"Istanbul on kymmenen miljoonan elämän sekamelska. Se on kymmenen miljoonan sotkuisen tarinan avoin kirja. Istanbul on heräämässä levottomasta unestaan, valmiina ruuhka-ajan kaaokseen. Tästä eteenpäin on liikaa rukouksia, joihin vastata, liikaa rienauksia, joita huomata, ja liikaa syntisiä, yhtä lailla kuin viattomiakin, joita pitää silmällä. Istanbulissa on jo aamu." Elif Shafak: Kirottu Istanbul.
Tervetuloa mukaan matkalle. Tämä blogi kulkee Turkissa ja sen lähialueilla, ajaa Suomeen ja takaisin sekä kurkistelee porttikongeihin ja uusille lenkkipoluille Istanbulissa. Unohtamatta arkea ja juhlaa.

maanantai 8. lokakuuta 2012

320. tarina (Kun Tirana sytytti valot ja repesi pelihousut)

Albania on reilun kolmen miljoonan asukkaan vuoristoinen kotimaa. Siellä korkeuksissa kulkee erittäin kapea ja mutkainen tie. Ajoin kieli keskellä suuta. 140 kilometriä taittui neljässä tunnissa. Vauhti ei siis päätä huimannut ja maisemiakin ehti katsomaan. Sekä harrastamaan bunkkeri-pongausta.


Tirana oli Albanian Ankara. Kaupunki vuorten keskellä, ilman vettä. Mahtipontisia rakennuksia ja leveitä bulevardeja muistuttamassa kommunistiajasta. Onneksi joku oli keksinyt maalit. Tirana ei missään tapauksessa ollut harmaa, vaan värikäs ja kulahtaneen kaunis.






Vatsat täynnä me vetelehdimme kuumilla kaduilla. Katsellen mitä ympärillä tapahtuu. Lapsille ostettiin kierroksia karuselleissä ja muissa vekottimissa. Ei tarvittu rannekkeita eikä säännöstelyä. Tirana oli halpa.





Illan hiipiessä huvipuistoon hämärässä viitassaan me kiipesimme Tiranan kattojen ylle. Joimme kahvia puolen kierroksen ajan pyörivässä ravintolassa. Jalkojemme alla Tirana sytytti valot ja valmistautui yöpuulle.






Tiranan aamussa repesi pelihousut. Kolmosen mielestä aina voisi kulkea urheilushortseissa ja äidin tarjoamat farkkushortsit oli tyhmät. Kuopuksen tukka meni koko ajan väärin ja se oli tietenkin äidin vika. Esikoisen mielestä kaikki vain nyt oli jotenkin tyhmää ja äidillähän se täytyi sormensa olla siinäkin pelissä. Minä mietin, että mitenhän sujuisi matka välillä Tirana- Istanbul. Ihan yksin ja lentäen.

Tiranasta matka kuitenkin jatkui, yhdessä. Sen verran oli asiaa puitu, että sillä lomalla ei kukaan enää sanonut mitään farkuista, eikä poninhännistä. Teini yritti parhaansa ja mies sanoi muutaman päivän päästä, että "Eikös se nyt ollut ihan hyvä, että jäit?"

14 kommenttia :

pikkujutut kirjoitti...

Meidän nettipalveluja tarjoavan toimiston sihteerillä repesi täysin pelihousut ja tilannetta ei helpottanut yhtään kun minua alkoi naurattamaan ihan oikeasti...

...mutta näistä kuvista ymmärrrän täysin miten albanialaiset tuntevat olonsa täällä kotoisaksi..Valoja vähemmän mutta tyyli sama.

Aili-mummo kirjoitti...

Isossa kaupungissa vielä avonaiset sähkölinjat, mutta taitaapa jossain Istanbulissakin olla avolinjoja!

Kaunis kaupunki silti...;)

Hyvää alkanutta viikkoa, Mine!<3333

Lissu kirjoitti...

Onpas kauniin vàrisià rakennuksia. Lasten ja teinien làhin maali on AINA àiti, se turvallisin kohde. Itsenàistyminen ottaa koville. Tsemppià kaikille.

Leena Lumi kirjoitti...

Mine, sinä se löydät kauneutta Albaniastakin...

Kirja Punainen morsian oli mielettömän hyvä ja se kertoo Albaniasta ja etenkin maan naisista maagisen realismin keinoin.

Anonyymi kirjoitti...

Nuo kaksi kuvaa värikkäästä talomerestä ovat huikeat ! Ostaisin heti kummankin korttina...

Mutta matkatarinasi oli niin arjen makuinen ja moneen kertaa koettu kaikissa niissä perheissä, joissa on lapsia, että siitä tuli sekä tuskan hiki omasta kokemuksesta, mutta lempeä ymmärrys myös lentoa kaipaavalle...

Äidit on niin parasta ! Äidit on pahasta ! --- kaikessa ?!

Meillä on vakavasti harkittu ja uhattu useitakin kertoja, että takapenkin väki jätetään seuraavalle linja-autopysäkille, postitetaan mummolaan postipaketissa tai jätetään muuten vaan tien varten kävelemään... Ethän soita silti vielä sosiaalitoimistoon ? t: Tiina

Mine kirjoitti...

Pikkujutut: Ymmärrän, kyllä ne on niin kummallisia ne asiat, jotka katkaisevat kamelin selän;). Ja kun ei vierestä seuraaja tiedä minkälainen tausta repeämistä on edennyt, ei osaa tuntea sääliäkään. Minä olen niitä, jotka ei liikoja patoa tunteita. Minusta näkee kilometrien päähän, että mistä tuulee...

Aili: Piti kuvata nuo johdot, kun tuli niin kotoinen olo. Kyllä Istanbulissa on siistiytynyt noiden sähköjohtojenkin osalta, mutta edelleen törmää jos jonkunlaisiin virityksiin...

Lissu: Äitinä olo ottaa joskus koville. Etenkin kun se isi on AINA se rento ja kiva heppu.

Leena: Ja taas uusi kirja listaani:). Kiitos vinkistä!

Tiina: Kyllä mekin on mietitty monet kerrat, että mitä järkeä sitä on maksaa ja lähteä kuuntelemaan narinaa ja valitusta, sekä menettämään omat hermonsa kyseisen johdosta. Mutta aika kultaa muistot. Lopulta jää päällimmäiseksi se kiva, eikä kurja. Ja nyt kuule viimeisin reissu tuonne Turkin etelään meni jo TOSI helpolla. Hyvin vähillä marinoilla siis, eli ehkäpä oppi on mennyt perille? Tai sitten ei.

Saga kirjoitti...

:D Ihanan rehellistä puhetta paluulentohaaveineen...mutta kuten teitkin, on kyllä hyvä tehdä selväksi lapsillekin, ettei matkalle ole mitään järkeä lähteä, jos siellä maristaan ja kinataan syyttä suotta.

Mutta tuo Albania, oioi! Se on pitkään ollut haaveissani. Lennot sinne on vaan turhan kalliita, joten se pitää yhdistää johonkin muuhun reissuun. Muistan sen postikorttipostauksesi, huokailin jo silloin. Oi Albania!

Hippu kirjoitti...

Eipä ole koskaan tullut mieleen, että Albaniaankin voisi matkustaa. :-) Näyttää aivan ihanalta paikalta. Näkyikö tuolla muuten miten muita turisteja, vai onko se vielä suhteellisen "löytämätön" paikka?

Hah, tuli niin mieleen noista lasten pelihousuista omat retkemme, joita aikoinamme teimme paljon asuntovaunulla Eurooppaan. Siinä oli varmaan vanhemmilla (ja varsinkin äidillä, koska äidillehän sitä aina enimmäkseen kiukuteltiin) välillä aika pajon kestämistä. :-D

Mine kirjoitti...

Saga: Meillä on aina sama kuvio, yleensä toisena tai kolmantena matkapäivänä tulee räjähdys. Alkumatka on totuttautumista matkan tekoon ja erilaiset toiveet törmäilevät. Sitten on pauhupäivä, jonka jälkeen tyyntyy. Viimeisin reissu taisi mennä tämän Albanian räjähdyksen jälkimainingeissa, kun ei tarvinnut pauhata oikeastaan yhtään:).

Albaniaan pääsisi kai Italiasta laivalla, Tiranaan? Harkitsimme joskus sitä Kreikan lautan sijaan. Saattaisi olla edullinen. Tai sitten Makedonian kautta bussilla???

Hippu: Kyllä siellä oli todella turistivapaata. Ainakin vielä. Oli siis valtava ero sitten esim. Kroatiaan.

Lapset on lapsia, sitä aikuisena arvottaa aika usein kovin erilaisia asioita. Eikä ymmärrä, että on ajettu tuhat kilometriä jonnekin ja lapset haluaisi olla hotellihuoneessa ja katsoa filmiä:). Minä ajattelen, että kunhan kasvavat ja saavat omia lapsia, julistavat minut pyhimykseksi tai ainakin ymmärtävät, että onhan se äitiys aikamoista hommaa:).

Saga kirjoitti...

Joo, ajatuksissa olen pyöritellyt jotain Makedonia-Kosovo-Montenegro-Albania-reissua, bussilla tai junalla liikkuen. Tai miksei vaikka Bosniasta saakka, sillä sinne on palattava joskus. Mutta juuri nyt ei matkajalkaa vipata, matkustelen nyt vain pilvilinnoissa ;)

M. Metrossa kirjoitti...

Kuvittelen aina, että teidän matkat sujuvat sulassa sovussa ja järjestyksessä; matkakuvat ainakin näyttävät aina niin seesteisiltä. Meillä puolestaan revitään pelihousuja ihan tavallisinakin päivinä, kiva kuulla, että teilläkin joskus :D

Mine kirjoitti...

Saga: Joskus sitten, yhdessä. Kun pilvilinnat lähentyvät maata ja jalat voi taas vipattaa:).

M. Metrossa: Minäkin kuvittelen, että sisustusblogien pitäjien kodeissa ei ole ikinä tiskejä, siitysvuoria, eikä pupun papanoita lattialla. Ja että muotibloggaajien tukka ei ole koskaan likainen ja että heilä pankkitilit ovat sellaisia, jotka eivät koskaan tyhjene. Todellisuus taitaa olla meillä kaikilla tarua ihmeellisempää:D.

Sennie kirjoitti...

Mine, hymyilytti kovin, tuttua on meillekin nämä eri 'räjähdykset' ja muut. Toiseen blogiini postasin sunnuntain reissusta, enkä edes muistanut asennevammoja, kunnes eilen luin tämän postauksen. Kävin lisäämässä yksityiskohtia suomalaiseen postaukseen heti:) :) :)

Mine kirjoitti...

Sennie: Armoahan se on, että paha jää ja hyvän muistaa:). Täytyypä tulla lukemaan. Nyt alkoi vain vierasviikot ja aika on kortilla. Kivaa kiirettä, joten en valita...