"Istanbul on kymmenen miljoonan elämän sekamelska. Se on kymmenen miljoonan sotkuisen tarinan avoin kirja. Istanbul on heräämässä levottomasta unestaan, valmiina ruuhka-ajan kaaokseen. Tästä eteenpäin on liikaa rukouksia, joihin vastata, liikaa rienauksia, joita huomata, ja liikaa syntisiä, yhtä lailla kuin viattomiakin, joita pitää silmällä. Istanbulissa on jo aamu." Elif Shafak: Kirottu Istanbul.
Tervetuloa mukaan matkalle. Tämä blogi kulkee Turkissa ja sen lähialueilla, ajaa Suomeen ja takaisin sekä kurkistelee porttikongeihin ja uusille lenkkipoluille Istanbulissa. Unohtamatta arkea ja juhlaa.

torstai 1. elokuuta 2013

503. tarina (Minä lähdin Pohjois-Karjalaan)

Anoppi on kotoisin sieltä rajan pinnasta. Koti jäi onneksi oikealle puolelle jokea. Isänikin oli kotoisin samoilta suunnilta, mutta hänen kotinsa jäi sinne väärälle puolelle. Mieheni lapsuuteen kuului nämä maisemat. Joka kesä hän vietti viikkoja enon maatilalla tai tädin mökillä. Itse matkustin ensimmäisen kerran Jänisjoen varrelle yli 20-vuotta sitten. Olihan se jännittävää tulla esitellyksi suvulle, joka otti heti hyvin vastaan. Siitä lähtien on palattu näihin maisemiin aina kun on oltu Suomen kesässä. Meidän lasten Suomi on Kotkan mummola ja M-tädin mökki.









Ei ole sähköä eikä vesivessaa. "Onkohan huussi puhdas," miettii kolmonen. Kuinka nopeasti lapset unohtavat internetit ja pelikoneet. Onhan joki, johon hypätä, heittäytyä pyörteen viemäksi ja sukeltaa tummaan veteen. On vene, jolla soutaa ja toivoa suuria saaliita. Aitan vieressä puupino, jossa voi harjoitella moottorisahan käyttöä. Savusauna, josta pihalle juoksee nokipeppuisia mukuloita. Uimapukuja ei tarvitse, mutta tädin mukaan pyyhe kannattaa ottaa, sillä joka kerran kun lähtee laiturille ilman pyyhettä, ilmestyy mutkan takaanta vene. Ja ihan totta. Kun on pyykeet laiturilla, ei mistään ilmesty ketään. Vesi on viileää ja piilottaa nakut pintansa alle.









Kesäkeittiöllä valmistuu ruoka. On itse pyydystettyä kalaa ja oman maan perunoita. Salattitarpeetkin voi kerätä lähiympäristöstä. lllalla paistetaan makkaroita, joita saa tulla syömään saunasta.  Päivän päätteeksi kömmitään telttoihin tai mökkiin ja pujahdetaan makuupusseihin. Luetaan kännykän valossa tarinoita dementiasta. Iltarukouksessa pyydän; "Kun saisi säilyttää mielenterveyden ja muistinsa." Sitä varalta, että ei saa, muistutan itseäni elämään tässä hetkessä ja ottamaan uuden päivän kiitoksella vastaan. Elämä on tässä ja nyt. Näitäkin muistoja hellitään taas tulevan vuoden ajan.

13 kommenttia :

hietzu kirjoitti...

Ah,niin ihania ja kesäisiä, suomalaisia, muistoja herättävät nämä kuvat. Juuri tuollaisista hetkistä nautin, luonnon helmassa.

Lady of The Mess kirjoitti...

Voi kuinka tuttua maisemaa. Ihania muistoja noissa syntyykin - itse postasin omasta Pohjois-Karjalan reissustamme juuri viime viikolla - ja melkeinpä samalla otsikolla;)

Pepi kirjoitti...

Just niin! Elämä on tässä ja nyt :)
Ja kuvista näkee, että teillä on ollut täyttä elämää!

Mun alkoi ihan hillittömästi tehdä makkaraa mieli - onkohan viimeisitä grillimakkaroista jo liian kauan aikaa ?

Petra kirjoitti...

Munkin alkoi tehda grillimakkaraa ihan kamalasti mieli! Ihania mökkimaisemia jestas!

Aili-mummo kirjoitti...

Hienoa että uitte Jänisjoessa Värtsilässä:))

Ihania päiviä ja öitä sekä iltoja lomallenne toivottelen.♥

Kiitos postauksesta, Mine!

Jael kirjoitti...

Oih,niin ihania kesähetkiä ja kuvia siitä:) Nautippa kunnolla!

mimon mami kirjoitti...

Ihania elämyksiä...

Mine kirjoitti...

Hietzu: Ihan parasta Suomen kesää!

Lady of The Mess: Kävin lukemassa sinunkin Pohjois-Karjalasi:). En voisi asua poissa meren luota, mutta toivon, että siteet säilyisivät, sillä mieli lepää joen ääressä ja Karjalan kunnailla.

Pepi: No laita ihmeessä makkarat tirisemään. Me on syöty niitä urakalla, sillä kohta sitä lajia ei enää ole. Makkara kuuluu Suomen kesään.

Petra: Kyllä vain, ihanata ihanata. Mutta taitaa olla aika ihanaa teilläkin siellä. Että paluu meren äärelle:D.

Aili: Tohmiksen ohi hurauttaessa oli Aili mielessä. Mietin, että kun tullaan pidemmäksi aikaa, pyrin kahville.

Jael: Nautittu on ja vielä meinataan jatkaa reilu viikko samalla kaavalla:).

Mimon mami: Niin, elämyksiä todellakin. On oikea elämysloma:D.

Lilja Liliacé kirjoitti...

Kesälomalaisten tunnelmat välittyivät loistavasti tänne ruudun toiselle puolellekin :) Kauniita maisemia & kuvia! Nautinnollista lomanjatkoa! :)

Anonyymi kirjoitti...

Lammittipa mielta, Pohjois-Karjalakin kuuluu elamaasi, perheesi juuriin. Meille se on ollut yksi henkireika pian parikymmenta vuotta. Eksyttiin tanne sattumalta. Janisjoelta viela jonkin matkaa pojoisempaan. Mokkimatka paakaupunkiseudulta on yli 600km. Taalla odottavat kangasmetsat, joki koskineen, suot ja aarnialueet - luonto, hiljaisuus, syva rauha. Naapureita ei lahimailla. Kun ihmiskontakteja kaipaa, niitakin loytyy ja ovat omaa ainutlaatuista luokkaansa. Puhelin ja netti toimivat tai ovat toimimatta. Mokin tietokone kansainvalista sorttia, ei tunne "pilkullisia" kirjaimia. Sahkot ja valaistus maaraytyvat saiden ja aurinkopaneelin mukaan. Ymmarran kiintymyksesi mereen, on tuttua minullekin. Luovuimme merellisesta mokkimaisemasta. Ruotsinlautalta katsellessa merta ja saaristoa kaipaakin, ei kuitenkaan levaisia likaantuneita vesia ja jatkuvaa veneliikennetta. Vastapainona Turkin tuhannet mahdollisuudet!

Minua on usein koskettanut kirjoituksissasi aistittava aitous ja herkkyys elaman perusasioille, asioille, joilla lopulta on merkitysta. Kiitos etta jaat ajatteluasi ja elamanarvojasi, annat ajattelemisen aihetta. Tuntuu, etta olet sinut itsesi kanssa. Elaminen tassa ja nyt, siita kiitollisuus. Kunpa tarpeettomat huolet huomisesta osaisikin ohittaa ja jattaa suurempaan kateen. Siina opettelemista.

Lasteni konfirmaatiot ovat jokainen olleet yksi merkkipaalu heidan kasvamisessaan. Toivotan sinulle. miehellesi ja esikoisellenne armorikasta konfirmaatiojuhlaa. Anisi

Mine kirjoitti...

Lilja: Elämme nyt niin tässä hetkessä, että kaikki tulevaan kotimatkaan liittyvä ei vain onnistu. Taitaa jäädä viinitilat näkemättä tätä vauhtia?

Anisi: Paljon on syytä kiitollisuuteen sillä, joka haluaa keskittyä siihen mitä hänellä on sen sijaan, että keskittyisi siihen mitä ei ole. Esikoinen soitti illalla kiittääkseen meistä, siitä miten hyvin hänellä kaikki on. On tainnut leirillä löytää kiitoksen lähteen?

Illalla juuri puhuttiin miehen kanssa, että toivomme siteiden säilyvän Pohjois-Karjalaan. Siellä(kin) tuntuu omalle, onhan siellä osa juurista. Ja monet muistoista.

Tiina kirjoitti...

:) - ei muuta!

Mine kirjoitti...

Tiina: Siinähän sitä oli, ihan riittävästi:).