"Istanbul on kymmenen miljoonan elämän sekamelska. Se on kymmenen miljoonan sotkuisen tarinan avoin kirja. Istanbul on heräämässä levottomasta unestaan, valmiina ruuhka-ajan kaaokseen. Tästä eteenpäin on liikaa rukouksia, joihin vastata, liikaa rienauksia, joita huomata, ja liikaa syntisiä, yhtä lailla kuin viattomiakin, joita pitää silmällä. Istanbulissa on jo aamu." Elif Shafak: Kirottu Istanbul.
Tervetuloa mukaan matkalle. Tämä blogi kulkee Turkissa ja sen lähialueilla, ajaa Suomeen ja takaisin sekä kurkistelee porttikongeihin ja uusille lenkkipoluille Istanbulissa. Unohtamatta arkea ja juhlaa.

lauantai 31. joulukuuta 2011

121. tarina (Bucharest ja suuruudenhulluus)

Rajan ylitys helpotti kartanlukijaa. Siirryttiin taas latinalaisiin aakkosiin ja paikkojen nimet olivat helpommin luettavissa. Muuten tien vierustojen maisemat pysyivät jokseenkin samoina. Aina siiheksi asti, kun saavuimme Bucharestiin.

Jos jostakin asiasta tai ihmisestä ei ole hyvää sanottavaa, se pitäisi kai jättää sanomatta. Tämä on kuitenkin matkablogi, jossa kerrotaan minun kokemuksiani paikoista, joissa olemme käyneet. Ja me kävimme Bucharestissa, aloittaen sieltä Romania kierroksemme. Sanon siis sen verran, että jos haluat nähdä kaunista Romaniaa, älä mene Bucharestiin. Tai aikakin, älä mene vain Bucharestiin.

1920-luvulla Bucharest oli lukemani perusteella Euroopan helmiä. Kauniita puistoja ja upeita taloja. Sitten pommituksia, maanjäristyksiä, kommunismi ja Ceausescu. Nykypäivän Bucharest on edellisten ja harmaiden betonitalojen surullinen lopputulos. Kaiken keskuksena suuruudenhulluuden huipentuma eli Palace of Parliament.


Ceausescu aloitti parlamenttitalon rakennuttamisen 1984 omaksi työpaikakseen. Projektissa ei säästelty rahaa, työmiehiä eikä kansaa. Kolme 20 000 hengen tiimiä rakensi taloa tauotta 24h vuorokaudessa viiden vuoden ajan. Työmiehiä johti 700 arkkitehtia. Rakennus on maailman toisiksi suurin USA:n Pentagonin jälkeen. Siellä on 3100 kalustettua huonetta sekä varastoja. Rakennuskulujen arvioidaan maksaneen vähintään 3.3 miljardian euroa. Tässä vaiheessa on varmasti hyvä muistaa, että Romanialla ei ollut ulkomaalaista velkaa vaan Ceausescu repi rahat kurjuudesta ja kansan selkänahasta.








Parlamettitalolta lähtee massiivinen tie, johon otettiin vaikutteita Pariisista. Tien päähän katsovalta parvekkeelta Nicolae haaveili pitävänsä puheitaan alla seisovalle kansalle. Vastapäätä parlamenttitaloa rakennutettiin ministeriö Caeusescun valvovien silmien alle.


Parlamenttitalon valmistuttua ulkoa kansa nousi hirmuhallitsijoitaan vastaan 1989. Televisioihimme ilmestyivät ne karmeat kuvat kansan köyhyydestä ja toisaalta palatsin rikkauksista. Elenan kultalautaset ja timanttikengät. Orpolapset ja loputon köyhyys. Pariskunta tuomittiin nopeasti kuolemaan. Parlamettitalon sisätilojen rakennus sen sijaan on vuosien varrella edennyt alkuperäisen suunnitelman mukaan. Se on komea taloa täynnä hauskoja ja surullisia yksityiskohtia. Kummin niitä nyt haluaakaan katsoa.

Lopuksi: 18-vuotta sitten minua kosittiin uudenvuodenaattona. Kihlasormuksiin kaiverrettiin päivämäärä 1.1.94. Se "kyllä" on tuonut mukanaan neljä tervettä ihanaa lasta. Reissuja Romanian Bucharestista Turkin peräkyliin. Onnellisia aviovuosia. Pahoja päiviäkin on riittänyt, omasta ja muidenkin syystä. Silti tätäkin vuotta lopettelen erityisen kiitollisin mielin. Kiitos Rakas, kun kysyit ja tahdoit ja annoit minunkin tahtoa!

Kiitos myös teille kaikille, jotka olette lähteneet reissuille perheemme mukaan. Ensimmäinen blogivuoteni on tuonut mukanaan paljon mukavia tuttavuuksia ja hyvää mieltä. Toivottavasti tavataan tulevanakin vuonna 2012! Pitäköön tuleva vuosi meitä kaikkia hyvänä!

11 kommenttia :

Jael kirjoitti...

Tuo on kyllä niin mahtipontinen paikka.Mielenkiintoista nähdä sitä sisältäkin:) Bukarestissa kuulemmma on joitakin tosi kauniita puistoja...
OIkein Hyvää Uutta Vuotta 2012 perheellesi ja ihanalle blogillesi:)

Sateenkaari kirjoitti...

Onpas upeaa nahtavaa ja hyvat kuvat.
Kiitos naista ihananista "matkoista" kanssasi.
Ja ONNELLİSTA UUTTA VUOTTA sinulle,seka perheellesi.

A kirjoitti...

Tästä palatsista on puhetta riittänyt, hieno se todella on!

Olet ollut oikein hyvä kertoja, ja kuvasi ovat olleet suurenmoisia.:D

Minäkin kiitän tästä matkasta, Mine, jonka olen ollut mukanasi.;)

Toivotan sinulle ja ihanalle perheellesi, oikein Hyvää ja Valoisaa Vuotta 2011.<3 Olkoon suojelusenkelit mukananne minne menettekin!

Kirjailijatar kirjoitti...

Aivan ihanaa, että pidät tätä blogia, toivottavasti jatkat vielä monta vuotta!

Toivotan teille kaikille seikkailukasta, iloista ja ihanaa uutta vuotta!

sorvatar kirjoitti...

Hyvää uutta vuotta ja kiitos blogista!

Anonyymi kirjoitti...

Onnea ja siuanusta 1.1. johdosta! Tarkoitan sekä Uutta vuotta että avioliitonne. Kiitos Jumalalle, että sellaisetkin kuin teidän liitonne on olemassa! Ei auta suuret rikkaudet ja palatsit jos ei Taivaan Isä anna yli ymmärryksen käyvää rakkautta!
Seuraan jatkossakin näitä matkoja mielelläni. Hauskoja, hienoja ja halpoja :O) Kaikille blogin lukijoille HYVÄÄ UUTTA VUOTTA!

tv. Sylvi-täti

Mine kirjoitti...

Yaelian: Oli hienoa, kyllä. Oppaalta kysyimme, että ovatko romanialaiset ylpeitä hienosta talostaan. Samaa sanoi, mitä itsekin ajattelin, eli "kun muistaa millä rahalla se hankittiin, ei loistosta osaa oikein nauttia."

Sateenkaari: Hyvää Uutta Vuotta myös sinne Turkin etelään! Sinun kaupunkisi onkin esittelemättä. Milloinhan sinne blogissa mahdan päätyä?

Aili: Kiitos sinulle ahkerasta kommentoinnista. Suojelusenkeleillä onkin tämän porukan kanssa tekemistä. Tähän asti ei ole tarvinnut heidän työstään kyllä moittia:).

Kirjailijatar: Kiitos itsellesi, niin blogistasi kuin myötämatkaamisesta. Toivon teillekin hyviä seikkailuja ja jännitän sattuvatko seikkailut kesällä risteämään toisiinsa.

Sorvatar: Kiitos, kun jätit jäljen käynnistäsi. Kävin katsomassa mihin se johtaa...

Sylvi: Kiitollinen minä olenkin. En vaihtaisi tätä elämää Palace of Parliamenttiinkaan:D.

Kirjatoukka ja Herra Kamera kirjoitti...

Loistavaa uutta blogivuotta 2012, me kuljemme kanssasi!

Mine kirjoitti...

Kirjatoukka: Kiitos, sehän on sangen mukavaa. Ilo kertautuu hyvässä seurassa.

Maria kirjoitti...

Hyvää Uutta Vuotta! Kiitos matkoista. Olen nauttinut kertomuksistasi ja kuvistasi, vaikka en olekaan aiemmin kommenttia jättänyt.

Mine kirjoitti...

Maria: Kiitos, kun nyt jätit. On mielenkiintoista nähdä ketä täällä lukee tarinoitamme matkojen varrelta. Hyvää uutta vuotta!