690. tarina (Äidin suojiin)

Luulen, että ystävättärieni perheet laksevat jo päiviä poistumiseemme. Sen verran tiheästi vaimot nyt juoksevat viettämässä "jotakin viimeistä tai ainakin läksiäisiä" minun varjollani. Minä sanon jokaiseen kutsuun, että "kyllä kiitos, tulen mielelläni." Harrastuksiini on kuulunut uusien ravintoloiden ja paikkojen löytäminen. Ystävät käskivät siis valita ravintolan läksiäisillallistani varten. Silloin minä löysin Äidin suojan eli Mama Shelterin, jonne hipsimme perjantai-iltana pakkausten päätteeksi. Harmittamaan jäi vain se, että en ollut löytänyt tätä maailman kauneinta terassia aikaisemmin.  Älköön se sinulta vain menkö ohitse, kun tiesi käy istanbuliin.

Ensin Üsküdarista laivalla yli ja Istiklalille.

Hissillä kohti kattoja ja niin vain tupsahdimme tämän käsittämättömän maiseman ääreen. Olin varannut meille pöydän ja se taitaa olla viisasta, jos äidin suojiin pyrkii, sillä vaikka minä en sinne aikaisemmin ollutkaan löytänyt, moni muu oli. Enkä ihmettele. Alkuruoat sai aikaan ihastuneita huokaisuja. Pääruoka oli pienoinen pettymys, mutta jälkiruoka taas itkettävän ihanaa. Suositukseni onkin, että keskityt Mamassa ihan vain alkuruokiin ja hyppäät sitten suoraan jälkkäreihin. Äläkä pihistele, vaan ota mahdollisimman montaa sorttia! Porukassa tämä oli helppoa, sillä jaoimme alkupaloja ja jälkkäreitä sujuvasti pitkin pöytää.

Rikas nainen jos oisin, ostaisin tämän tornin ja tekisin siitä Istanbuliin oman suojani.

Juustolautanen oli JEES!

Vihannesportulakka mansikoilla ja suolapähkinöillä oli AAAH!

Äidin munakoisot MAISTUI! Kuvaan ei nyt päässyt, mutta suuhun sujahti ihanasti Maman oma menemen, joka oli yhtä makujen ilotulitusta! Aivan älyttömän ihanaa, mutta tavallisesta menemenistä ihan poikkeavaa! Mine suosittelee, vakavasti!

Parasta on silloin, kun pöydässä on hyvän ruoan lisäksi hyvää seuraa. Pidennettiin ikää monella vuodella. Ympärillä aurinko laski ja tummui Istanbulin ilta. Mama tarjosi jos jonkun väristä lämmikettä harteille. Muisteltiin missä kaikkialla sitä onkaan yhdessä istuttu ja minkä värisiin viltteihin on milläkin terassilla kääriydytty. Ollaan oltu toisillemme vertaistukiryhmä. Toisten kanssa pidempään ja toisten kanssa lyhyempään. Ja mikä meitä yhdistää? Tämä kaupunki ympärillämme. Ilman Istanbulia emme tuskin olisi ikinä tavanneet, mutta Istanbulin vuoksi nämä ovat tulleet niin rakkaiksi, että vieroitusoireita on takuulla luvassa jo Suomen suvessa. Onneksi kuitenkin tulevat aina välillä Suomeen käymään ja jos silloin eivät löydä tietään meille, olen uhannut suuttua!  

Maman Snickers. Vei kielen mennessään.

Sitruuna Pavlova oli täy-del-li-nen!

Yksi pöytäseurueestamme totesi jotakin tähän tyyliin: "Ei kyllä harmita yhtään olla täällä ja teidän kanssanne." Olen samaa mieltä! 

Mutta nyt sämpylöiden paistoon, sillä tätä iltaa vietetään tämän Maman terassin suojissa. Tarjolla on hampurilaisia ja minun versioni tuosta mansikkasuolapähkinä semizotusta. Ja niille, jotka ahdistuvat tämän perheen pakkausten tilasta, voin kertoa, että ne ovat ihan suhteellisen hyvällä mallilla ja minulla on vakaa luottamus siihen, että kontti pääsee torstaina matkaan. Maman retkeilyistä ja terasseista huolimatta. Ja on tässä muuten juhlittu myös yhdet häät, tutkittu pop-taidetta ja todistettu, että joskus asiat vaan onnistuu. Ehkä niistäkin kuulette tulevalla viikolla!?!