"Istanbul on kymmenen miljoonan elämän sekamelska. Se on kymmenen miljoonan sotkuisen tarinan avoin kirja. Istanbul on heräämässä levottomasta unestaan, valmiina ruuhka-ajan kaaokseen. Tästä eteenpäin on liikaa rukouksia, joihin vastata, liikaa rienauksia, joita huomata, ja liikaa syntisiä, yhtä lailla kuin viattomiakin, joita pitää silmällä. Istanbulissa on jo aamu." Elif Shafak: Kirottu Istanbul.
Tervetuloa mukaan matkalle. Tämä blogi kulkee Turkissa ja sen lähialueilla, ajaa Suomeen ja takaisin sekä kurkistelee porttikongeihin ja uusille lenkkipoluille Istanbulissa. Unohtamatta arkea ja juhlaa.

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

328. tarina (Belgrad- missä joet yhtyvät)

Kerran me ajoimme Serbian läpi. Kiireellä ja kovaa. Meillä ei ollut minkäänlaista halua tutustua maahan paremmin. Sodan jäljet olivat liian selvästi esillä. Huoltoasemilla eivät toimineet sähköt ja toisella meitä huijattiin. Sakotkin vielä saatiin jossakin vuoristoteillä. Itsekin siis yllätyin, kun mielenkiintoni Belgradia kohtaan alkoi nousta.

Saapuessamme kaupunkiin navigaattori lakkasi toimimasta. Se ei tuntenut teitä, vaan kertoi meidän olevan alueella, josta ei ole karttatietoja. Ympärillä kohosivat todella rumat betonimöhkäleet, joita jotkut kodiksi kutsuivat. Muistuttelin itselleni, että joskus ensivaikutelma voi pettää.


Lopulta löytyi hotelli. Se oli kaunis ja tilava. Henkilökunta kantoi tyhjään tilaan neljä petiä ja lapset saivat pehmoisista pehmoisimman siskonpedin. Se täytti huoneen laidasta laitaan. Me istuimme sängyn laidalla ja joimme mehua. Lasin lasin perään. Kun jano oli sammutettu, oli aika etsiä ruokaa.

Kävelykatu alkoi läheltä hotellia. Vain muutaman metrin käveltyämme kaupunki otti meidät omakseen. Minusta tuntui sopivan kotoiselle ja sopivan vieraalle. Belgrad oli rosoisen kaunis ja teeskentelemätön. Slaavilaisen näköiset miehet virittyneissä vaatteissaan lauloivat ilman säestystä. Toisella nurkalla viritteli soittimiaan blues-bändi. Vieri vieressä seisoivat talot todistaen, että sosialistinen realismi ja art nouveau voivat näyttää hyvälle yhdessä.







Nälän voitettuamme me maleksimme kohti kävelykadun perässä seisovaa linnoitusta. Etuvartiossa seisoivat tykit, jotka kiinnostivat erityisesti poikia. Esikoinen sai ihailijoita ja tuli ikuistettua hämillisesti hymyillen nuorten miesten kameroihin. Minä etsin käden, jonka löysin jo monia vuosia sitten. Siihen on ollut matkoilla hyvä tarttua, eikä siihen ole tarvinnut pettyä kotioloissakaan.












Alla yhtyivät joet. Taivaalla räjähtivät värikkäät ilotulitukset. Me olimme siinä, kaikki yhdessä. Ajattelin, että joskus ensivaikutelma todellakin pettää. Liian helposti voi jäädä näkemättä kauneus ruman kuoren alla. Ellei päätä katsoa pintaa syvemmälle ja tahdo etsiä. Onneksi me tahdoimme. Belgrad oli kaunis.

12 kommenttia :

Yaelian kirjoitti...

Monet kaupungit ovat sellaisia,että kun etsiin,niin löytyvät ne kauniit helmetkin.,Esim. kun Caracakseen tullaan lentokentältä ylös päin,niin toisella puolella ,vuorenrinteillä näkyvät kamalat slummit,ja kun itse kaupunkiin pääsee,niin näkyy niin mahdottoman rumia taloja.Mutta sitten kun kaupunkiin tutustuu,löytyy mitä upeimpia paikkoja! Sama varmaan tuon Belgradin kanssa ja kauniita paikkoja olettekin sieltä löytäneet.Upea tuo kuva missä linnakkeelta näkee joet:)

Pepi kirjoitti...

Kiitos taas matkasta paikkaan jonne tuskin tulisi lähdettyä :)

Tuo pieni kuvaaja hurmasi täysin!♥♥

Anonyymi kirjoitti...

Minulta meni kyllä kokonaan ohi tämä matkanne kohde, koska silmiini tarttui tuohon niin kauniiseen rakkauden tunnustukseen, jonka välitit tänään täällä miehellesi; mieltä ja sydäntä lämmitti ajatus siitä, että yhdessä voi kulkea niin juhlassa kuin arjessa tai kotona ja matkoilla -- käsi kädessä !

Tuli sen eilisen haikeuden jälkeen lämmin läikähdys ! Isälläni ja äidilläni on kohta 51-vuotis hääpäivä. Ei ole helppo taival ollut, mutta yhdessä ovat pysyneet sitkeästi...Vietiin heille eilen tyynyliinat lähestyvän merkkipäivän kunniaksi; niissä oli sydämiä ja tekstit: maailman paras mummo ja maailman paras pappa (isääni kyllä kutsuvat ukiksi).

Tällä viikolla on naistenlehdissä ollut juttuja siitä, miksi ihmiset pysyvät yhdessä. Aina ei syy ole rakkaus tai edes välittäminen; yhteen voi myös liimata velat, ylpeys tai pelkokin.

Jotenkin siis postauksesi sopi hyvin viikon teemaan; käsi kädessä matkoilla ja arjessa ! t: Tiina

Mine kirjoitti...

Yaelian: Ja juuri niistä kaupungeista löytyy ehkä sellaista elämänmakuisen kaunista. Ei liian siloiteltua ja loppuunvietyä. Sellaisesta minä tykkään, kovasti.

Pepi: Nuorena se on hyvä harjoitella ja harjoitus tekee mestarin.

Tiina: 51-vuotta on hieno määrä yhteisiä vuosia. Onnittelut! Toivottavasti mekin saamme joskus juhlia niin pitkää yhteistä taivalta. Vaikka matkalla:).

Yhdessä pysytään vaikka tahdon voimalla. Onni on kun yhdessä on mukavaa.

Anonyymi kirjoitti...

Niin totta, niin totta ! Tahto on päivän sana -- tästähän on puhuttu aikaisemminkin... Ei kai se kenenkään arki aina yhtä juhlaa voi olla, mutta se vähemmän juhlainen aika ei liene kuitenkaan eron syy voi olla ? Silloin sitä tahtoa koetellaan !

Minusta suhteen / liiton tilaa voi hyvin mitata sillä, että pohtii tunteitaan hetken silloin, kun toinen tulee kotiin. Siis juuri siinä hetkessä ennen kuin aletaan puhua (riidellä) siitä, kuka tekee ruuan, käyttää koiran tai vaihtaa autoon talvirenkaat. Siinä pienessä hetkessä on paljon tietoa ! Kokeile vaikka ! t: Tiina

Saga kirjoitti...

Olen monesti meinannut matkata Belgradiin, joten kiitos näistä kuvista.

Lämpimiä ajatuksia miehestä ja koko perheen yhdessäolosta. Niin ja tuo suloinen, pikkuinen kuvaaja hurmasi minutkin.

Aili-mummo kirjoitti...

Mine, sinulla on aikaa ja kärsivällisyyttä etsiä paikan sielu esiin!:)))

Kuvat ovat hienoja kuten aina ennenkin, tuollainen järkkäri painaa varmaan melkoisesti;D

Toivotan teille pitkää yhteistä matkaa, elämänne pituista!<3333

Marjatta kirjoitti...

Olen jonkin aikaa lukenut tarinoitasi ja ihaillut kuviasi. Monet paikat olette kiertäneet ja kaikkialla tuntuvat löytyvän hotelli ja ruokapaikat.
Ihanat lapset sinulla ja söpö pieni kuvaaja.

Lissu kirjoitti...

Kiitos!

Mine kirjoitti...

Tiina: Se on hyvä testi. Minusta on aina ihanaa, kun mies tulee kotiin. Pienempien lasten kanssa odotti oikein urakalla, että tulisi tulisi jo. Nyt vain iloitsee, että tuossahan tuo taas, terveenä ja rakkaana:).

Saga: Kyllä se on matkan arvoinen. Nyt kun sinulla on tuo matkakaverikin...

Aili: Tuo on miehen kamera ja kamalan painava. Lainasin sitä joskus jollekin kuvausreissulle ja niskathan siitä sai kipeäksi. Mieskin aina aiemmin valitti niskojaan, mutta viime kesänä ostettiin reppu ja se helpotti kantamista.

Marjatta: Ihaniahan ne ovat lapset ja matkat. Nautimme vielä kun voimme, ilman asuntolainojen taakkoja:). Aikansa kutakin.

Lissu: Ole hyvä!

Kirjailijatar kirjoitti...

Niin kaunista, upeita kuvia. Tuokin missä lapsi on nukahtanut olkapääälle.

Minua harmittaa, että meiltä jäi Balgrad näkemättä. Mutta haluan vielä joskus sinne.

Mine kirjoitti...

Kirjailijatar: Seuraavan kerran sitten. Kun on sopiva aika ja hetki. Minua vaivaa, kun ei menty Skopjeen ja Sarajevoon. Mutta kun ei nyt revetty, eikä ehditty. Joskus toiste, jos mahdollisuus tulee eteen.