Pisa jäi taakse ja takapenkki nukkui tikkarit suussa. Etupenkki teki matka- suunnitelmaa. Menisimmekö sinne vai tuonne? Pysähtyisimmekö yöksi siellä vai täällä? Lopulta taisimme päätyä yksimielisesti siihen, että menisimme vain eteenpäin.
La Spezian kohdalla poistuimme isolta tieltä. Rantatie oli riipaisevan kaunis ja toivottoman hidas. Näimmepä kuitenkin edes tästä suunnasta Cinque Terren maisemat. Jyrkille rinteille porrastetut viinitarhat ja alhaalla häämöttävät kuvaukselliset kylät. Merta unohtamatta. Se välkkyi ja kutsui meitä luokseen. Aika ei vain riittänyt siihen kutsuun vastaamiseen, sillä ilta oli jo käsillä.
La Spezian kohdalla poistuimme isolta tieltä. Rantatie oli riipaisevan kaunis ja toivottoman hidas. Näimmepä kuitenkin edes tästä suunnasta Cinque Terren maisemat. Jyrkille rinteille porrastetut viinitarhat ja alhaalla häämöttävät kuvaukselliset kylät. Merta unohtamatta. Se välkkyi ja kutsui meitä luokseen. Aika ei vain riittänyt siihen kutsuun vastaamiseen, sillä ilta oli jo käsillä.
Seurasi surkeiden sattumusten sarja. Ajoimme kohti Genovaa. Gamoglin kyltin nähdessäni muistin, että siellä oli jotakin näkemisen arvoista. Päätimme yrittää yöksi sinne. Käännyimme mielestämme Gamogliin menevälle tielle, mutta päädyimme kuitenkin Genovaan. Hetken esimme siellä hotellia, mutta hinnat olivat supertähti-luokkaa. Emme olleet supertähtiä, joten päätimme palata moottoritielle ja jatkaa kohti Milanoa. Jossakin ajoimme taas harhaan ja päädyimme kiertotielle. Huoltoasemalta ostimme iltapalatarvikkeita ja jäimme yöksi Ovada-nimisen kaupungin parhaat päivänsä ohittaneeseen hotelliin. Yön kuuntelimme, kuinka raskas liikenne jyrryytti tauotta hotellin vieressä kulkevalla tiellä. Mies mietti, että olisi kannattanut ostaa se navigaattori.
Aamulla tunsimme olevamme Italiasta kylliksi saaneita. Ohitimme siis Milanon kiertotietä myöten. Sivutimme myös tuosta vain Comon, mikä jälkikäteen on kyllä harmittanut. Lohduttelin itseäni ulkona piiskaavalla vesisateella ja sankalla sumulla, päätellen, että Como ei joka tapauksessa olisi antanut meille parastaan. (Happamia, sanoi kettu pihlajanmarjoista.) Sitten olimmekin jo Sveitsin alpeilla. Odottamamme alpit olivat nekin pettymykseksemme sankan sumun peitossa.
Altdorffia ennen ajoimme rankkasateeessa tunneliin. Tunnelin täytyi olla kymmeniä kilometrejä pitkä, sillä me viivyimme maan sisällä todella kauan. Tunnelia vain kesti ja kesti. Kun lopulta tunnelin suu tuli vastaan, oli yllätys melkoinen. Me putkahdimme ulos mitä kauneimpaan auringonpaisteeseen ja melkoisiin näköaloihin.
Sveitsimme sisälsi tämän maiseman lisäksi ruoan ravintolassa, jossa oli niin isot annokset, että emme jaksaneet niitä syödä. Kolmosella oli vauhti päällä. Ensin hän kaatoi limsat. Hetken kuluttua kaatui koko poika tuoleineen. Naapuripöydän setä koetti peitellä hymyään, kun juoksimme edestakaisin nostamassa limsoja, tuoleja ja poikia sekä pyyhkimässä pöytiä. Italian sivistynyt illallinen oli kuin kaukainen muisto...
3 kommenttia :
Vauhtia riittää lapsiperheessä, matkoillakin. Tulee sekä iloisia että vähemmän iloisia yllätyksiä...
Upeita kuvia mereltä ja alpeilta;DD
Oikein hienoa viikon alkua, MIne, toivottelee Aili-mummo.<3
Eteenpäin on hyvä suunta:) Ihania kuvia <3 Ja voi, meillä on ollut, ja on toki vieläkin noita vieteriaterioita, ravintoloissa tietty hauskaa, kun saa huomiota niin paljon kohdakseen, heh.
Aili: Riittäähän sitä kaikenlaista sotkua. Tuosta matkasta otimme kyllä opiksemme ja seuraavalle Euroopan ylitykselle ostimme navigaattorin. Se säästikin monta tuntia, kun neuvoi aina suoraan haluamaamme paikkaan. Säästyttiin kartan lukijan ja kuskin kipakalta sananvaihdoltakin:).
Sennie: Kyllä meilläkin edelleen sattuu ja tapahtuu. Huomiotakin saadaan ihan omiksi tarpeiksi jo pelkästään ilmaantumalla paikalle. Neljä pellavapäätä on täkäläisittäin jo nähtävyys. Saati sitten neljä sähläävää pellavapäätä:).
Lähetä kommentti