"Istanbul on kymmenen miljoonan elämän sekamelska. Se on kymmenen miljoonan sotkuisen tarinan avoin kirja. Istanbul on heräämässä levottomasta unestaan, valmiina ruuhka-ajan kaaokseen. Tästä eteenpäin on liikaa rukouksia, joihin vastata, liikaa rienauksia, joita huomata, ja liikaa syntisiä, yhtä lailla kuin viattomiakin, joita pitää silmällä. Istanbulissa on jo aamu." Elif Shafak: Kirottu Istanbul.
Tervetuloa mukaan matkalle. Tämä blogi kulkee Turkissa ja sen lähialueilla, ajaa Suomeen ja takaisin sekä kurkistelee porttikongeihin ja uusille lenkkipoluille Istanbulissa. Unohtamatta arkea ja juhlaa.

torstai 7. marraskuuta 2013

568. tarina (Minussa ei ole syvyyttä)

Suokaa nyt anteeksi tämä blogini "pinnallinen aihe-ilmasto". Minussa ei näinä päivinä ole syvyyttä. Mieli askartelee lähinnä siivouksen ja sisustuksen parissa. Löydän itseni tuon tuosta siivoamasta kaappeja ja suunnittelemassa vaikkapa paistinpannuostoksia. Ehkä aivoni ovat ylikuumenneet viime viikkojen hopussa ja käyttävän nyt vain jäljelle jäänyttä kapasiteettia?

Istanbulissa saatiin vihdoinkin sadetta ja bloggaria vaivaa liikunta-laiskuus. Lähdin siis lenkin sijasta kaupoille notkumaan. Siis rautakaupoille. Seisoin siellä raksapuolella asiantuntevan näköisenä remonttireiskojen seassa. Ostivat metritolkulla lautaa ja levyjä. Ja sitten minä. "Saisinko tuosta ohuesta levystä sellaisen 57 cm x 57 cm palan, kiitos." 

Siellä hyllyjen välissä kiitäessäni törmäsin myös marraskuun ostokseeni. Siihen, joka oikeasti piti olla lokakuun ostos. Vuosia kävin erään toisen ketjun rautakaupassa ihailemassa turkkilaiskuvioisia käsinpesualtaita ja päätin sellaisen tulppaanikuvioisen ostaa Suomeen mukaani. Kesällä ilokseni huomasin, että talomme yläkerran vessa kaipaa korjausta. Käsienpesualtaalle oli siis olemassa oikeasti tarve? (Tunnustan, minä luon tarpeita myös tarpeen vaatiessa.) Lokakuussa päätin lähteä allasostoksille  vain huomatakseni, että koko rautakauppa oli mennyt konkurssiin. Tänään juuri se allas seisoi siinä hyllyllä superhyperalennuksessa ja sattui olemaan tämän kaupan vihoviimeinen kappale. Voiko puhua johdatuksesta, jos kyseessä on käsienpesuallas? 42 €, eihän ole paha?



Tähän vain valkoista kaakelia kaveriksi ja siniset pyyhkeet. Tai punaiset. Vihreät?

Pääsyy rautakaupassa olooni oli tietenkin se pöytä. Ostin tumman ruskeaa lakkaa, jolla meinaan huomenna lakata nuo näkyviin jäävät puuosat. Kansi tulee näyttämään tältä, kuvitelkaa vain lisäksi ruskea saumausaine. Pöydän paikka tulee olemaan olohuoneessa sohvien nurkassa ja päälleen se saa ehkä tuon kuparitarjottimeni. Vaikka sen alta tietysti uusi pinta ei sitten tulisi näkyviin?




Donitsikaupan kohdalla astuin ansaan. Kuvittelin miten kivaa lapsista on tulla kotiin, kun siellä odottaa nämä Halloween-donitsit. Tarjous lupasi antaa kuuden donitsin ostajalle kuusi kaupan päälle. Laskitte oikein, makeattomassa marraskuussani on suklaadonitsin mentävä kolo. 


Nyt tuli mieleen, että eihän kukaan työkseen siivoava ja sisustava loukkaantunut? En tarkoittanut, että niissä hommissa ei tarvitse ollenkaan käyttää aivoja. Päinvastoin! Meidän kaappeja siivotessa huomaa, että niitä täytettäessä ei ole käytetty aivoja, mutta jo pienellä mietinnällä saa kummasti asiat toimivammaksi. 

13 kommenttia :

Leena Lumi kirjoitti...

Waude, mikä allas! Tuota minä tarkotin kun Lumissa vastasin sinulle, että osta ne laattasi Istanbulista, jos laatu vastaa vaikka italialaisia ja onhan siellä pitkä historia kaakeleiden ja kaiken kivitavaran kanssa. Saat uniikkia!

Tuollaista kuparitarjotinta, vanhaa, kulunutta, olen etsinyt...

Hieno tulee pöydästä.

Jael kirjoitti...

Voi miten kaunis allas! Eikä edes kalliskaan,kun ajattelee miten erikoinen tuo sitten on Suomessa. Ja tuo pöytäsikin on niin hieno ja varmaan sitten korjausten jälkeen vieläkin hienompi.
Eihän sitä syvyyttä aina tarvitse.....

anumorchy kirjoitti...

Ihana allas!!
Niin turkkilainen ja kaunis. Pitaisiko ostaa muutama laattakin samaa tyylia vai menisiko se jo overiksi?

Matkatar kirjoitti...

Ihanuus miten kaunis malja-allas (jotain tuon tyylistä olen etsinyt ja haaveillut meille Keltaiselle tuvalle!) ja tuo mosaiikkipöytäkin! Olisi ihanaaa käyttää tuollaisia kivimosaiikkeja.

mimon mami kirjoitti...

Upea allas. Ja olet kyllä taitavasti pöydän pintakuvion suunnitellut. Hieno!

Mine kirjoitti...

Leena: itse asiassa tarjonta on yllättävän vähäistä. Ainakin perusrautakaupassa. Sitten on erikseen erikoisliikkeet, mutta niissä hinnat nousee... Onneksi vessa on pikkiriikkinen, eli sinne ei montaa laattaa kulu:).

Jael: Ei tule jokaisessa kodissa vastaan, sitä minäki ajattelin:).

Anu: Haluaisin ostaa laattoja ja kehystää niistä kauneimpia, ei ehkä vessaan, mutta johonkin muuhun tilaan.

Matkatar: Nämä kivimosaiikit on tarkoitettu lattiaan, mutta käyhän se näinkin. Tuota samaa valkoista yksiväristä ajattelin myös sen pikkuvessan lattiaan. Sitten puuttuu enää altaan ylle tuleva laatta.

Mimon mami: Tuo keskellä olevan kuvio on valmis, joten tässä pääsi helpolla:). Jännä nähdä, että millainen siitä tulee. Josko jo huomenna...

Pere kirjoitti...

Upea allas, ja tosi persoonallinen sekä uniikki suomalaiseen tyyliin verrattuna! Ihana!

A kirjoitti...

Onnittelut, Mine, hieno tulee vessastasi altaineen kaikkineen;)
Kiitos tästä postauksesta!♥

Petra kirjoitti...

on aivan upea tuo tuleva pöyta ja ihana tuo allaskin, minakin haluan!

neeakoo kirjoitti...

Eikä, ihana käsienpesuallas! Ja hintakin on enemmän kuin hyvä!

Mine kirjoitti...

Terhi: Matkamuisto vailla vertaa:).

Aili: Katsotaan. Se on sellainen pieni koppi, joten menee hyvin meikäläisen harjoittelukappaleesta.

Petra: Pöytä onkin valmis. Odotan vielä lasiliikkeestä soittoa, että saan siihen lasikannen.

Neeakoo: Hinta oli siis niiiiiin hyvä, että olen hyvillä mielin. Ja nyt allas toimii keittiössä kulhona siiheksi kun se pääsee oikeaan kohteeseensa.

Leena Lumi kirjoitti...

Tässä juuri saatiin kiinnitettyä ihan valkoiset kalusteet siihen pikkuvessaan, mutta kyllä sielu huutaa värejä...Sitä jaksan ihmetellä, miten kalustemutoksilla voi saada niin paljon lisätilaa: teimme sen keittiössä, sitten tässä kirjastossa ja nyt alakerran vessassa. Kaapistoja on, mutta ne eivät tunge kuin päälle, eivätkä ole lattiassa kiinni just niin ikävästi ettei pääse siivoamaan.

Olisin otaksunut, että just Istanbulissa olisi Turkin upeimmat laattavalikoimat ja mitä upeimpia mosaiikkeja yms., mutta onneksi sulla on tuo lavuaari.

Mine kirjoitti...

Leena: Lopputulosta odotellessa. Olisihan täällä siis aivan hirmuisen hienoja maalattuja laattoja tuolla basaarilla myytävänä. rautakaupoissa sen sijaan on sellaista ihan peruskamaa. Olen ajatellut ostaa sellaisen laattasysteemin ja kehystää sen tauluksi. Ei sellaista ehkä osaisi mihinkään seinään kiinni laatoittaa?