"Istanbul on kymmenen miljoonan elämän sekamelska. Se on kymmenen miljoonan sotkuisen tarinan avoin kirja. Istanbul on heräämässä levottomasta unestaan, valmiina ruuhka-ajan kaaokseen. Tästä eteenpäin on liikaa rukouksia, joihin vastata, liikaa rienauksia, joita huomata, ja liikaa syntisiä, yhtä lailla kuin viattomiakin, joita pitää silmällä. Istanbulissa on jo aamu." Elif Shafak: Kirottu Istanbul.
Tervetuloa mukaan matkalle. Tämä blogi kulkee Turkissa ja sen lähialueilla, ajaa Suomeen ja takaisin sekä kurkistelee porttikongeihin ja uusille lenkkipoluille Istanbulissa. Unohtamatta arkea ja juhlaa.

perjantai 16. elokuuta 2013

513.tarina (Aina ei voi onnistua)

Aamu alkoi mukavasti. Kauniissa ympäristössä on hyvä herätä. Ihailin huoneistoa ja ikkunasta näkyvää katedraalia. Aamupalalle kävelimme vanhaan kaupunkiin. Letuilla aloitettu päivä ei voi olla huono? Hyvää seurasi kaduille levitetyillä markkinoilla. Päädyimme näet ikonikojulle, jossa töitään esitteli ukrainalainen ikonitaitielija. Siellä kojun seinällä roikkui minun ikonini. Kolmasti palasin katsomaan ja ei auttanut muu, kuin ostaa se mukaan. Olen siis talon ja ikonin onnellinen omistaja.

Navigaattorin mukaan meidän piti olla Lvivissä klo. 15.15. Näin sieluni silmin meidät kävelemässä kaupungilla, lekottelemassa huoneistossa ja nauttimassa illallista pitkällä kaavalla jossakin mukavassa ravintolassa. Lapsille lupailin päivää, jolloin ei tarvitse istua autossa. Mutta kuinkas sitten kävikään?

Juutuimme rajalle. Neljä ja puoli tuntia valui jonossa seistessämme ajan virtaan. Aika Lvivissä väheni samassa tahdissa. Takapenkille täytyy kyllä nostaa hattua, sillä kukaan ei natissut eikä kiukutellut, vaan tyytyivät kohtaloonsa mukisematta. Minäkin jaksoin vielä käyttäytyä tässä vaiheessa päivää.

Seuraavaksi tuhlasimme aikaa kaupungissa huoneistoa etsiessämme. Kun se lopulta löytyi, se oli jotakin ihan muuta, kun mitä olimme tilanneet. Kuvan kauniit huoneet olivat vaihtuneet karuksi huoneistoksi, jossa oli mm. rikkinäinen vuodesohva ja muutenkin todella ankea kalustus. Tässä vaiheessa näytti jo siltä, että Lvivin kierroksille sai sanoa hyvästit, verensokeri oli laskenut uhkaavan alhaalle ja kiukku nosti päätään. Soitin kärttyisiä puheluita paperissani olevaan numeroon, josta luvattiin saapua paikalle. Odotellessa verähti taas tunti ja kello kiiruhti jo yli kahdeksassa.

Kiukuttelu ei tuonut kaunista huoneistoani takaisin, se oli vuokrattu jollekin muulle. Oli siis tyytyminen jämiin tai lähdettävä etsimään jotakin muuta. Peruimme alkajaisiksi sen meille näytetyn huoneiston, sillä siellä olosta ei olisi tullut kun paha mieli. Kello juoksi eteenpäin ja ilta saapui. Lopulta löysimme itsemme jostakin toisesta säälittävästä talopahasesta ja tappiomieliala alkoi saamaan alaa. "Miksi ihmeessä halusitkaan tulla Ukrainaan?" lapset halusivat tietää.

Kaupunkikierrokselle pääsimme lopulta lähtemään puoli kymmeneltä. Muut olivat jo menneet, mutta en saanut ovea lukkoon ja joutuivat palaamaan. 15 minuuttia lukkoa rassatessa siinä vaiheessa iltaa ja ainekset suuronnettomuuteen oli totisesti kasassa. Kun lopulta pääsimme kaduille, oli pimeää, emmekä nähneet Lvivistä mitään. Koko päivään ei oltu syöty ja sen huomasi yhden ja toisen energiavarojen hupenemisena. Etsimme ravintolaa, jota Lonely Planet kovasti kehui. Matkalla sanoin, että "Jos päädytään Mäkkäriin, niin se on sitten karu loppu tälle kamalalle päivälle."

Lopulta löytyi etsimämme ravintola. Saimme kuulla, että keittiö oli juuri sulkeutunut ja ruokaa ei ollut enää tarjolla. Arvaattekin varmaan, että Mäkkäriinhän sitä loputa päädyttiin. Ja karva joka katkaisi kamelin (lue: äidin) selän, oli aterian mukana tarjoiltu lämmin Coca Cola. 

Lvivistä ei ole ainuttakaan kuvaa. Aina ei voi onnistua. 

15 kommenttia :

Terhi kirjoitti...

Voi ei. Kuulostaa jotenkin tutulta, minulla ainakin joskus asiat vaan menee niin, että ei ehdi edes syödä (ja sitten on jo niin vihainen, että ihan periaatteestakin pitää päästä SIIHEN ravintolaan, joka ei sitten löytynytkään / oli kiinni / oli ihan huono / jotain muuta). Ja päivä on pilalla. Jälkikäteen kuitenkin usein ne vain naurattaa, odota vaan :)

mummeli kirjoitti...

Olipa tuossa seikkailua yhden päivän osalle.- Ainoa valopiökku tuo ikonin löytyminen ja lapset, jotka jaksoivat. Toivotaan jatkoon parempaa!

Pepi kirjoitti...

Ehkä se on hyväkin, ettei tuosta päivästä ole kuvia muistuttamassa : D - hautautuu näin parempien muistojen ja parempien päivien sekaan! Ja niitähän riittää!

Tiina kirjoitti...

Oikeastaan sehän on parempi, että vastoinkäymiset tulee yhdelle päivälle :) Kai...

Leena Lumi kirjoitti...

Minulta meni koko Nürnberg pilalle kauhean hotellin takia. R. oli ottanut sen hyvässä uskossa ja vaikuttuneena siitä, että saimme asua vanhan kaupungin sisällä. Yritän nyt unohtaa koko Nürnbergin ja 35 euron hintaisen torihedelmäostoksen...

Ikoni olisi ollut kiinnostava nähdä kuvassa. Myin oto:na erään suomalaisen ikonitaitelijan ikoneita vuosia. Ja pidin ikonikutsuja!

Parempaa hotellimenestystä jatkoon! Kyllä sillä on väliä, missä yönsä viettää.

Petra kirjoitti...

Oih onpa teita koeteltu, parempaa onnea tuleville öille!

Aili Mummo kirjoitti...

Olipa teillä surkea tuuri, otan osaa!
Parempaa onnea ensi kerraksi, Mine, ja hyvää viikonloppua teille♥

Lilja Liliacé kirjoitti...

Hei!
Kylläpäs teillä oli epäonnenpäivä!Harmi :(( Toivottavasti loppumatka menee paremmin :)
Hyvää viikonloppua :)

Anonyymi kirjoitti...

Vaikeuksien kautta voittoon.Eiköhän parempaa ole tulossa, blogihistoriaasikin vasten peilaten tämä poikkeus säännöstä. Toivottavasti saitte kuitenkin hyvät yöunet. Tiukan paikan tullen kaksi aikuista nukkuu vaikka oksanhaarassa mutta lasten kanssa aina haastavampaa. Teillä sopeutuvaa sorttia. Tsemppiä. Anisi

Mine kirjoitti...

Terhi: Minä olen ihan sietämätön ihminen nälkäisenä. Onneksi tämä oma perhe tietää sen kyllä:). Ja aamulla kaikki on taas valoisaa...

Mummeli: Lapset sietäisivät saada kunnamerkit tästä matkustamisen jalosta taidosta. Venyvät ihan loputtomasti.

Pepi: Mitä sitä huonoja muistelemaan. Siinä suhteessa kannattaa olla huono muistinen.

Tiina: Niin, muutenhan se tämä matkustaminen on kuin tanssia vain:).

Leena: ikoni on kuvattu. Kunhan saan joskus kuvat laitettua koneelle. Ihana on, ihan oma. Olen tosi iloinen, kun vihdoin kohdattiin. Ja tarinakin sillä nyt on, kun ostettiin Lublinista itse taiteilijalta, ja käytiin vielä maalauskaupungissakin, eli Lvivissä:).

Ja tämä nyt käsillä oleva hotelli pyyhki kaikki viime yön harmit mennessään:). Minä kuulun niihin, joiden sisäinen maailma näköjään järjestyy ulkoisen kautta. Kauniissa ympäristössä on kauniit aatokset, rumassa sitten toisenlaiset:(.

Petra: Parannusta on jo olemassa. Oli ihanaa tulla kauniiseen huoneeseen piiiiiitkän ajon päätteeksi.

Aili: Kiitos, viikonloppu menee nyt täällä Moldovassa. Kiva nähdä mitä se tuo tullessaan:).

Lilja: Voi, aamu oli jo ihana. Kävimme Lvivin keskustassa hurmioitumassa ja jatkoimme Ukrainan ihastelua Kamyanets-Podilskyssä. Molemmat oli ihania!!! Puolilta öin saavuttiin Chisinauhun, josta otetaan mittaa huomenna. Sateen jälkeen paistaa aina aurinko, eikös vain...

ps. Mutta Ukrainan tieverkoston kunto... Voi auto parkaa.




Mine kirjoitti...

Anisi: Häpeä tunnustaa, mutta lapsetkin ehkä nukkuisi vaikka oksanhaarassa, mutta minulle huoneiden viihtyvyys on tärkeää. Siksi olen nähnyt vaivaa, että löytäisin hintalaatusuhteessa sopivia huoneita, ja kun saan sitten jotakin ihan muuta, niin....

Kirjailijatar kirjoitti...

:) Joskus on tuollaista, mikään ei mene suunnitelmien mukaan. Onneksi suurin osa matkapäivistä on kuitenkin hyviä. Ja tuo päivä jää varmasti teille mieleen moniksi vuosiksi. Ja sitten sille jo naureskelette.

Mine kirjoitti...

Kirjailijatar: Nämähän ne muistaa. Siitä Liettuan kärpäshotellista puhutaan varmaan eniten. Ehkä Livivin surkea ilta uhkaa nyt kärpäshotellia?

Leena Lumi kirjoitti...

Mine, ei häpeä ollenkaan. Minulle iso osa matkan trunnelmaa on siisti, rauhallinen hotelli.

Laitoin tarkoituksella matkajuttumme ne kaksi hotelliamme tietoineen, sillä Cellessa omistaja ottaa kaikki vastaan kuin rakkaat sukulaiset, on huippukokki ja vielä intona sisustukseen. Huoneet ovat hänen PUUTARHAANSA, jossa suloinen lammaskoira eli jo senkin takia sinne on pakko palata. Ja illan menuu oli yksi matkamme parhaita ja hinta ihan kohdillaan myös lapsiperheelle. Serkkuni ilmeiseti perheineen aikoo yöpyä tuossa ihanuudessa. Sivukadun rauhassa, mutta kivenheitto keskustaan, joten lapsetkin jaksavat sen kävellä.

Toinen on se Salzburgin hotelli, jota olemme käyttäneet jo vuosia. Ei omaa iltaravintolaa, mutta kun kivenheiton päässä ovat kaikki salzburgin parhaat ravintolat niin aamiainen riittää ja se on hyvä. Siisti, ystävällinen, rauhallinen, kuin toinen koti. Ja hinta kohdillaan eli siellä voi helposti asua viikon.

Tämä hotelliasia on minulle sydämen asiam, enkä todellakaan odota luxusta, mutta siisteys ja rauhallisuus sekä hyvä aamiainen ovat matkailaiselle tärkeitä.

Ihanaa, että jopa R. nykyään myöntää tämän kaiken;) Hän varasi kaikki hotellit, kun minä en ehtinyt, vain salainen paikkamme Saksassa, siellä keksellä metsää oli selviö ja Salzburgin hotelli. Nürnberg oli vahinko ja niitä aina mahtuu matkaan. Celle sitten korvasi sen haavat...

Siis tämä pitkä vuodatus yrittää sanoa, että en ole ollenkaan niitä matkustavaisia, jotka menevät vaikka nuorison yömajoihin saadakseeen lisämatkaviikkoja, en todellakaan. Teen hotellihuoneesta heti toisen kodin!

Mine kirjoitti...

Leena: Minä miellän selvästi asiota silmien kautta. Kauniit asiat vaikuttavat positiivisesti elämiseen ja olemiseen. Joskus se tuntuu itsekin turhuudelta, mutta yritän myös ymmärtää itseäni. Sekamelska ja rumuus saavat mielen tasapainon sekaisin. Pyrin harmoniaan, niin ulkoisessa, kun sisäisessäkin maailmassa, kuin myös äänimaailmassa. Kaunis yöpaikka on kuin balsamia haavoille ja lepoa väsyneelle. Rumassa ja sotkussa nukahtaa ja herää mieli levottomana.