"Istanbul on kymmenen miljoonan elämän sekamelska. Se on kymmenen miljoonan sotkuisen tarinan avoin kirja. Istanbul on heräämässä levottomasta unestaan, valmiina ruuhka-ajan kaaokseen. Tästä eteenpäin on liikaa rukouksia, joihin vastata, liikaa rienauksia, joita huomata, ja liikaa syntisiä, yhtä lailla kuin viattomiakin, joita pitää silmällä. Istanbulissa on jo aamu." Elif Shafak: Kirottu Istanbul.
Tervetuloa mukaan matkalle. Tämä blogi kulkee Turkissa ja sen lähialueilla, ajaa Suomeen ja takaisin sekä kurkistelee porttikongeihin ja uusille lenkkipoluille Istanbulissa. Unohtamatta arkea ja juhlaa.

lauantai 4. helmikuuta 2012

145. tarina (Amasra- dramatiikkaa ja rantoja)

Jotakin dramatiikkaa näihin matkoihimme pienten kanssa aina sisältyi. Tällä reissulla ystäväperheen pikku kakkonen tippui leikkitelineestä naamalleen maahan. Jos olisitte käyneet lasten kanssa Turkissa tietäisitte, että täällä a) lapsia jumaloidaan, ihaillaan ja nipistellään loputtomiin, b) lasten itku tekee lähiympäristösi hulluksi ja se koitetaan saada loppumaan keinolla millä hyvänsä ja c) jokainen lapsen naarmu, näppy tai muu ulkoinen poikkeama vetää uteliaita kysymään sen syytä kuin kärpäspaperi kärpäsiä. Voitte ehkä tämän tiedon perusteella arvata minkä sirkuksen sai aikaan leikkitelineestä pudonnut itkevä ja verinen pieni poika?

Me juoksimme ja lähiympäristö juoksi. Etsimme jäätä ja puhdistustarpeita. Ympärille kerääntyvät ihmiset olivat valmiit soittamaan armeijan ja palokunnan, ambulanssista puhumattakaan.  Puhdistuksen jälkeen totesimme, että mihinkään apuvoimiin ei ole tarvetta. Oli kärsitty lähinnä kosmeettisia vahinkoja, joita seliteltiin tulevina päivinä moneen kertaan. "Poika on kuin ilmetty Bart Simpson" tuumasi ystäväperheen isä poikaansa katsoessaan. Se nauratti joka kertaa poikaa katsoessa. Anteeksi vain (ei enää niin) pikku kakkonen. (Oma kolmosemmekin (alla kuvassa) sai myöhemmin saman ilmeen, kun kaatui isänsä kanssa jäälle, mutta se ei nyt kuulu tähän.)


Dramaattisen päivän alun jälkeen päätimme ottaa hieman etäisyyttä tilanteeseen ja lähdimme tutkimaan Amasran ympäristöä. Päädyimme mm. Kapısuyun rannalle lököttelemään. Ihailimme muitakin pieniä sieviä poukamia teiden varsilla. Päiväruokaa syötiin jossakin tien mutkassa, josta löytyi kala-ravintola. Katseltiin vehreyttä ympärillä, sekä meren sineä. Hengitettiin raitista ilmaa varastoihin ennen paluuta Amasran kautta takaisin Suurkaupunkiin.






Kyllä. Minusta kesä ja helteet saisivat tulla. Todellisuus ympärilläni on kyllä hieman toinen, mutta siitä sitten ensi kerralla.

6 kommenttia :

Yaelian kirjoitti...

Voi pientä! Täälläkin on huolenpito ja ihailu lapsia kohtaan aika suurta tuossa mielessä,mutta ei ehkä ihan tuossa mittakaavassa. Meillä on nyt ainakin viikon puoliväliin saakka lämmintä,jopa normaalia lämpimämpää on luvattu.Itse kyllä haluaisin talven jatkuvan....

Heidi kirjoitti...

Ai vitsit miten kesä oikein henkii noista kuvista, melkein tunsin suolaveden tuoksun nenässäni :)
Talvi voisi jo mennä menojaan ja tervetuloa kesä!!

Aili-mummo kirjoitti...

Kuvista päätellen lapsukaiset nauttivat täysin rinnoin retkestänne Mustalle merelle;DD

Vahinkoja aina sattuu, varsinkin lapsille, joskus myös aikuisille.

Oikein hyvää helmikuun jatkoa sunulle ja perheellesi, Mine.<3

Mine kirjoitti...

Yaelian: Täällä on juuri nyt joku merkillinen lämpöaalto. Loppuviikolla kuulema palataan taas normaaleihin talvikuvioihin. Mikä se normaali nyt täällä onkaan?

Heidi: Minuakin rupesi kesättämään. Se on kyllä ihan tyhmää, sillä kun helteet oikeasti tulee, vaivun johonkin kesäkoomaan. Enkä jaksa mitään. Eli samalla tiedän sen, mutta odotan silti.

Aili: Vahinkoja todella sattuu. Eivätkä tule kello kaulassa. Meillä on ollut vaikka mitä, mutta onneksi pahimmilta on kuitenkin säästytty.

Kirjailijatar kirjoitti...

Oi minäkin haluaisin jo kevään. Onneksi pakkanen vähän hellitti, en tiedä miksi se tänä talvena tuntui ihan liian raskaalta kestää.

Suloinen poukama, tuolla olisi niin täydellistä lojua.

Mine kirjoitti...

Kirjailijatar: Hulluahan se on kiirehtiä vuoden ajasta toiseen, kun aika muutenkin kulkee niin nopeasti. Yleensä kyllä yritän elää siinä missä olen, mutta nyt taisin vähän väsähtää tuohon lasten lomaviikkoon? Tällä hetkellä sataa, luvassa kuulema taas lumia. Lapset taas koulutiellä ja äidillä normaalimpi arki. Ei pöllömpää.