"Istanbul on kymmenen miljoonan elämän sekamelska. Se on kymmenen miljoonan sotkuisen tarinan avoin kirja. Istanbul on heräämässä levottomasta unestaan, valmiina ruuhka-ajan kaaokseen. Tästä eteenpäin on liikaa rukouksia, joihin vastata, liikaa rienauksia, joita huomata, ja liikaa syntisiä, yhtä lailla kuin viattomiakin, joita pitää silmällä. Istanbulissa on jo aamu." Elif Shafak: Kirottu Istanbul.
Tervetuloa mukaan matkalle. Tämä blogi kulkee Turkissa ja sen lähialueilla, ajaa Suomeen ja takaisin sekä kurkistelee porttikongeihin ja uusille lenkkipoluille Istanbulissa. Unohtamatta arkea ja juhlaa.

keskiviikko 4. syyskuuta 2013

527. tarina (Lvivissäkin tulee uusi aamu)

Kamalienkin päivien jälkeen tulee uusi aamu. Lapsille vakuutan todella usein: "Aamulla helpottaa." Yö vie useimmiten mukanaan huolet, murheet, kivut ja kiukun. Niin kävi Ukrainan Lvivissäkin. Asunto, josta ei illalla ollut paljonkaan hyvää sanottavaa, olikin aamulla ihan kuvauksellinen. Kaunis sisäpiha ja mielenkiintoiset rappuset. Portin edestä kulki raitiovaunut, joita ajoi kukkamekkoiset tädit koristelluissa hyteissään.





Onneksi oli tarvetta myös aamupalalle, sillä sen vuoksi tuli tarve vielä käydä yrittämässä sinne keskustaan. Jos tätä matkaa ei olisi tehty, olisi koko kuva Ukrainasta jäänyt negatiivisen puolelle, mutta nyt tuntui, kun olisi astunut satukirjaan. Lapset jäivät autoon odottamaan, joten juoksentelin aukiolla sinne tänne ja napsin kuvia minkä kerkesin. Onneksi mieskin tuli, niin saatiin ikuistaa kahdella kameralla. Ja tältä siellä meidän silmissä näytti.













Aukion laidan hurmaavasta leipomosta valitsin leivonnaisia ruskeisiin paperipusseihin ja kahvit termosmukeihin. Mies kävi kuopuksen houkuttelemassa autosta eläviä patsaita katsomaan. Sitten olimme onnelliset ja tyytyväiset. Jäi Lvivistäkin positiivista sanottavaa.

Tie Moldovaan oli vaihteleva. Ukrainan tieverkosto ei taida olla maan parhaita puolia. Sai harrastaa pujottelemista, jotta välttyi pahimmilta kuopilta. Onneksi tien vierustoilla saattoi seistä yllätyksiä matkalaisten iloksi. Kuten nyt, yllätys yllätys, vaikka hieno kirkko tai tämä kaunis hautausmaa.












Ruokaa syötiin toisessa Ukrainalaisessa kaupungissa, mutta siitä sitten seuraavalla kerralla. Nyt sen sijaan siivoushommiin, sillä illalla saamme vieraita! Lämpötilat on muuten aina välillä olleet siedettävät, joten on tässä joku kerta ulkonakin käyty ja nyt tullaan vieraiden kanssa käymään varmaan useamminkin, eli kunhan tältä matkalta kotiin päästään, on luvassa taas Istanbulia...

13 kommenttia :

Liivia kirjoitti...

Nuo hautojen ristit ovat kiehtovia. Ja niiden sininen väritys. Ehdottomasti kiinnostava paikka kaikkiaan!

Pepi kirjoitti...

Samanlaista ränsistynyttä kauneutta kuin Budapestissa - ei ihan samassa mittakaavassa tosin- mutta maalia, pesua ja huolenpitoa ja kas, kummastakin kuoriutuisi varsinaisia kaunottaria :)

Mielenkiintoinen hautausmaa, minäkin tykkäsin tuosta turkoosien ristien tuomasta ilmeestä!

Paria ihmispatsasta lähden ihmettelemään uudelleen...siis kuinka tuo on mahdollista...

A kirjoitti...

Mine, kiitos hienosta postauksesta!
Ihmeellisiä kullanvärisiä patsaita (ihmisiä), jotka leijuvat ilmassa!☺

Hautausmaa on mielenkiintoinen, ja jopa kauniskin...

Ihanaa viikon jatkoa sinulle vieraidesi kanssa:)

Mine kirjoitti...

Liivia: Ja sininen Jeesuskin vielä:D.

Pepi: Minä tykkäänkin hieman ränsistyneestä, ennemmin kuin ihan viimeisen päälle kiillotetusta. Ja nuo patsaat. En ymmärrä. Jotakin tuolla istumisella nyt vielä on tekemistä lihasten kanssa, mutta entäs tuo viimeinen???

Aili: Ihmeellisiä todellakin. En ymmärrä.

Ja hautausmaa oli minusta jotenkin iloinen!

Tiina kirjoitti...

Outoa, minulla näyttää kahta viimeistä postaustasi samalle kellonlyömälle... joskus nämä postaukset tulee niin jälkijunassa, jopa vuorokauden myöhässä.

Noita paria patsasta minäkin ihmettelin - ei ole kyllä koskaan tullut vastaan moisia. Todella outoa... En oikein jaksa uskoa, että ekassakaan vain lihakset kannattelisivat?
Niin on noissa kuvissa menneen maailman (itäblokin) tunnelmaa, että tulee ihan lapsuus mieleen, varsinkin noista viimeisimmistä kuvista :)

Upeita hautausmaita.

Tiina kirjoitti...

Niin, lapsuus tulee mieleen siksi, että on tullut vietettyä pari kesää itäblokissa tuolloin.

Anonyymi kirjoitti...

Minkä ihmeen päällä tuo kultainen otus istui? Lasituoli? Vai oliko ollenkaan elävä ihminen? Minusta aika räikeät värit haudoissa - mutta...mausta ei pidä kiistellä. Iloa nähdä "kristilliset haudat"- Jeesus ristillä jne. Kun lukee päivälehdissä kuolinilmoitukset niin huomaa ettei niissä ole paljon kristillistä sanomaa. Ennen oli usein raamatunlauseita tai virrenvärssyjä...Haudoissakin alkaa olla muuta kuin merkit ylösnousemustoivosta. Surullista! Mutta on teillä ollut mielekiintoinen matka!!
Sylvi

Satu kirjoitti...

Minäkin ihmettelen noita patsaita, että miten ihmeessä he pysyvät ilmassa. Koska ilmassahan he olivat?

Onpa kaunis hautausmaa. Tuolla silmä ja sielu lepää.

Anonyymi kirjoitti...

Mies ehdotti leijuvan naisen mysteeriin metallista tukirakennetta, joka kulkee kepistä käden kautta selkään ja jonka päällä istutaan. Kuulostaako uskottavalta?
Kauniita kirkkoja, etenkin tuo ensimmäinen.
Tarja L

Jael kirjoitti...

Upeat nuo elävät patsaat kuvissasi!Ja muutenkin ihanat kuvat!

Mine kirjoitti...

Tiina: Ekan näin omin silmin, eli kuinka laskeutui siihen asentoon, siksi on uskottava, mutta tuohon viimeiseen on pakko olla joku kikka ja luulen Tarjan tuolla alhaalla olevan lähellä totuutta?

Sylvi: Kyllä hautausmaat saakin olla iloisia, nämä olivat kivoja väripilkkuja teiden varsilla. Ja tuskin Jeesustakaan haittaa turkoosi väritys:D.

Satu: Siitä vaan harjoittelemaan, jos vaikka tulevaisuuden suunnitelmatkin kirkastuisi ja ryhtyisi Kotkan ensimmäiseksi leijuvaksi kultapatsaaksi?

Tarja: Minä luulen, että mies on oikeassa. Ei kukaan voi tuolla lailla vain leijua?

Jael: Todella kauniita olivatkin ja nähneet selvästi vaivaa. Miten lie mahtavat tienata?

Matkatar kirjoitti...

Aivan ihania nuo talot, kupolit ja hautuumaat! Juuri tuollaisia minunkin tekisi mieli kuvata :)

Mine kirjoitti...

Matkatar: Aina kiinnostaa, kun näkee jotakin hieman erilaista, eri muotoista tai eri väristä.