Kun saimme kutsun ensimmäisiin turkkilaisiin kirkkohäihin, olin innoissani. Häät pidettiin armenialaiskatolisessa kirkossa Istiklalilla. Suhanen oli tuttavan poika ja miniä ulkomaalaisia. Seremonia tuntui tutulle ja siinä oli vahvasti samoja aineksia, kun meillä Suomessa. Ruokaa ei näissäkään häissä tarjottu, ainakaan meille. Kaikki merkit viittasivat siihen, että lähipiiri lähti kirkolta jatkamaan juhlia, kun taas me toisen luokan vieraat saimme lähteä syömään jälleen itse. Aloin ymmärtämään, että pitäisi kuulua sisäpiiriin, jos mieli päästä keittolautasen ääreen Turkkilaisissa häissä. Tai omistaa rikkaampia ystäviä?
Mutta sitten sattui jotakin somaa. Miehen lähimmät työkaverit kokivat työpaikkaromanssin. Asia johti toiseen ja lopulta alkoi kuulua huhuja tulevista häistä. Kun tuleva sulhanen sattui olemaan suomalainen ja morsian turkkilaisia kristittyjä, aloin aavistella lopultakin kokevani erilaiset häät. Tämä tunne vahveni, kun selvisi, että meidät otettiin nyt todellakin sisäpiiriin. Koska miehen vanhemmat eivät olleet lähistöllä, eivätkä olisi aikeissakaan tulla Turkkiin, kutsui tuleva morsiuspari mieheni ja minut edustamaan sulhasen vanhempia. Ja kyllähän se nyt tietenkin meille sopi.
Uusi tilanne aukaisi meille ihan uudella tavalla turkkilaista hääperinnettä. Vajaa puoli vuotta ennen häitä, meidän piti lähteä tyttöä tahtomaan. Tulimme siis kutsutuiksi morsiamen kotiin. Talo oli täynnä morsiamen sukulaisia ja me olimme nyt saapuneet pyytämään pojallemme morsianta. Koska tilanne oli meille hieman uusi, olimme saaneet lyhyen opastuksen tilanteen kulusta ja mieheni oli opetellut lauseet, joilla tyttöä sopivassa tilanteessa pyydetään.
Istuimme siis huoneessa suvun keskellä tutustumassa toinen toisiimme. Tarjolla oli ruokaa, lopultakin:). Ilta eteni ja lopulta saapui pyytämisen aika. Alettiin nimittäin keittelemään turkkilaista kahvia, joka oli merkkinä miehelleni ryhtyä kehumaan "poikaansa". Ja niin hän kehui ummet lammet, kuinka hyvä ja ahkera poika meillä olikaan. Kahvi on tässä kohdassa merkki tulevasta vastauksesta. Jos kysyjälle tarjotaan suolainen kahvi, ei kannata edes vaivautua tyttöä kyselemään. Jos kahvi taas on hyvä ja makea, voi edetä seuraavaan vaiheeseen. Meillä oli hyvät kahvit ja niin mieheni sitten kysyi morsiamen äidiltä ja veljeltä tytärtä "Jumalan käskystä ja profeettojen tunnustuksen mukaan" ja saimme onneksi myöntävän vastauksen. Tämä tytön tahtominen on katoavaa perinnettä, mutta edelleen sitä tapahtuu. Ehkä hieman kuten tässä tilanteessa, pilke silmäkulmassa.
Häät olivat sitten kesällä. Morsian kaunis ja sulhanen komea. Mieheni oli mukana avioliitto toimistolla tuomarin vihkiessä pariskunnan. Me lasten kanssa lähdimme kirkkohäihin, jossa avioliitto siunattiin. Täälläkin me edustimme sulhasen vanhempia ottamalla vastaan onnitteluja. Sulhanen esitteli meidät isäkseen ja äidikseen ja minä sain kehuja nuorekkaasta ulkomuodostani muutamilta vierailta, jotka eivät taineet ymmärtää asian olevan vitsi. Kehut siis kääntyivät vähän nurinkuriseksi, kun sulhanen oli minua vain kolme vuotta nuorempi:).
Ja tulihan se huomattua sen sisäpiirinkin edut. Kirkkojuhlien jälkeen kävimme vaihtamassa vaatteet ja jätimme lapset lastenhoitajan hoiteisiin. Sisäpiiri oli kutsuttu illaksi juhlimaan Meyhaneen. Suomalainen käännös kääntää Meyhanen kapakaksi, mutta se antaa minusta paikasta vähän väärän kuvan. Meyhane on ennemminkin ravintola, jossa musiikkia raikaa, väki laulaa kaikille tuttuja lauluja. Illan hintaan kuuluu rakit ja ruoka, mutta et näe täällä humalaisia. Keskustelu oli näissäkin juhlissa aika hankalaa, mutta hauskaa oli. Illan kuluessa tanssi pöydällä niin uusi anoppi, kuin ihanasti turkkilaistunut sulhokin:). Ja minutkin saatiin lopulta houkuteltua tanssiin pöytien väliin. Se tosin oli vain hauskaa, sillä ravintola oli niin tupaten täynnä, että kukaan ei pystynyt tarkistamaan menikö kuviot oikein vai väärin.
Näistä juhlista lähdettiin vatsalihakset kipeinä naurusta ja mahat täynnä. Oli myös saatu hyvä kenraaliharjoitus lasten avioitumista ajatellen. Oltiinhan oltu sulhasen isä ja äiti. Saatu perheeseen ensimmäinen miniä.
17 kommenttia :
Hymyilen täällä hauskalle ja herttaiselle tarinallesi. Nyt väsyttää, joten enemmittä puheitta iyi geceler.
Tama kuulostaa jo hauskalta, meyhane osuus ainakin :) Olen muuten ollut kerran vanhan työn kautta varakkaan perheen pojan haissa joissa oli kunnon ruokaa ja hyvaakin viela mutta en nyt muista muuta mieleenpainuvaa niistakaan kekkereista....
Kiva, että sait jo harjoitella vähän anopin roolia. Toi tarina on taas kyllä ihan kuin jostain elokuvasta. :D
Hauska tuo kahvijuttu. Mä olen vaan niin surkea kahvinkeittäjä, että mun mahdolliset tyttäreni jäisi varmaan vanhoiksi piioiksi, kun vieraat olettaisivat mun tarkoituksella keittävän kamalaa kahvia, ja häipyisivät paikalta enempiä kysymyksiä esittämättä. :D
Onneksi on kapselikahvit, niillä en minäkään voi epäonnistua. Ainakaan ihan yhtä usein. :D
Saga: Toivottavasti nukuit makeasti.
Petra: No, ainakin sait vatsan täyteen ja ruoka oli toivottavasti hyvää. Minulle juhlaksi riittää jo monesti hyvä ruoka:).
Allu: Niinpä, toivottavasti en ollut ilkeä anoppi.
Riina: :). En minäkään ole vielä opetellut tuota turkkilaisen kahvin keitto, mutta nessu onnistuu oikein hyvin...
Ihanaa, te saitte vihdoinkin ruokaa :D
Hieno tarina - noh, niitähän nämä sinun tarinasi ovat. En ole tainnut ennen mainita :D
Hei!!
Ihana lukea turkkilaisista häistä.....ja vieläpä tuttujen sellaisista!!
Toi ruokajuttu ihmetyttää, että sitä ei häissä tarjoilla kuin sisäpiirille, kun muuten Turkissa sitä ruokaa on aina tarjolla ja runsaasti ja se on TOSI HYVÄÄ!!!
Häät Israelissa olivat ainakin mahtava kokemus.....
Terveisin Ulla
Mine, suuret kiitokset tästä häätarinasta, teillä oli hauskaa ja saitte ihan syödäksenne..:)))
Monia ihania tulevia hääjuhlia sinulle ja miehellesi toivotan..;D
Tiina: jee. Kyllä kannatti uida sisäpiiriin...
Ulla: Minustakin se on kummallista. Mutta raha se on ilmeisesti mikä ratkaisee...
Aili: Kun tarpeeksi monet häät kiertää, niin johan tärppää....
Vai että oikein Anopiksi pääsit ja vielä sisäpiiriin ?! Henkilökohtaisesti en erityisesti välitä sisä- enkä ulkopiireistä, mutta niin kai se elämä menee ?? Ehkä sisäpiiri voisi tarkoittaa läheisiä, rakkaita ja sukuakin ?? Olisi vähintään arveluttavaa (siis minusta) pyytää joku tai jotkut häihinsä rahan tai lahjojen toivossa; täällä ainakin...Vai olenko vaan sinisilmäinen ?? Toisaalta maassa maan tavalla. Suomessa varmaankin on tavallista, että monilla on jo koti valmiina ja lahjarahat käytetään vaikka häämatkaan yms.
Todella mielenkiintoista tämä häämatkailu; ehkä vielä kastejuhlankin tänne saamme ? t: Tiina
Tiina: Elämä on. Täällä olen oppinut senkin, että mikä minulle on hyväksikäyttöä on jollekin toiselle vain keino selvitä arkipäivästä. Asiat ei ole turkkilaiselle niin mustavalkoisia kuin meille. Ja tämä sisäpiiri tarkoitti tosiaan hääparin lähimpiä ystäviä ja sukulaisia. Oli kunnia tulla luetuksi siihen:).
Meidän kuopus on kastettu täällä, joten voin hyvinkin joskus kirjoittaa ainakin siitä kastejuhlasta....
Tuo sisäpiiri kolahti sanana niin ikävästi omalta osaltani, kun olen joutunut elämässäni nyt sinne ulkopiiriin ja ehkä vielä vähän senkin ohi; ei tainnut liittyä mitenkään tähän hääjuttuun...Sen lisäksi, että elämä on, niin elämä myös opettaa; näköjään välillä myös kovakouraisesti ja karttakepillä... t: Tiina
Sanoin tänään töissä yhdessä kehittämistyöryhmän palaverissa, että voin niin huonosti, että joudun joka aamu miettimään, että lähdenkö töihin vai työterveyslääkäriin ? Sen jälkeen ei sitten mitään erityistä enää tapahtunutkaan; ainakaan sen kehittämisen suhteen. Taisin tirauttaa pari kyyneltä ja ottaa päivän ensimmäisen potilaan vastaan... t: Tiina
Tiina: Mitäs jos huomenaamulla menisit sinne työterveyslääkäriin ja kysyisit mitä hän on mieltä? Eikös ne kehittämistyöryhmässä osannut sellaista sinulle sanoa? Minusta ei tarvitse ottaa karttakepin lyöntejä vastaan, ainakaan vapaaehtoisesti. Muistathan, että jos sinä et pidä itsestäsi huolta, sitä on monen muunkaan vaikea tehdä. Ja se, että väsyy, ei saa ketään siirtää ulkopiiriin. Eikä varmaan siirräkään. Sinusta nyt vain tuntuu siltä?
Olin eilen töissä; oli lyhyt päivä. Vain kaksi potilasta, rästikirjauksia ja hyvä keskustelu terveysaseman psykologin kanssa. Hän kertoi, että avautumiseni siinä surullisessa kehitystyöryhmän tilaisuudessa tulee varmasti "poikimaan jotakin"; vasikan ? porsaita ? muutoksen ? Viimeisintä toivon ja keskimmäistä pelkään...
Työpäivä päättyi JKL:n kesäyliopiston luentoon "Osaamisen oivallukset ja niiden jakaminen". Heli Ahosen antoisa luento; väitöskirjansa löytyy kuulema verkosta. Illalla oli pää täynnä ajatuksia luennon ja oman elämän osalta. Olin yksin kotona, kun Mies oli HKI:ssä moottoripyörämessuilla ja nuorimmat neidot Yhteisvastuu-keräyksen tapahtumassa; Teini töissä ja Iltatähti osallistumassa. Tein päätöksen, että tee nyt yhden asian vielä ja yritän ratkaista ongelmani; jos se ei auta, on isompien päätösten aika. Tässä kohdassa sairasloma olisi tekohengitystä, mitä voin toki tarvita, mutta sen lisäksi tarvitsen lähes "keuhkojen siirron"...Toivottavasti se on mahdollista; aloitan prosessin ensi viikolla olemalla yhteydessä omaan lähiesimieheeni.
Kiitos, kun olet ollut kiinnostunut ja tukenut minua ! Samalla pahoittelut, että olen kuormittanut sinua "näillä murheillani". Älä sinä murehdi näitä minun murheita kuitenkaan ! Minä saan paljon voimaa ja uusia ajatuksia täältä blogistasi muutenkin -- ihan hämmästyn aina, kuinka tärkeä osa päivääni näistä matkoistasi ja arjestasi on tullut. Kiitos Kaikesta ! t: Tiina
Tiina: Onnea yritykselle, toivottavasti se on lukko, jonka avaamalla lähtevät puhaltamaan myönteisen muutoksen tuulet. Eikä tästä nyt minulle ole mitään kuormaa kertynyt, älä nyt sellaisia pahoittele. Laittaa kyllä minua miettimään sitä, että millaisia työpaikkoja siellä Suomessa mahtaakaan olla? Jokainenhan meistä toivoisi, että työpaikalla olisi mukava ilmapiiri, ja hyvä yhteisen tekemisen meininki. Vai tahtooko? Mistä niitä ilmapiirin myrkyttäjiä sitten löytyy ja miksi heistä tuli sellaisia? Suurin ongelma se kai kuitenkin on se, että yritetään tehdä liikaa turhan vähällä miehityksellä? Ja unohdetaan hyvä palaute. Suomessa väitetään, että ei kissa kiitoksella elä. Olen eri mieltä. Kiitoksella jaksaa aika paljon pidemmälle, kun olisi jaksanut ilman.
Todella kivan kuuloiset ja näköiset häät! Itse olen käynyt vain muutamissa häissä! Kaikki samanlaisia kurdihäitä. Tosin kurdihäissä vieraat eivät KOSKAAN lähde nälkäisinä juhlista. Aina on tarjottu kunnon lämmin ruoka hääkakkuineen kuului sisäpiiriin tai ei. Joskus ruoan on saanut juhlapaikassa, joskus hääparin perheen/sukulaisten kotona.
Oman kokemuksen mukaan Turkissa häät ovat aika suurpiirteisiä. Hääpari saa valita korkeintaan pukunsa. Kaiken muun päättää miehen suku, ovathan häät heidän vastuullaan. Itseäni harmittaa älyttömästi, etten osallistunut enemmän häidemme järjestelyihin vaikka olisin voinut. Toisaalta muistan myös ajatelleeni, että millään ei ole väliä kunhan saan mieheni itselleni (myös virallisesti)! Heh :D
Minusta tuo kullan ja rahan antaminen esimerkiksi kodinkoneiden yms tavaran sijaan on järkevää. Kuulemma täällä Suomessakin on moni tuleva aviopari alkanut pyytämään rahalahjaa :)
Helist
Helist: No minulta on vielä ne kurdihäät kokematta:).
Nykyään Suomessa on varmaan aika yleistä tehdä lahjalista. Sen tarkoitus on saada niitä asioita lahjaksi joita oikeasti tarvitsee. Mutta kaikkihan ei kysy ja siksi me mm. saimme lahjaksi monta seinäkelloa:). Ymmärrän kyllä, että kulta ja raha on kätevämpiä monessa mielessä, sitten ainakin pariskunta voi ostaa juuri sitä mitä tarvitsevat....
Vai et osallistunut omien häidesi suunnitteluun. Minä olin sitten se toinen ääripää joka puutuin kaikkeen ja olin vielä häitä edeltävänä iltana itse taittelemassa servettejä ja asettelemassa kukkia. Mies taas pesi yömyöhällä hääautoa:). Jälkikäteen mietin, että olisihan sitä voinut luottaa enemmän kevereihin. Mutta saatiinpa omannäköisemme häät. Siis sen aikaisten meidän näköiset....
Lähetä kommentti