"Istanbul on kymmenen miljoonan elämän sekamelska. Se on kymmenen miljoonan sotkuisen tarinan avoin kirja. Istanbul on heräämässä levottomasta unestaan, valmiina ruuhka-ajan kaaokseen. Tästä eteenpäin on liikaa rukouksia, joihin vastata, liikaa rienauksia, joita huomata, ja liikaa syntisiä, yhtä lailla kuin viattomiakin, joita pitää silmällä. Istanbulissa on jo aamu." Elif Shafak: Kirottu Istanbul.
Tervetuloa mukaan matkalle. Tämä blogi kulkee Turkissa ja sen lähialueilla, ajaa Suomeen ja takaisin sekä kurkistelee porttikongeihin ja uusille lenkkipoluille Istanbulissa. Unohtamatta arkea ja juhlaa.

maanantai 13. helmikuuta 2012

150. tarina (Istanbul- kultturellia)

Viime viikonloppuna olimme mieheni kanssa kaksin kotona. Siinä unohtui suurkaupungin ja -perheen melskeet, kun vietimme neljän tunnin aamukahvit myöhäisen heräämisen päätteeksi. Kirjaa lukien ja korvia lepuuttaen hiljaisuuden keskellä. Kun hiljaisuutta oli tankattu tarpeeksi, sukelsimme kulttuuriin. Sitä kun täällä ihanassa kaupungissa riittää.

Saman tien varrella oli tarjolla kaksi erilaista näyttelyä. Aloitimme Tophane-i Amiressa olevasta Dalista. Olimme sopineet oven eteen treffit erään paikallisen ystävämme kanssa. Muutama muukin oli päättänyt tulla, joten ennen näyttelyä oli edessä jonotus.

Minulla oli etukäteismielikuva Dalista, eikä se muuttunut mitenkään parempaan suuntaan tämän kohtaamisen myötä. Dali on minulle liian outo. Ainakin suurin osa hänen työstään mukaan lukien nuo kuvat "illallisesta". Onneksi muutamia poikkeuksiakin löytyi, joten käynnistä jäi muutakin käteen, kun yleis-sivistyksen lisääntyminen Dalillisen verran. Niin ja Tophane-i Amiren verran.









Tien toisella puolella oli Istabul Modernin yhteyteen auennut edellisenä päivänä Van Goghin näyttely. Dalilta kävelimme sinne jonottamaan. Van Goghista minulla ei ollut oikein mitään mielikuvaa. Muistin hänen omakuvansa ja ne keltaiset kukat. En oikeastaan muuta. En myöskään tiennyt minkälaisesta näyttelystä oli kyse, sillä huomasimme sen ihan sattumalta Dalille kävellessämme.


Näyttely oli upea. Suuri pimeä sali. Tilan sivuilla ja keskellä oli suuria seiniä, johon heijastuivat kuvat maalauksista sekä taiteilijan ajatelmia elämästä. Klassinen musiikki soi vaihtuen kuvien teemojen mukaan. Näyttelyvieraat kiersivät hiljaisina salia tai istahtivat lattialle ihmettelemään ympärillä tapahtuvaa näytöstä. Aika pysähtyi ja mieli tyyntyi. Kauneus kulki sisään silmistä ja korvista. Liikuttaen jotakin sisintä myöten.


Suuret asiat muodostuvat monista yhteen tulevista pienistä asioista.








Puutarhassa työskentely ja kukkien kasvun näkeminen ovat tärkeitä ihmisen terveydelle.






Käsissäni on luonto, taide ja runo, jos se ei riitä, niin mikä sitten?






Elämän tuntemisen tie on monen asian rakastaminen.

Van Goghista poistuessamme minareeteista kaikuivat illan rukouskutsut. Kadut hämärtyivät ja talojen ikkunoihin syttyivät valot. Me kolme kultturellia kävelimme pitkin katuja kohti Istiklalia. Piipahtaen sivukujille, istahtaen hetkeksi yhteen ennen teidemme eroamista.






Illan maistuvaksi lopuksi me kaksi lapsetonta kiipesimme kaupungin katolle. 18. kerroksen ravintolassa söimme kalliisti hyvin. Jälkiruoaksi kapusimme hotellin katolle nauttimaan alla levittäytyvää kaupunkiamme.






Sevgili kardeşimiz, E. Bizimle kültürlü olduğun için çok teşekkür ederiz. Hayati bilmenin yolu birçok şeyi sevmektir. Öptüm.

ps. Tässä Istanbul tällä erää. Seuraavaksi ajetaan taas Euroopan läpi Suomeen.

9 kommenttia :

hietzu kirjoitti...

Moikka. Liityin lukijaksesi vastikään, kun löysin sinut toisen blogin kautta.
Supersuuret kiitokset tästä kulttuuri/taide-elämyksestä! Olisin varmasti nauttinut molemmista näyttelyistä ihan paikan päälläkin. Tuo van Gogh näyttely on kyllä upeasti toteutettu! Tilan tunnelmaan hukkuu,niihin teksteihin ja kuviin. Hienoa, että musiikki oli otettu osaksi näyttelyä.Taidetta kaikille aisteille!

Yaelian kirjoitti...

Upeissa näyttelyissä olette käyneet! Dalilla oli kyllä monta aika outoa teosta,mutta jotkut hänen teoksistaan ovat kuitenkin mielenkiintoisia.Van Goghiin olen tutustunut lähemmin Amsterdamin Van Goghin museossa;niitä töitä oli ilo katsella ja nyt taas näitä blogisi välityksellä.Ja upeat kaupunkikuvat sait otettua sieltä ylhäältä:)

Anonyymi kirjoitti...

Ihana, ihana postaus! Aikamoinen runsauden sarvi, näyttelyanniltaankin, tuo rakas kaupunkinne. Meilläkin oli lauantaina pari "lapsetonta" tuntia. Mutta me vietimme sen vain takkaa poltellen, kirjoja kahlaten ja musiikkia kuunnellen.
Myös nuo kaduittain kuljetut tekstisi olivat tosi hienoja, todella tuntui, kuin olisin ollut käsikynkässä. Ehkä jonain päivänä? :)
- Hangon Anna

Mine kirjoitti...

Hietzu: Kiitos, kun tulit lukijakseni:). Iloitsen aina jokaisesta uudesta kuvasta ja ihmisestä niiden takana. Jälkimmäinen näyttely oli kyllä upea. Ja minulle ensimmäinen tähän tyyliin tehty näyttely. Jotenkin oli helpompi pysähtyä ihailemaan.

Yaelian: Amsterdamissa saitkin varmaan nähdä ne aidot ja alkuperäiset. Van Gogh parka, hän ei saanut omana aikanaan arvostusta. Näyttelyssä opin, että hän myi elinaikanaan vain YHDEN työn:(.

Anna: Täällä on helppoa ryhtyä kultturelliksi. Perjantaina lähden katsomaan tanssiesitys TROYAn, mies puolestaan vie sunnuntaina kuopuksen katsomaan Prinsessa ruusunen- balettia. Ihanan ennakkoluuloton mies minulla:).

Jonakin päivänä...

pikkujutut kirjoitti...

Upea viikonloppu, kerrassaan.Tässä kulttuurittomassa elossa minulle olisi kelvannut molemmat :).Hyvää viikonalkua!

Aili-mummo kirjoitti...

Suurenmoinen postaus jälleen kerran;DD

Salvador Dali oli muistaakseni suurrealisti, olen käynyt joskus Suomessa hänen näyttelyssään;)

Vincent van Cogh on taas oman taiteensa mestari.<3

Kiitos näistä esityksistä, Mine, ja oikein hyvää ystävänpäivää sinulle ja perheellesi.<3

Mine kirjoitti...

Pikkujutut: Eihän se normaaliarkemme ihan näin kultturellia ole, mutta silloin tällöin on hyvä tempaista. Suurkaupungin etuja on hyvä tarjonta. Täällä on aika tiheästi isoja nimiä esillä.

Aili: Surrealismia todellakin. Ja kun katsoja sattuu olemaan viimeisen päälle realisti, niin ei oikein kemiat kohtaa:). Hyvää Ystävänpäivää sinullekin, Aili!

Elegia kirjoitti...

Aivan ihana kultturelli taidepostaus, kiitos tästä kierroksesta! Van Goghin näyttelyssä en ole käynyt missään, mutta haluaisin kyllä. Vaikuttaa hienosti toteutetulta tuo näyttely, jossa kävitte, wow!

Dalista tykkään valtavasti ja minua kiehtoo juuri se "outous" ja Dalin mahtava mielikuvitus ja taito toteuttaa visionsa. Kävin Dali-museossa Floridassa ja se oli minulle kuin taivas ;D

Kiitos myös näistä tunnelmallisista iltakuvista, ihanat sävyt!

Mine kirjoitti...

Elegia: Olisin voinut arvatakin, että sinulla ja Dalilla synkkaa:). Taide voi puhua eri ihmisille eri asioita. Huomaan itsestäni, että kaipaan kuitenkin jotakin selkeää esittävää taidetta, jotta se voi kolahtaa minuun. Chagall on lempparini. Hänellä on selkeät aiheet, joihin liittyy jotakin unenomaista mm. leijuvien ihmisten muodossa. Hänen näyttelynsä oli täällä 2010 ja käytiin tietysti katsomassa sekin.