"Istanbul on kymmenen miljoonan elämän sekamelska. Se on kymmenen miljoonan sotkuisen tarinan avoin kirja. Istanbul on heräämässä levottomasta unestaan, valmiina ruuhka-ajan kaaokseen. Tästä eteenpäin on liikaa rukouksia, joihin vastata, liikaa rienauksia, joita huomata, ja liikaa syntisiä, yhtä lailla kuin viattomiakin, joita pitää silmällä. Istanbulissa on jo aamu." Elif Shafak: Kirottu Istanbul.
Tervetuloa mukaan matkalle. Tämä blogi kulkee Turkissa ja sen lähialueilla, ajaa Suomeen ja takaisin sekä kurkistelee porttikongeihin ja uusille lenkkipoluille Istanbulissa. Unohtamatta arkea ja juhlaa.

maanantai 14. toukokuuta 2012

218. tarina (Ulkosuomalainen ja juhlat)

Todistetusti ulkosuomalainen voi juhlia uudessa kotimaassaan joulun, pääsiäisen, syntymäpäivät, äitienpäivän yms. juhlat lähes samaan malliin kun synnyinmaassaan. Alkuvuosina ehkä kirpaisee, mutta kaikkeen tottuu. Lumettomaan jouluun. Pääsiäiseen ilman virpojia ovensuussa. Serpentiinittömään ja simattomaan vappuun. Äitienpäivään ilman mummoja. Poikkeuksen tekee vain juhannus. Juhannus ei ole juhannus muualla kuin Suomessa.





Kielikoulussa selitin aikoinani suomalaista juhannuksen viettoa. Kerroin auringosta joka paistaa läpi yön. Mökeille rynnivästä kansasta. Suurista tulista kesäilloissa. Koivuista ovien pielissä ja läpi yön sangossa liehuvista lipuista. Saunasta ja niistä onnekkaista, jotka pulahtavat lauteilta uimaan viileisiin vesiin.






Turkissa meillä on juhannuksen aikoihin lämpimät, mutta pimeät illat ja sysimusta yö. Kaupunkikoti, eikä mökistä tietoakaan. Ei vettä, ei rantaa, eikä ainakaan saunaa. Ei liehu lippu salossa, eikä pala kokko. Koivu sentään on parvekkeella, mutta uskokaa pois, siitä ei ole juhlatunnelman nostattajaksi.





Olemme poistaneet juhannuksen kalenteristamme. Emme juhli sitä Turkin kesinä. Eikä juhli kukaan muukaan, joten ei tarvitse sen takia pahaa mieltä potea. Nämäkin kuvat julkaisen nyt, äitienpäivän kääntyessä tavalliseksi arjeksi. Jotta juhannuksen koittaessa Suomen suvessa, saan sen autuaasti unohtaa Turkin kesässä. Itse asiassa, tänä vuonna taidamme niihin aikoihin olla matkalla. Vielä parempi. Pitäkää juhannuksenne.

8 kommenttia :

mummeli kirjoitti...

Kauniit kuvat tästä juhannuksesta, siis menneistä että tulevista olet laittanut esille. Onneksi et niistä ojien pohjilla kännäävistä juhannuksen viettäjistä!

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos näistä ihanista kuvista, joita katselen ja luen jatkossa kotoSuomessa:) Saa nähdä saanko olla mukana polttamassa kokkoa missään. Niin kauan kuin poikien ukki eli, järjesti hän ison kokon Karvion rannalla (Heinävettä). Kun oli polttokeilto kuivuuden takia, hän oli hyvin, hyvin vihainen poikien puolesta, kun eivät saaneet kokea tätä suven suloisuutta. Rauha hänen muistolle!

Sylvi-fammo

Pepi kirjoitti...

Mietin että koskahan olen ollut viimeksi juhannuskokolla....taitaa mnnä parinkymmenen vuoden taa!
Silloin oltiin mökillä ja naapuruston kanssa tehtiin yhteinen kokko silloin kun kaikki oli paikalla.

Kaupunkijuhannukset on niiiiiiiiin toiselaisia, täällä käytännössä nautti vain siitä, että kaupunki hiljenee ihan totaalisesti!

Että pitäköön juhannuksensa :)
Ne, jotka sitä viettävät!

Aili-mummo kirjoitti...

Ihanat kuvat olet laittanut juhannuksesta, Mine, kiitos näistä.<333

Ei kannata antaa katkeruudelle sijaa, jokainen joutuu luopumaan jostakin joskus...

Mine kirjoitti...

Mummeli: Minun juhannukseni ei kulu ojan pohjilla, joten ei tarvitse onneksi kuvatakaan niitä näkyjä:).

Sylvi: Voi voi, aikansa kutakin. Oikein ihania Suomi-päiviä sinulle. Toivottavasti pääset kokon ääreen. Onhan se elämys.

Pepi: Mummolasta pääsee kävellen seurakunnan kokolle. Suomessa ollessamme se on siis ihan perinne. Kokko on Langinkosken partaalla ihanassa paikassa. Kyllä kelpaa käydä ihailemassa.

Aili: En ole katkera. Juhannusta on kiva juhlia Suomessa ollessa. Turkissa en sitä kaipaa.

pikkujutut kirjoitti...

Just näin, pitäkää juhannuksenne on ollut meidänkin asenne.Johtuu kyllä siitä että kaikkina edellisinä vuosina koulu on loppunut täällä juuri juhannuksena. Nyt saatettaisiin päästä juhannukseksi Suomeen mutta voi olla että odotetaan sen yli.

Kaikkina näinä ulkomaan vuosina on ollut yksi kesä, jolloin ollaan oltu juhannuksena Suomessa. Vietimme sen keskellä kaupunkia, joka oli maailman hiljaisin paikka. Juhannuskahvit ja mansikkakakun söimme talon takapihalla pitsiliinan päältä ja seurana oli naapurimme, silloin 93 v. mummo. Hieno juhannus.

Anonyymi kirjoitti...

Juhannuskokot ovat upeita ! Tuli on hyvin hallittuna hienoa katseltavaa ! Olen kuitenkin viettänyt työurani aikana monta, monta juhannusta mielisairaalan yössä (huom. - töissä) ja vapaaehtoisesti vielä ! Niihin öihin ei ole kuulunut kokkoa, eikä muutakaan tulta, mutta AINA on ollut lettuja + mansikkahilloa ! Hieno perinne ; en tiedä jatkuuko enää, kun "virallinen letunpaistaja" eläköityi etuajassa povivammaisena. t: Tiina

Myös monta jouluyötä ja vuoden vaihdetta olen viettänyt kaitsemalla sairaita -- myös vapaaehtoisesti !

Mine kirjoitti...

Pikkujutut: Meillä on aika usein juhannuksena esikoisen synttärit. On juhlittu niitä juhannuksen sijasta. Jos satumme Suomeen, on päästävä edes hetkeksi veden ääreen kokkoa katsomaan. Ja ostamaan makkarat.

Tiina: Minustakin kokko on kiva perinne. Tykkään juhlista ja siitä, että juhlaan liittyy jotakin erityistä. Syömistä, koristeita jne. Juhannus ja kokko kuuluvat yhteen. Ehdottomasti. Voi siihen kuulua lettu ja mansikkahillo mielisairaalassakin:). Toivottavasti perinteelle löytyy jatkaja.