"Istanbul on kymmenen miljoonan elämän sekamelska. Se on kymmenen miljoonan sotkuisen tarinan avoin kirja. Istanbul on heräämässä levottomasta unestaan, valmiina ruuhka-ajan kaaokseen. Tästä eteenpäin on liikaa rukouksia, joihin vastata, liikaa rienauksia, joita huomata, ja liikaa syntisiä, yhtä lailla kuin viattomiakin, joita pitää silmällä. Istanbulissa on jo aamu." Elif Shafak: Kirottu Istanbul.
Tervetuloa mukaan matkalle. Tämä blogi kulkee Turkissa ja sen lähialueilla, ajaa Suomeen ja takaisin sekä kurkistelee porttikongeihin ja uusille lenkkipoluille Istanbulissa. Unohtamatta arkea ja juhlaa.

keskiviikko 17. lokakuuta 2012

326. tarina (Piran- hoitava hiljaisuus)

Vielä kerran pääsimme meren ääreen. Ajellen mutkaisia teitä Slovenian Piranaan. Vastarannalla seisoi Venetsia, jonka vaikutuspiiri ulottui meren yli. Se näkyi upeasti talojen arkkitehtuurissa ja värityksissä.

Hotellimme seisoi meren äärellä, avaten ikkunansa ja ovensa kohti merta. Kyllä kelpasi nojailla parvekkeen kaiteeseen ja katsella alla lepäävää sineä. Heittäytyä valkoisiin lakanoihin kuuntelemaan aaltojen leikkiä rantakiviä vasten. Siinä sielu lepäsi ihan väkisinkin ja uneen oli helppo tarttua.


Päiväunien jälkeen kävelimme keskustaan. Tie seurasi rantaviivaa. Alla polskivat uimarit ja rannoilla makasivat auringonpalvojat. Joka paikassa meitä seurasi merkillinen hiljaisuus ja rauha. Jatkuen keskustaan saapumisemmekin jälkeen. En muista, että kuka sen lopulta huomasi: Piran ei soittanut mitään. Ei minkäänlaista laulajaa eikä soitinyhtyettä. Ei radiota, cd:tä eikä live-musiikkia. 







Sen yhden päivän perusteella Slovenia sai meiltä Kroatiaa paremmat pisteet. Vähemmän tungosta, vähemmän melua ja kaikin puolin jotenkin ihmisemmän kokoinen olotila. Ja ne suloiset kadut, ikkunaluulut ja pienet yksityiskohdat, jotka saavat henkäisemään: oih.













Jottei nyt jäisi ihan siirappinen olo Sloveniasta, niin kerronpa teille kolikon toisen puolen. Me saavuimme maahan pienen pieneltä raja-asemalta. Sinne johtanut tie oli ollut niin pieni ja mutkainen, että voin kerrassaan huonosti. Rajalla näimme kyllä kyltin, että maassa on käytössä tietarra. Sitä ei kuitenkaan kukaan kaupannut meille rajalla, eikä kehoittanut sellaista ostamaan, joten asia unohtui meiltä aktiivisesti.

Kun lähdimme pois Piranasta ja ajoimme moottoritietä jonkun matkaa, oli edessä tietarran tarkistus. Jota meillä ei tietenkään ollut. Poliisi esitteli miehelle heti suomenkieliset prosyyrit ja valokuvia, kuinka asiasta on tiedotettu rajalla (siis niillä isoilla rajoilla, joista maahan yleensä tullaan). Sakkohan siitä tuli, 150 €, jolle olisi keksitty paljon parempaakin käyttöä. Ärsytti niin viheliäisesti nuo slovenialaiset. Miksi pitää maksaa esitteistä ja poliisipartioista, nähdä vaivaa ihmisten sakottamisesta, kun rajalla voisi vain myydä sen kirotun tarran. Niinhän sitä muissakin sivistyneissä euroopan maissa tavataan tehdä.

Eli, menkää ihmeessä Piranaan, mutta ÄLKÄÄ unohtako ostaa sitä tietarraa!

10 kommenttia :

Anonyymi kirjoitti...

Aivan ihania kuvia ! Erityisesti pidin siitä merenneito-oven rivasta ja mosaiikkikalasta, vaikka punainen väri ei muutoin minun makuuni olekkaan; ei oikein missään.

Tuo hiljaisuus kuulosti hyvältä ! Kun päivät tekee työtä kuunnellen ihmisten murheita, niin minä en tahdo jaksaa iltaisin kuunnella yhtään mitään ! Kaupoissakin soi lähes aina jotakin "jumputusta", vaikka en edes usko musiikin lisäävän viihtyisyyttä tai ostomotivaatiota. Tai ehkä olen vaan jo niin vanha, että en jaksa kuunnella kaikkea "uilutusta".

Hauskaa viikon jatkoa teille ja vieraille ; tarroilla tai ilman ! t: Tiina

Yaelian kirjoitti...

Olipa kurja juttu tuo tietarra,ja miten röyhkeän paljon ottivat sen puuttumisesta:( Mutta kauniilta tuollakin näyttää,hieman rapistuneeltakin,mutta kauniilta.

Hippu kirjoitti...

Voi näitä sinun kuviasi. Ovat niin kauniita, että oikein pomppaavat silmille. :-)

En osaa edes kuvitella tuollaista paikkaa, jossa ei kuulu mitään mölyä! Varmaan ihanan rauhoittava kokemus.

Mine kirjoitti...

Tiina: Minun melonsietokynnykseni on nykyään ääretömän matala. Nyt on saatu kyllä jotain ylimääräisiä voimia sillä saralla, sillä olen aika hyvin jaksanut, vaikka kotona mellastaa nyt kahdeksan lasta.

Yaelian: Kyllä harmitti. Mutta minkäs teet?

Hippu: Minä rakastan meidän kotia lasten kouluaikana. Pysähdyn oikein monta kertaa vain ihastelemaan sitä, kun talosta kuuluu jääkaapin surina tai veden kohina naapurista. Hiljaisuus hoitaa. Ymmärrän hyvin miksi joku haluaa hiljaisuuden retriittiin..

Saga kirjoitti...

Piran näyttää valtavan kauniilta ja lisäksi tykkäisin kovasti tuollaisesta musiikittomasta paikasta, melunsietokykyni kun on nolla. Minustakin Slovenia voittaa Kroatian kaikilta osin.

anumorchy kirjoitti...

Me saavuimme Sloveniaan ihan ison tien kautta, mutta ei siellakaan tuota tarraa kukaan aktiivisesti kaupitellut. Toisin sanoien, jos en olisi siita etukateen tiennyt, takuulla olisi kaynyt niin kuin teillekin.

Piran on tosi kaunis!

Aili-mummo kirjoitti...

Ihania kuvia Pirasta!:DDD

Ajattelehan: noin saadaan ihmisiltä paljon rahaa kynittyä. Tosin teitä asia kiukuttaa eikä sakkoa voi sanoa oikeudenmukaiseksi turisteja kohtaan. Mutta tietenkin he ajttelevat vain omaa etuaan!

Tosi on, että kaikilla raja-asemilla pitäisi olla tarrat myynnissä ja tiedotus kunnossa...

Hyvää viikon jatkoa sinulle ja perheellesi, Mine!<3333

Mine kirjoitti...

Saga: Meluherkkyys selvästi nousee iän myötä. Väsyn ihan eri tavalla hirmuisessa hälyssä. Piran oli siis mukavan hiljainen...

Anu: Mikä siinä on, että sitä ei voi myydä siitä passintarkastuspisteestä? Ihan kuin haluaisivat, että ihmiset ei tajua ja huomaa.... Mokomat!

Aili: Minä luulen kanssa, että se on oikein tarkoituksellinen rahankeruu konsti. Turistilta tyhjät pois. Ei kovin vieraanvaraista ja ystävällistä kuvaa anna.... Hyvää viikonloppua myös sinne Karjalaan!

Leena Lumi kirjoitti...

Mine, nämä kuvat ovat kyllä blogisi viehtätys ja Piran on koko ajan mielessäni.

Nyt kerron, että tuo tietarramaksu kolahti meille Euroopan matkavuosinamme kerran'hauskasti', kun olimme poistumassa Sveitsistä oikein mukavan loman jälkeen. Vauva mukana ja mieli täynnä kevättä ajelimme pitkin pikkuteitä ja unohdimme koko tarra-asian. Kun olimme lähdössä maasta pois, vain muutaman metrin päässä rajalta, asia tuotiin tietoomme viranomaistoimin eli jouduimme vielä siinä lunastamaan tarran ja meitä vahdittiin, että liimasimme sen tuulilasiimme. Tosin olivat hyvin ystävällisiä, kuten sveitsiläiset yleensäkin.

Toinen tapaus on jo kuin elokuvasta: Olimme ajamassa kahdestaan huhtikuussa Pariisiin ja vasta toisemme löytäneet. Ajoimme vähän myöhään ja oli jo pilkkopimeää ja aloimme etsiä hotellia. Ei missään ketään, paitsi yhdessä paikassa jotain vartiokoppeja, mitäe lie! ja me pyyhälsimme niiden ohitse ja minä vain ihmettelin, että 'mitä ne äijät oikein huitoivat?' No, siinä sitä ajeltiin Ranskan yössä ja etsittiin jotain kylää, kunnes törmäsimme toiseen pömpeliporukkaan, jossa meitä oikein jo odotettiin. Ja me kun ei osata ranskaa ja ukot eivät puhuneet englantia eivätkä saksaa, ymmärrystä ei meinannut tulla, vaan sakot. Meillä oli silloin tuliterä sitikka (joka muuten hajosi heti Pariisin jälkeen, mistä tuli ihan oma casensa), ja ilmeisesti automerkkimme sekä rekisterinumeromme, pehmittivät miehet, he alkoivat olla yhtäkkiä kauhean hauskoja ja selvisimme vain sillä moottoritiemaksulla, josta emme silloin tajunneet mitään etenkään, kun olimme siellä jossain metsän korvessa. Sitten löytyikin Pabaume ja alkoi uusi kummitusseikkailu motellissa nimeltä André Penél...(Kohtasin yöllä kummituksen motellin käytävällä etsiessäni vessaa, haamulla oli puukko hampaissaan ja minä ensin kiljuin ja sitten pyörryin...iso tarina. Aamulla kuitenkin heräsimme pehmestä sängystä ikkunalla kujertaviin kyyhkysiin....)

Voi että, pitäisi kirjoitta yhteen kaikki matkojen hullut seikkailut arabihaamuista sveitsiläismijonääreihin, jotka pyytävät pöytäänsä illallisella.

Elämä on seikkailu!

Mine kirjoitti...

Leena: Kiitos muistelmista:). Oli kiva lukea teidän seikkailuistanne aaveineen ja poliisiepisodeineen. Minusta Sveitsiin ei nykyään pääse ilman tarran ostamista rajalla. Tosi fiksua. Sittenhän se on ja sillä selvä.