Joulukuussa 1989 seurasin monen muun tavoin kamalia uutiskuvia Romanian lastenkodeista. Kärsiviä huonosti pidettyjä lapsia, jotka syyttöminä kantoivat Nicolae Ceausescun mielettömyyden seurauksia. Sanomia kansannoususta, romanialaisten hädästä ja palatseihin piilotetuista rikkauksista. Romanian kurjuus jäi lähtemättömästi mieleen.
Vuosien hiljaiselon jälkeen saapuivat romanialaiset kerjäläiset Suomen kaduille ja uutisiin. Ajattelin maan viruneen loputtomassa kärsimyksessään vuodesta toiseen. Ihmettelin miten sellaisen kurjuuden näyttämöstä tulee yllättäen EU-maa. Itse en kuvitellut Romaniassa lomiani viettäväni ikipäivänä. Emme edes olleet ajaneet sen läpi kulkiessamme Suomesta Istanbuliin. Serbiakin oli tuntunut turvallisemmalta vaihtoehdolta.
Eräänä päivänä tutustuin pihallamme Aleynaan. Hän välitti taloyhtiömme asuntoja ja minä etsin sellaista yhdelle suomalaisperheelle. Aleynan äiti oli romanialainen ja isä turkkilainen. Vanhemmat asuivat Romaniassa ja lapset täällä samaisessa taloyhtiössä meidän kanssamme. Asunnon välityksen lomassa me puhuimme Romaniasta. Aleyna kuvaili toisen maansa kauniiksi ja turvalliseksi maaksi. "Joka kerta päästyäni Bulgarian rajalta Romaniaan, huokaisen helpotuksesta," hän tuumasi ja minä jäin miettimään. Olimme juuri reissanneet edellisen kesän Bulgariassa karistellen ennakkoluulojamme sen suhteen. Olisinkohan aika tarttua myös ennakkoluuloihini mitä tulee Romaniaan?
Ostin Romanian Lonely Planetin. Surffasin netissä Romania-sivuilla. Kuuntelin ystäväpariskunnan häämatka-kertomuksia Romanian Brasovista. Tarkastelin karttoja, piirsin reittejä ja kerroin perheelleni, että "ensi kesänä me lähdemme Romaniaan". Ja niin me totisesti teimme.
Vuosien hiljaiselon jälkeen saapuivat romanialaiset kerjäläiset Suomen kaduille ja uutisiin. Ajattelin maan viruneen loputtomassa kärsimyksessään vuodesta toiseen. Ihmettelin miten sellaisen kurjuuden näyttämöstä tulee yllättäen EU-maa. Itse en kuvitellut Romaniassa lomiani viettäväni ikipäivänä. Emme edes olleet ajaneet sen läpi kulkiessamme Suomesta Istanbuliin. Serbiakin oli tuntunut turvallisemmalta vaihtoehdolta.
Eräänä päivänä tutustuin pihallamme Aleynaan. Hän välitti taloyhtiömme asuntoja ja minä etsin sellaista yhdelle suomalaisperheelle. Aleynan äiti oli romanialainen ja isä turkkilainen. Vanhemmat asuivat Romaniassa ja lapset täällä samaisessa taloyhtiössä meidän kanssamme. Asunnon välityksen lomassa me puhuimme Romaniasta. Aleyna kuvaili toisen maansa kauniiksi ja turvalliseksi maaksi. "Joka kerta päästyäni Bulgarian rajalta Romaniaan, huokaisen helpotuksesta," hän tuumasi ja minä jäin miettimään. Olimme juuri reissanneet edellisen kesän Bulgariassa karistellen ennakkoluulojamme sen suhteen. Olisinkohan aika tarttua myös ennakkoluuloihini mitä tulee Romaniaan?
Ostin Romanian Lonely Planetin. Surffasin netissä Romania-sivuilla. Kuuntelin ystäväpariskunnan häämatka-kertomuksia Romanian Brasovista. Tarkastelin karttoja, piirsin reittejä ja kerroin perheelleni, että "ensi kesänä me lähdemme Romaniaan". Ja niin me totisesti teimme.
