättömyys ovat luoneet nuorison keskuuteen vaikean huumeongelman. Koko kansan parissa on huutava sosiaalisen avun tarve, joka on pakottanut vieraan yrittämään edes jotakin.








Istanbulissa ei ole joulupatoja. Eikä keräyksiä. Jotain voi kuitenkin tehdä. Vuoden vaihdettani onkin kolmen vuoden ajan työllistänyt koruprojekti, jolla olemme seurakunnan kautta keränneet milletkansalle varoja talvikuukausien ajaksi. Ennen jouluja suunnittelemme Sylvin kanssa korumalleja. Ostetaan korutarvikkeita ja vuoden alussa ajetaan Peshteraan. Siellä vietetään muutamat päivät korujen tekoa opettaen ja jätetään heidät itse tekemään korut loppuun. Valmiit korut toimitetaan Suomeen erilaisille kesäpäiville myytäväksi. Tähän asti ovat menneet kaupaksi ja näin projekti on saanut jatkua.

Millet-kansan elinolosuhteita ei pieni projektimme ole tietenkään ratkaisevasti muuttanut. Ajan myötä tulee uusia ja uusia avun tarvitsijoita. Uusia artikkeleita mietitäänkin nyt urakalla ja päästään toivottavasti testaamaan tämän tammikuun matkallani. Tässäkin projektissa suurimpana saajana on ollut antaja ja tekijä itse. Uskon siihen, että "autuaampaa on antaa kuin ottaa". Ja siihen, että "jokainen joka apua saa, sitä joskus tajuu myös antaa."





Pistetäänpä siis hyvä kiertämään tulevanakin vuonna 2012!

Tämän postauksen myötä siirryn taas reissaamiseen ja jätän joulun kiitollisena taakseni.

5 kommenttia :

Yaelian kirjoitti...

Kävin katsomassa aiemmman postauksesi tuosta kansanryhmästä. Hienot kuvat ja surullista tuo tyttöjen naittaminen niin nuorena,ja se että heidän elinolosuhteensa eivät ole mitenkään hyviä.Ihanan projektin olette luoneet;

pikkujutut kirjoitti...

Loisto projekti, hyvä te. Jossain tuollaisessa olisi todella mukavaa olla mukana.

Meillä oli joulu vain päivän, joulumieli saapui vasta tänään ja huomenna on jo arki. Mutta ei haittaa, tähän mielentilaan on hyvä lopetta tämä vuosi.

Aili-mummo kirjoitti...

Mine!

Teillä on todellista joulumieltä, kun haluatte auttaa vähäosaisia turkkilaisia Bulgariassa. Hätää maailmassa on todella paljon, sekä henkistä että aineellista hätää...

Noin kauniita koruja te teette, kelpaa noita myydä Suomessakin.;)

Oikein hyvää ja siunattua vuoden loppua sinulle ja perheellesi, Mine.<3

Anonyymi kirjoitti...

Odotan innolla Peshteraan menoa ja uusien korujen opettamista! On etuoikeus saada olla mukana tällaisessa ja nähdä että kätten töin voi milletkansa itse itseänsä auttaa.

Sylvi-täti

Mine kirjoitti...

Yaelian: Ulkomailla asumisen ja matkailun hyviä puolia on todella se, että näkee millaisissa olosuhteissa muualla asutaan ja eletään. Loppuupahan turha marina omalla kohdalla ja asioita voi katsella hieman toisenlaisesta vinkkelistä.

Pikkujutut: Sinullehan tämä olisi ollut sopiva projekti. Me vain aloitimme ilman, että tiesimme itsekään korujen tekemisestä mitään:). Työ tekijäänsä opettaa ja tänä vuonna jo luulen hieman osaavani.

Aili: Joskus huomasin, että tyytymättömiä ihmisiä olivat ne jotka käyttivät kaiken aikansa omaan itseensä. Tyytyväisimmät ne, jotka tekivät jotakin muiden hyväksi. Jokaiselle meistä oma napa on lähinnä, mutta en itse halua jäädä sen ympärille pyörimään. Pienilläkin asioilla voi vaikuttaa -ainakin omaan itseensä.

Sylvi: Justiinsa juu. Kohta taas lähdetään:).