Leiriviikko on pelkkää paistetta päivästä toiseen. Edessä aukeavat vihreät niityt. Naapureinamme lehmät ja lampaat. Niittyjen takana aukeaa sininen meri, jonka toisella puolella leviää Istanbul. Lähellä, mutta niin kaukana.
Elämme keskellä lintukuoroa ja heinäsirkkojen siritystä. Päivät ohjelmoituna aamusta iltaan. Yöunet jäävät vähäisiksi, mutta sisällä on levollinen olo. Ainoat stressin hetket koetaan meren rannalla, kun uimataidottomat pulahtavat meren viileään syliin. Minä lasken tauotta päitä pinnalla. En halua antaa merelle heistä ketään. Jo ensimmäisen leiripäivän jälkeen he ovat minun. Meillä on side toisiimme.
Vatsani tottuu säännöllisiin ruoka-aikoihin. Syön enemmän kuin ikinä kotona ja silti olen kuolla nälkään puolta tuntia ennen ruoka-aikaa. Miten onnellinen voi ihminen olla, kun saa istua valmiiseen pöytään. Ja joku siivoaa vielä jäljet. Siitä hyvästä kestää monttuisen vuoteen ja muutaman muunkin puutteen.
Viimeisenä iltana me istumme nuotion ääreen. Ilta on pimennyt ympärillämme. Lämmin ilta ja läheisyys. Meren takana Istanbul iskee silmää. Se tietää, että pian jälkeen jää vain muistot.
Elämme keskellä lintukuoroa ja heinäsirkkojen siritystä. Päivät ohjelmoituna aamusta iltaan. Yöunet jäävät vähäisiksi, mutta sisällä on levollinen olo. Ainoat stressin hetket koetaan meren rannalla, kun uimataidottomat pulahtavat meren viileään syliin. Minä lasken tauotta päitä pinnalla. En halua antaa merelle heistä ketään. Jo ensimmäisen leiripäivän jälkeen he ovat minun. Meillä on side toisiimme.
Vatsani tottuu säännöllisiin ruoka-aikoihin. Syön enemmän kuin ikinä kotona ja silti olen kuolla nälkään puolta tuntia ennen ruoka-aikaa. Miten onnellinen voi ihminen olla, kun saa istua valmiiseen pöytään. Ja joku siivoaa vielä jäljet. Siitä hyvästä kestää monttuisen vuoteen ja muutaman muunkin puutteen.
Viimeisenä iltana me istumme nuotion ääreen. Ilta on pimennyt ympärillämme. Lämmin ilta ja läheisyys. Meren takana Istanbul iskee silmää. Se tietää, että pian jälkeen jää vain muistot.
